En ole entiseni

Rakkautta & Anarkiaa -festivaali täytti tänä vuonna 20 vuotta. Pienen piirin pienestä juhlasta on kasvanut kahdessa vuosikymmenessä hieman hallitsematon, mutta ohjelmistoltaan erinomaisen laadukas tapahtuma. Juhlavuoden festivaali oli elokuvien alkukuvana nähtyä traileriaan myöten historiansa parhaimpia. Takanani ei ole aivan 100 elokuvaa, mutta lähes kolmanneksen niistä nähtyäni en ole entiseni.

Avaimia tulevan syksyn ensi-iltoihin

Rakkautta & Anarkiaa esitteli ohjelmistossaan useita syksyn mittaan Suomen elokuvateattereihin saatavia elokuvia. Levitykseen saapuvat esimerkiksi Marjane Satrapin samannimiseen sarjakuvaan perustuva animaatio Persepolis (2007), Julie Delpyn viihdyttävä 2 päivää Pariisissa (2007), David Cronenbergin väkevä uutuus Eastern Promises (2007), Petri Kotwican positiivisesti yllättävä Musta jää (2007), Joy Divisionin traagisen laulajan Ian Curtisin mustavalkoinen muotokuva Control (2007) sekä ruotsalaismestari Roy Anderssonin upea uutuus Sinä Elävä (2007).

Elokuvan vuosikymmenessä tehtaileva Roy Andersson naurattaa ja hämmentää jälleen kaiken nähnyttä elokuvakansaa. Ohjaajan – vai pitäisikö Anderssonia ennemmin kutsua taiteilijaksi? – omaperäisten teosten perin pessimistinen maailmankuva on aiemminkin esitetty hurtin huumorin pehmentämänä, mutta Sinä elävää voi luonnehtia hänen optimistisimmaksi teoksekseen. Musiikin yhteen nivomista episodeista rakentuu pikkutarkasti viimeistelty ja huolella harkittu kokonaisuus. Sinä elävä on lempeän lakoninen kuvaus ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan melankolisista lähiöeläjistä.

Musiikivideoiden ohjaajana ja valokuvaajana tunnetun Anton Corbijnin ensimmäinen pitkä elokuva Control on onnistunut kuvaus nuorena kuolleesta Joy Division-laulajasta Ian Curtisista. Mustavalkoisen elokuvan ankara visuaalinen ilme tukee Curtisin ehdotonta luonnetta ja ristiripainetta jättimenestyksen kynnyksellä olleen yhtyeen laulajana ja kahden naisen sekä vaikean sairauden myllerryksessä kamppailleena traagisena nuorukaisena. Nuori Sam Riley on huikea ensimmäisessä suuressa elokuvaroolissaan.

Eastern Promises on David Cronenbergin viiltävä kuvaus Lontoon alamaailmasta, ihmiskaupasta ja vähän rakkaudestakin. Veteraaniohjaajan yhteistyö loistavan Viggo Mortensenin kanssa jatkuu tässä kolean harmaassa jännitysnäytelmässä. Mortensenin esittämän venäläisgangsteri Nikolain vastavoimana toimii oikeudentajunsa vuoksi venäläismafian puuhiin sekaantuva kätilö Anna (Naomi Watts). Cronenberg todistaa jälleen taitonsa ristiriitaisten tunnelmien luojana ja jännityksen kasvattajana, vaikka kaikkia lupauksiaan Eastern Promises ei lunastakaan.

Petri Kotwica on kertonut kehitelleensä Mustan jään käsikirjoitusta kuusi vuotta. Välissä ehti valmistua levoton ja oudon musiikkivideomainen Koti-ikävä (2005), Mustan jään vuoro on vasta nyt. Maltti on ollut valttia ja hiljaa tullut hyvää, siksi viimeistelty ja erinomaisesti käsikirjoitettu Musta jää on. Osuvat roolisuoritukset täydentävät sujuvasti etenevää elokuvaa. Keskivaiheilla tarina jää hetkeksi junnaamaan paikalleen kuin epäröiden, mihin suuntaan kehittyisi, mutta pääasiallisesti Musta jää on nimeään myöten kiinnostava ja katsojaansa askeleen edellä kulkeva draamatrilleri.

Pohjoisen poikia

Festivaalin ohjelmistossa oli useita laadukkaita pohjoismaalaisia elokuvia. Ruotsista tuli Sinä elävän lisäksi toinenkin hieno teos, Falkenberg Farewell (2006). Se on monitasoinen kuvaus viiden parikymppisen kaveruksen viimeisestä yhteisestä kesästä ennen hyvästien heittämistä pienelle kotikaupungille, lapsuudelle ja toisilleen. Kasvukivut ovat kovat, sillä jotain pitäisi tehdä, vaikka oma tie ei vielä ole löytynytkään. Nuorten miesten hapuilu ja hengailu on kuvattu sellaisella vaivattomalla luontevuudella, että elokuva lähestyy paikoin dokumenttia. Aitoutta lisännee osaltaan se, että kaveriporukkaa esittävät tosielämän ystävykset, ohjaaja-käsikirjoittaja Jesper Ganslandt tovereineen.

Norjalaisia elokuvia festivaalilla oli kolme. Reprise (2006) on esikoisohjaaja Joachim Trierin vielä hieman keskeneräinen, mutta lupaava tarina nuorten aikuisten levottomasta oman paikan hakemisesta. Sons (2006) on niinikään ohjaajansa Erik Richter Strandin esikoispitkä elokuva pientä yhteisöä repivästä skandaalista. Toimiva huumori keventää elokuvaa, jossa pedofiiliteemaa käsitellään paikoin turhankin suurella ymmärryksellä. The Art of Negative Thinking (2006) kertoo vammautuneiden aikuisten vastaiskusta yltiöpositiivista naminami-filosofiaa vastaan.

Vaivannäköä vaaditaan

Vaivattomammin avautuvien 2 päivää Pariisissa (2007), Half Nelsonin (2006) ja Hallam Foen (2007) vastapainona tarjolla oli myös haastavampia katselukokemuksia. Vähäeleinen henkivartijan tarina, El Custodio (2006), tajunnanvirtainen Container (2006)ja imitaattoreiden sielunmaisemaan syventyvä Mister Lonely (2007) vaativat katsojalta vaivannäköä.

Harmony Korine tuli tunnetuksi yhtenä Larry Clarkin ohjaaman, kohua herättäneen Kidsin (1995) käsikirjoittajista. Miehen omat ohjaustyöt (Gummo, Julien Donkey Boy) eivät ole olleet yhtään vähemmän rankkoja. Viime vuodet ovat olleet ohjaajalle seestymisen aikaa, ja Mister Lonely on kuin metafora tästä kasvuprosessista. Mister Lonely on hienojen kohtausten, kauniiden kuvien ja hauraiden hahmojen kokoelma, paikoin hajanainen mutta lopussa katsojansa luottamuksen palkitseva elokuva kuuluisuuksien imitaattoreista.

Lukas Moodysson tuli maailman tietoisuuteen ruotsalaisen elokuvan uutena toivona erinomaisella Fucking Åmålilla (1998). Väliin mahtui komediallinen Kimpassa (2000), mutta ihmiskauppaa ja lapsiprostituutiota käsitellyt Lilja 4-ever (2002) vei elokuvantekijän rankkojen aiheiden pariin. Reikä sydämessä (2004) jatkoi tätä linjaa erittäin vaativalla tavalla, Container vie ihmismielen, seksuaalisuuden ja identiteetin tarkastelun vielä paljon pidemmälle. Container on avantgardistisena, mustavalkoisena taide-elokuvana erittäin marginaalisen yleisön teos. Pääsy elokuvan sisälle vaatii keskittymistä, mutta palkitsee vaivannäön.

Argentiinalaisohjaaja Rodrigo Morenon El Custodio on vähäpuheinen ja etäinen kuin päähenkilönsä Ruben. Ministerin henkivartijana toimiva Ruben on järkähtämätön pokerinaama, jolle huomaamattomuus on elinehto. El Custodio on hiljainen ja hidas elokuva tapahtumattomista tapahtumista. Katsoja jätetään keskustelujen ja toiminnan ulkopuolelle, odottamaan autoon, käytäville ja ikkunan ääreen, aivan kuten Rubenkin. Tapahtumien tason taakse jättäytyvä kerronta imee vastustamattomasti mukaansa tässä statistin rooliin eläytymään pakottavassa hypnoottisessa elokuvassa.

Sigur Rós

Dean DeBlois on loikannut Mulanista (1998)ja Lilo & Stichistä (2004) tyystin toisenlaiseen tunnelmaan. Sigur Rósin ihailijaksi tunnustautuva mies on ohjannut tästä eksentrisestä islantilaisilmiöstä kohteensa näköisen elokuvan. Home – Sigur Rós (2007) on nimittäin kaikkea muuta kuin tavallinen musiikkidokumentti. Se on huikean hieno taideteos musiikista ja pienestä kansasta pohjoisen Euroopan kauimmaisella laidalla.

Home - Sigur Rós esitettiin Helsingissä heti Islannin ensi-iltansa jälkeen. Ennen kaikkea Helsingin esitys oli Islannin rajojen ulkopuolella ensimmäinen, jossa yhtye oli paikalla ja esiintyi lyhyesti ennen elokuvaa. Ennakkoon suurta närää herätti lippujen korkea hinta esityksen lyhyeen kestoon ja sen akustisuuteen suhteutettuna, Sigur Rósin kappaleiden juju kun piilee niiden henkeäsalpaavan voimakkaiksi kohoavissa äänivalleissa. Intiimi alkusoitto oli kuitenkin tyrmäävä yhdistettynä elokuvaan, joka alkaa huikealla kuvallisella ja äänellisellä vyörytyksellä. On vaikea sanoa, olisiko elokuva yksinään onnistunut herättämään sellaista tunnemyrskyä, minkä se aiheutti yhdistettynä yhtyeen esitykseen, mutta näiden kahden muodostama kokonaisuus oli sanalla sanoen henkeäsalpaava.

Kyllä tällä jaksaa pitkälle pimenevään syksyyn.