Sideways kotikatsomo

Sideways on yllättäjä. Siinä ei ole suuria tähtiä ja se on keskitason budjetilla ja markkinoinnilla tuotettu elokuva keski-ikäisistä rumista miehistä. Silti elokuva on kerännyt pystejä ja ehdokkuuksia sekä saanut myös kriitikot polvilleen. Muun muassa Lontoon elokuvakriitikkojen yhdistys valitsi sen vuoden parhaaksi elokuvaksi. Eikä suotta.

Vaikuttavinta Sidewaysissä on inhimillisyys. Sen henkilöt ovat rakastettavia. Kirjailijan urasta haaveileva englanninopettaja Miles (Paul Giamatti) vie b-luokan näyttelijä Jackin (Thomas Haden Church) polttarilomalle Kalifornian viinitiloille. Vaikka epävarma ja masentunut Miles sekä elähtänyt elostelija Jack ovatkin varsin karikatyyrisiä hahmoja, heissä on virheineen jotain yksinkertaisen koskettavaa. Lisäksi mitä tahansa ikäryhmää tai sukupuolta edustava katsoja voi samaistua siihen tunteiden kirjoon joka Sidewaysissä käydään läpi.

Elokuva alkaa hitaahkosti ja katsoja kuin huomaamattaan ajautuu mukaan sen tapahtumiin. Alkulämmittelyn jälkeen Sideways saa farssimaisia piirteitä, kun kaverukset viettävät lomaansa kumpikin omalla tavallaan. Miehet saavat seurakseen tarjoilijattaret Mayan (Virginia Madsen) ja Stephanien (Sandra Oh). Tämän jälkeen elokuvassa pääasiassa juodaan, syödään, golfataan, riidellään, ihastutaan ja naidaan. Sideways onkin erinomainen esimerkki siitä, että hyvään elokuvaan ei tarvita elämää kummoisempia aineksia.

Kuvaus ja leikkaus etenevät tahdikkaasti. Näppäriä ratkaisuja on ujutettu sinne tänne, mutta mitään henkeäsalpaavaa ei ole luvassa. Tämä tyyli sopii kuitenkin hyvin elokuvan pienoismaailmaan. On hienoa, että vielä löytyy amerikkalaisia elokuvia, joissa ei harrasteta tarinallisesti eikä kuvauksellisesti liiallista alleviivausta. Sidewaysin parasta antia ovat yllättävät ja nokkelat kohtaukset, kun henkilöt päästävät patoutumansa valloilleen. Esimerkiksi kohtaukseen, jossa miehet juoksevat golfkentällä mailat viuhuen on ujutettu ihanaa ironiaa golfia, snobismia ja miehuutta kohtaan.

Sideways onkin ennen kaikkea elokuva miehuudesta. Ohjaaja Alexander Paynen aiemman teoksen About Schmidtin ja Sidewaysin välillä on monia yhteneväisyyksiä. Tavalliset miehet, heidän yksinäisyytensä ja epävarmuutensa näyttävät olevan Paynea kiinnostava aihepiiri. Keski-ikäisistä, vähemmän sankarillisista miehistä kertovan elokuvan tekeminen on nykyään sen verran rohkeaa, että sen varjolla voi antaa anteeksi jopa Sidewaysin naishahmojen lievän pinnallisuuden. Paljon puhuttu nykymiehen kriisi saakin tässä elokuvassa mukavan itseironisen ja samalla hellyttävän puheenvuoron.

Kaikkien muiden teemojensa lisäksi Sideways on kertomus myös intohimoisesta viiniharrastuksesta. Elokuvassa viini virtaa siinä määrin, että naurusta tyrskähtelevä katsoja itsekin epäilee humaltuneensa. Samalla se opettaa esimerkiksi, mitä eroa on Pinot’lla ja Cabernet’lla. Tämän dvd:n seuraksi kannattaakin hankkia hyvää punaviiniä – eikä sitten Merlota. Raittiuden kannattajille tiedoksi, että myös eräs absolutisti ystäväni pitää Sidewaysiä loistavana elokuvana.