Wild – Villi vaellus valkokangas

Näyttelijä Reese Witherspoon on ottanut urallaan tiukan uuden kurssin. Tietoisia valintoja tehnyt näyttelijä on viime vuosina hakeutunut monisyisempien roolihahmojen ja kiinnostavien ohjaajien pariin. Jeff Nicholsin Mud (2012), Atom Egoyanin Devil's Knot (2013) sekä Paul Thomas Andersonin Inherent Vice (2014) saavat vierelleen Jean-Marc Valléen Wild – Villin vaelluksen, jossa Witherspoon esittää huumekoukusta ulospääsyä etsivää naista.

Äidin (Laura Dern) kuoleman jälkeen syöksykierteeseen joutunut Cheryl Strayed (Reese Witherspoon) on lähtenyt vaeltamaan Pacific Crest Trailin reittiä. Aluksi pelottavasta autiudesta tulee pian lohduttava tuki ja kokemus auttaa häntä pääsemään niin henkisestä kuin fyysisestäkin voimattomuudesta eroon. Hiljaisina hetkinä menneisyys ottaa kuitenkin vallan, jolloin oman häpeän ja surun kohtaamisesta tulee olennainen osa matkantekoa.

Cheryl yrittää vaelluksellaan kirjoittaa tarinansa uudelleen. Hän ottaa omakseen avioeron jälkeen muuttuneen nimensä ja opettelee unohtamaan menneisyyden taakan polttamalla kuljetut matkat reittioppaasta. Vaelluslokien sivuille kirjoittamansa kirjallisuuslainaukset hän ottaa omiin nimiinsä ja elää matkat mottojensa kautta.

Nick Hornbyn käsikirjoituksessa kirjoittaminen ja uudelleenkirjoittaminen nousevat kantavaksi teemoiksi, eivätkä muutu liian alleviivaavaksi symbolismiksi. Yhtä taidokkaasti ei käy elokuvan metaforiselle kettuhahmolle, joka kaikessa turhuudessaan vielä näyttää luonnonmaisemiin isketyltä tietokoneluonnokselta.

Wild on osoitus ohjaaja Jean-Marc Valléen itselleen Dallas Buyerin Clubia (2013) tehdessä löydetystä visuaalisesta tyylistä. Pelkistettyä ja hiomatonta visuallisuutta käytetään näyttelijätyön emotionaalista syvyyttä korostavana tekijänä. Realismiin pyrkiminen ei kuitenkaan Valléen käsissä ole vielä muuttunut elokuvalliseksi.

Valloittavista maisemista on Wildin kohdalla hävinnyt loisto, mutta se ei myöskään ole haetun naturalistinen luontokuvaus. Valléen vahvuudet ovat näyttelijöiden ohjauksessa, ei kiinnostavassa kuvallisessa tarinan kerronnassa. Wildista jää puuttumaan Tracksin (2013) kaltainen erämaahan upottautuminen, jota Cheryl matkaltaan hakee ja vaimea väripaletti saa realismiin tähtäävän kuvauksen näyttämään entistä tyylitellymmältä.

Muistelmateoksen narratiivi on Hornbyn käsikirjoituksessa siirretty Cherylin muistojen tulvaan ja pään sisällä kaikuviin keskusteluihin menneisyyden kanssa. Kertojaäänen käytössä ei siis kuljeta vain päiväkirjojen mukana ja tämä on myös huomioitu elokuvan äänisuunnittelussa.

Witherspoonin roolityö on onnistunut kuvaus hahmosta, jonka kamppailut ovat pitkälti sisäisiä. Matkan varrella tavattavien henkilöiden kohtaamisissa on jännitteitä, jotka kertovat naisvaeltajan erilaisesta asemasta miesvaltaisella reitillä. Laura Dernin elämänjanoinen äitihahmo täyttää taitavasti takaumat läsnäolollaan, vaikka näyttelijättärien välistä dynamiikkaa hieman kaihertaakin heidän näkyvä samanikäisyytensä.

Wild on Dallas Buyers Clubin tapaan osiensa summaa pienempi elokuva. Sen keskiössä on kaksi vahvaa roolisuoritusta ja kertomisen arvoinen tarina. Hornbyn käsikirjoitus kulkee ripeämmin eteenpäin kuin Dallas Buyers Club, mutta sujuvuudestaan huolimatta ei Wildista saada irti suurta tarinaa. Sen vaatimattomuudessa on omanlaista vahvuutta, mutta se myös estää elokuvaa kasvamasta kokemukselliseksi tarinaksi.