Vihreä maili kotikatsomo

Frank Darabontin ohjaama Rita Hayworth - avain pakoon oli 1990-luvun sykähdyttävimpiä Hollywood-elokuvia, ihmeellisen aidolla tavalla tunteellinen ja kaunis teos, jonka moni katsoja varmaan muistaa vielä vuosienkin päästä. Siinä oli samaa idealismia ja lumovoimaa kuin Frank Capran klassikoissa. Nyt Darabont lähtee työstämään uutta menestystä lähes samalla reseptillä: pohjalla Stephen Kingin tarina, vankilamiljöö, mustan ja valkoisen miehen ystävyys sekä unelmien ja todellisuuden kohtaaminen. Mukaan ripaus pehmentävää fantasiaa ja syntyy... mukavan sentimentaalista viihdettä, mutta ei yhtään sen enempää.

Rita Hayworthissa ei sorruttu helppoon itkettämiseen. Sen sijaan Vihreässä mailissa Darabont ei ole malttanut pitää hanoja kiinni, vaan valuttaa siirappia kauniin ja yksinkertaisen tarinan päälle. Ei onneksi aivan tolkuttomasti, mutta kuitenkin niin paljon, että muuta maut peittyvät. Stephen Kingin kädenjälki näkyy tässä selvemmin, sillä tarina säntillisen vartijan ja kuolemaantuomitun vangin ystävyydestä ei riitä, vaan mukaan otetaan vielä korkeammat voimat. Kun mustasta miehestä tehdään ihmeparantajaa ja kun vanhus alkaa lopussa kelata elämänsä syntejä, ollaan jo kaukana Rita Hayworthin luontevuudesta.

Liioittelusta huolimatta Vihreä maili on toki liikuttavaa katsottavaa, hyvin näyteltyä ja huolellisesti punnittua draamaa. Tom Hanks selviää kunnialla pääroolista, mutta muistettavampia ovat silti Morsen esittämä oikeamielinen vartija sekä tietysti Duncanin tulkitsema jättikokoinen "Jumalan ihme". Vaikka miesten välistä yhteisyyttä kuvataan lämmöllä, niin sentimentaaliset painotukset estävät Vihreää mailia nousemasta sellaiseksi miehisen ystävyyden triumfiksi kuin mitä Rita Hayworth oli.

Vihreää mailia katsoessa ei voi taas kerran kuin ihmetellä nykyistä vimmaa venyttää elokuvat kolmituntisiksi eepoksiksi. Pituus tuntuu kohtuuttomalta, varsinkin kun keskushenkilöitä ja dramaattisia käänteitä on sen verran niukasti, että juttu olisi ollut kerrottavissa reippaasti alle kahdessa tunnissa. Elokuva voisi olla pidennetty jakso Hämärän rajamailla -sarjasta, eikä tämä ollut negatiivinen kommentti, päinvastoin. Tässäkin kuvataan ihmisenkeliä, viestintuojaa, joka lievittää lähimmäisten kärsimystä ja muuttaa päähenkilön arvomaailman. Lopussa kosmista yksinäisyyttään valittavan vanhuksen kuolemankaipuu voisi hyvin päättyä sanoihin... "in the Twilight Zone".