Ikuinen rakkaus kotikatsomo

Ohjaaja Roger Michell on tehnyt jälleen uuden aluevaltauksen. Notting Hill, Paha päivä ja Tyttären talossa edustavat kaikki erilaisia elokuvalajeja. Ian McEwanin romaaniin perustuva Ikuinen rakkaus lisää valikoimaan psykologisen trillerin. Tämänkin Michell taitaa. Tunnelma on äärimmäisen painostava alkaen avauskohtauksesta, jossa punainen kuumailmapallo tömähtää vihreälle nummelle keskeyttäen kosinnan. Autuas hetki kääntyy epätoivoiseksi pelastusyritykseksi. Kuumailmapallo tempautuu väistämättä vaaleansiniselle taivaalle ja mies kuolee.

Ylivalotettu vaaleus tuo mieleen enkelit ja taivaan. Luvassa on kuitenkin enkeleiden sijaan piruja. Filosofi Joe (Daniel Craig) pelkää päästäneensä pallosta irti ensimmäisenä ja tarraa tähän ajatukseen sitäkin sinnikkäämmin. Hänen ja kuvanveistäjä Clairen (Samantha Morton) suhde rapistuu Joen ahdistuksen syvetessä. Ahdistusta Joelle aiheuttaa itsesyytösten ohella onnettomuuspaikalta tuttu ihailija Jed (Rhys Ifans), joka viljelee kristillisiä viisauksia ja tietää Joenkin rakastavan häntä. Jeesustakin sanottiin hulluksi, ajattelee Jed. Toisaalta hulluja sanotaan hulluiksi, toteaa Joe.

Jompaa kumpaa miehistä vaivaa vähintäänkin post-traumaattinen stressi, minkä takia kaikki lopulta joutuvat kärsimään. Myös katsoja. Tapahtumat, dialogi, musiikki ja kuvaus ovat kaikki ahdistavia. Yksikin elementeistä riittäisi luomaan riittävän painostavan tunnelman, mutta toisaalta olisi vaikea valita, mistä kohden hellittäisi, missä kohden antaisi katsojan haukata happea. Palaset ovat liiankin toimivia. Etenkin kuvaus on silmät auki revähdyttävän ihanaa ja kamalaa. Kuvakulmat on persoonallisesti valittu, samaten värit. Oranssit muovituolit puukottavat silmää lounasravintolassa. Heijastumat ikkunoissa saavat kylmät väreet selkäpiille. Uimahallin vesi pyörryttää ja painaa.

Rakkauden idea on niin kaunis, mutta helposti se vääntyy ja kieroutuu pelottavaksi. On mahdotonta tietää, mitä kaikkea rakkaus nurisematta sietää tai kuinka paljon rakkautta ihminen kestää. Liiallisen rakkauden ajatus näyttää elokuvaa katsellessa mahdolliselta, omistautuminen menee yli terveen järjen. Päähenkilöiden rakkaustarinoiden kautta elokuva pohtii eksistentiaalisia ja filosofisia kysymyksiä. Hyvä ja paha sekoittuvat, vaikka katsoja toivoo löytävänsä lopusta valmiin vastauksen. Todellinen kysymys ehkä on, kuinka paljon rakkautta katsoja kestää.

Ajatteluun kannustavan elokuvan lisämateriaaleilta toivoisi jotain muuta kuin mitä Ikuisella rakkaudella on tarjota. Lisämateriaali keskittyy ilmapallokohtaukseen ja elokuvaan elokuvan teosta. Näiden katsominen latistaa sydäntä kylmäävän ahdistuksen pieniksi vilunväreiksi.