Payback - tilinteko kotikatsomo

Elokuvien väkivalta ei taida koskaan menettää ajankohtaisuuttaan. Varsinkin Yhdysvalloissa elokuvien väkivalta on ollut otsikoissa paljon kuluneen vuoden aikana sattuneiden kouluverilöylyjen takia. Yksinkertaisin syy elokuvien väkivaltaisuudelle on se, että väkivalta myy hyvin, koska se kiehtoo ihmisiä. Rauhallisinkin kukkia poimiva pasifisti nautiskelee joskus mielensä pimeissä sopukoissa väkivallasta, vaikka ei sitä kenellekään myöntäisi. Tästä tosiasiallisesta olettamuksesta päädytäänkin siihen, että koko ihmisten rakentama yhteiskunta on väkivaltainen, niin kuin on koko luonnon kiertokulkukin. Kun yhteiskunnassa on väkivaltaa, on väkivaltaa myös elokuvissa sekä kaikissa muissakin viihteen ja viestinnän elementeissä. Ja tästä asiasta väitellään ja väitellään varmasti tuomiopäivään asti pääsemättä koskaan lopulliseen yhteisymmärrykseen.

Useimmiten elokuvien väkivalta mielletään hauskaksi ja harmittomaksi. Sehän on vain rentouttavaa katsella, kun joku brucewillis lasauttaa jonkun tohlo-joosepin aivot verannalle ja tokaisee päälle lakonisen kommentin. Tässä kontekstissa paremmin käsikirjoittajana tunnetun Brian Helgelandin ohjaustyö Payback vaikuttaa poikkeuksellisen mielenkiintoiselta ja myös ristiriitaiselta teokselta. Elokuvan juoni on simppeli mukaelma kaikista kolutuista kostoretkistä. Mel Gibsonin esittämä Porter saa tuta epälojaalin kollegansa luodin nahassaan, mutta mikä nyt pahan tappaisi. Mies palaa kuoleman porteilta takaisin kadulle ja aloittaa verisen tilinteon saadakseen nyysityt 70 000 dollaria takaisin.

Ja katsojat, kuten elokuvan gansteritkin ovat ihmeissään. Miksi Porter leikkii hengellään vaivaisen 70 000 dollarin takia? Paybackin juoni jolkottaa eteenpäin vain väkivallanteosta toiseen. Tarinan uskottavat motiivit ovat tiessään ja katsoja jätetään pähkäilemään, että mikä onkaan lopussa paljastuva suuri mysteeri, joka selittäisi elokuvan yksioikoiset tapahtumat. Mitään mysteeriä ei kuitenkaan ole, kuin ei useimmiten itse elämässäkään. Suuressa maailmassa katujen arkirealismia on, että hengestään pääsee ale-marketin rannekellon hinnalla. Väkivalta ei aina kätkekään niitä suuria tarinoita taakseen, kuten elävissä kuvissa on totuttu näkemään.

Vaikka Paybackin mieltää helposti turruttavaksi ja turhaksi väkivallalla meuhkaamiseksi, se kertoo vähemmän maireaa tarinaa yhteiskunnastamme. Väkivalta on suoraa ja raakaa sekä tarkoitusperiltään täysin järjetöntä. Väkivallan parissa elävät selvittävät asiansa ja kommunikoivat väkivallan avulla, sillä se ei pelaa, joka pelkää. Tätä voi jokainen miettiä elokuvaa katsoessaan. Miten suhtautuu näkemäänsä riippuu siitä, miten asiaa haluaa katsoa.

Paybackin tehoa laimentaa kuitenkin se, että päätähtenä hyörivä Mel Gibson on tuonut turhaa maneeri-huumoriaan elokuvaan, mikä ei oikein käy yksiin Helgelandin lähtökohtien kanssa. Videoliikkeiden b-hyllyjen väkivaltamoskasta Paybackin erottavat ainakin Kris Kristofferson ja James Coburn, sillä näin jämäköitä sivurooleja on kaikenlaisista dolphlundgren-saastoista turha etsiä.