Puiden avulla ilmastonmuutosta vastaan

Mika Koskinen on opiskellut elokuva-alaa niin Turussa, Oulussa kuin Pekingissäkin. Alunperin hänen kiinnostuksensa Kiinaa kohtaan heräsi 1980-luvun lopulla Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin esittämien kiinalaiselokuvien myötä.

Näin Chen Kaigen ja Zhang Yimoun elokuvia, kuten Punainen lyhty ja Keltainen maa, näitä taide-elokuvia, ja toisaalta hongkongilaisia action-elokuvia. Halusin sinne työharjoitteluun, mutta ei se ollut niin helppoa. Menin sitten Pekingin elokuva-akatemiaan, ja se sitten kolahti. Myöhemmin pääsin työharjoittelun kautta Ylen kirjeenvaihtaja-kuvaajaksi, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Teen uutiskuvauksia freelancerina ja välillä on pitkiäkin lomia ja hiljaisia kausia. Olen tehnyt ensin aluksi omaksi huvikseni näitä dokumentteja, ja tämä on nyt neljäs pitkä dokumentti. Yhden dokumentin tekemiseen menee 3–5 vuotta.

Vaikka Koskinen aikoinaan haaveili myös fiktioelokuvien ohjaamisesta, hän pitää dokumenttielokuvaa nykyään mielenkiintoisampana, koska siinä ollaan tekemisissä todellisten asioiden kanssa, joihin voidaan dokumentin keinoin myös vaikuttaa.

Dokkarit ovat nyt nousussa ja pääsevät jopa teattereihin. Tässäkin elokuvassa on ikään kuin fiktioelokuvan elementtejä. Totuus on tarinaakin ihmeellisempää. Tämä on tällainen seikkailuelokuva, jossa on huumoriakin!

Koskinen on asunut pysyvästi Kiinassa jo 15 vuotta ja on ollut jo pitkään kiinnostunut ympäristöasioista. Hän halusi uudessa dokumentissaan laajentaa Kiinasta saatua kuvaa Pekingin ulkopuolelle, ja tuoda esiin myös mitä hyvää Kiinassa on saatu aikaiseksi. Usein uutistoimistojen Kiina-uutisointi vaikuttaa jopa tarkoitushakuisen negatiiviselta.

Tajusin, että kiinalaiset ovat tehneet aika paljon ilmastonmuutoksen eteen töitä, osittain pakosta, koska siellä ympäristön tila on jo niin vakava. Vapaaehtoinen puunistutus on siellä mielenkiintoista, se miten he sen toteuttavat, ja miten täällä (Suomessa) voitaisiin tehdä vastaavaa: sen sijaan että menisimme vaikka firman pikkujouluja viettämään kapakkaan tai ruotsinlaivalle, menisimmekin puita istuttamaan. Kohotettaisiin samalla yhteishenkeä ja tehtäisiin hyvää.

Kapitalismi, Kiina, korruptio ja ympäristö

Elokuvassa taustavoimana vaikuttava suuryhtiö on osittain suomalaisomisteinen Stora Enso, joka monien muiden länsimaisten yhtiöiden tavoin tekee Kiinaan valtavia investointeja. Kiinalaisessa ja länsimaisessa tavassa ajatella ja toimia on kuitenkin eroja johtuen paljolti kulttuurieroista ja erilaisesta poliittisesta järjestelmästä. Nopeasta talouskasvusta nauttivan Kiinan kasvukaan ei ole ollut täysin ongelmatonta. Perinteinen maaseudun elämäntapa on katoamassa, ja pienviljelijöiden maat riistetään patohankkeiden tieltä tai suuryhtiöiden pohjattoman ahneuden tyydyttämiseksi. Samalla ympäristöongelmat ovat räjähtäneet käsiin.

Suuryhtiön roolin näen niin, että se on näkymätön käsi, kapitalismi, joka kaataa rahaa jollekin alueelle, perustaa hankkeen ja alkaa muuttaa paikallista elämää. Näin he itsekin sen näkevät, Stora Enson mukaan he aiheuttavat muutoksen. Paikalliset ja viranomaiset tappelevat keskenään, yhtiö jää koskemattomaksi. Vastuun ongelmatilanteissa pitäisi ulottua yhtiöön saakka.

Koskisen mielestä myös osakkeenomistajilla pitäisi olla kiinnostusta ja vastuuta omistamansa yhtiön asioista. Suomalaiset omistavat suorasti ja epäsuorasti muun muassa Solidiumin, Ilmarisen ja Kelan kautta yli puolet Stora Ensosta. Hän kritisoi poliitikkoja välinpitämättömyydestä sen suhteen, miten yhtiöitä johdetaan. Hän uskoo kuitenkin, että ihmisten tietoisuuden lisääntyessä toimintatavoissa voidaan saada aikaan muutoksia.

Nämä asiat on nostettu julkisuuteen jo 2009. Se on vähän unohtunut, mutta olen yrittänyt seurata kehitystä pitkäjänteisesti. Asiat eivät muutu, ellei yhtiöitä pakoteta siihen.

Kiinalaisesta korruptiosta puhutaan paljon, mutta sitä on vaikea todistaa. Varmaa kuitenkin on, että ympäristöasiat ymmärretään Suomessa ja Kiinassa päätöksiä tehdessä hyvin eri tavoilla.

Osa paikallisviranomaisista kertoi käyneensä Suomessa tutustumassa Stora Enson tehtaaseen. He uskovat, että Stora Enso on hyvin ympäristöystävällinen firma, koska he olivat nähneet kuinka yhtiön edustaja oli juonut tehtaan vieressä sijaitsevasta järvestä vettä. Tässä on heidän ympäristöanalyysinsä. Toisaalta täytyy ottaa huomioon paikallisten viranomaisten koululutustaso.

Imagoasiat, se kuinka suuryhtiö, jolla on korkeasti koulutettuja insinöörejä ja myyntimiehiä esittää asian, vaikuttaa suuresti mielipiteeseen. Paikallisviranomaiset vain hakevat hankkeelle valtiontason ympäristöleiman. Sen tapaiset asiat ovat tämän kaltaisessa maassa hyvin – kuinka sen nyt sanoisi – monella tavalla hoidettavissa.

Mistään suoranaisesta korruptiosta ei ole todisteita, mutta näissä hankkeissa on usein sellaisesta kysymys, että kun valtion edustajat, jotka ovat paikallisviranomaisia, ovat vastuussa hankkeesta, niin heidän omat intressipiirinsä perustavat firman, joka toimii suuryhtiön yhteistyökumppanina. Siinä on iso rikastumisen mahdollisuus paikallisviranomaisten sukulaisille ja sitä kautta heille itselleen.

Suomessa kaikki hyvin?

Mika Koskinen ei usko rahan valtaan vaan tahtoo nostaa esiin luonnonkansojen tavan elää sopusoinnussa luonnon kanssa, ja kunnioituksen luonnon monimuotoisuutta kohtaan. Hänen mukaansa länsimainen ihminen on liikaa erkaantunut luonnosta, ja siitä seuraa ongelmia. Tästä pääsemmekin viime aikoina Suomessa puita kaataneiden myrskyjen todellisiin syihin ja seurauksiin ja siihen, miten Suomi on muuttunut vuosikymmenten saatossa.

Kaupunkimetsät ovat itse asiassa tosi monimuotoisia, mutta niihin kohdistuu kovat rakentamispaineet, esimerkiksi Espoossa. Lapsuudessa sieltä vielä löytyi monimuotoisia metsiä, jotka ovat siis kaupungin puistometsiä.

Eteläisessä ja keskisessä Suomessa näkyy metsien tila: on istutettu paria kolmea päälajia, mäntyä, kuusta ja koivua, ja niitä on siellä rivi rivissä. Julkisuudessa puhutaan kuinka Suomi elää metsästä, kuinka täällä istutetaan yhä enemmän puita ja kuinka hyvä asia tämä on. Suomi elää luonnonmukaisesti ja silti saamme paperista paljon tuloja. Mutta nyt on herännyt kysymys, minkä laatuisia nämä puut ovat?

Sellupuut kaatuvat sähkölinjojen päälle ja huonekalupuun laatu on romahtanut sadassa vuodessa. Nykyään puu on paljon pehmeämpää, tarkoitettu lähinnä vessapaperituotantoon. Eli puiden laatu on kärsinyt, ja metsät ovat muuttuneet monotoniseksi parin lajin monokulttuuriksi. Havupuut ovat vallanneet tilaa. Tällä on merkitystä ilmastonmuutoksenkin kannalta.

Lue myös