Dark City kotikatsomo

Alex Proyasin Dark Cityn päähenkilö on John Murdoch (Rufus Sewell), jolla on ongelma. Kun Murdoch herää likaisessa hotellihuoneessa levottomista unistaan, hän huomaa menettäneensä muistinsa. Eikä tässä vielä kaikki: huoneessa lojuu myös tuntemattoman naisen silvottu ruumis. Pian käy kuitenkin ilmi, että nämä ovat kenties hänen ongelmistaan pienimpiä. Murdochin kannoilla ovat nimittäin paitsi poliisit myös salaperäisten Muukalaisten joukko, jolla on hallussaan hämmentäviä voimia. Murdoch käy selvittämään Muukalaisten arvoitusta sekä omaa kadonnutta menneisyyttään, jossa technicolor-väreissä hehkuva lapsuuden lomakohde Shell Beach näyttelee merkittävää osaa.

Myös Dark Cityn katsojalla on ongelma. Nimittäin kun John Murdoch herää likaisessa hotellihuoneessa levottomista unistaan, katsojalla ei ole vaikeuksia muistaa kuka Murdoch on tai ketä nuo salaperäiset Muukalaiset ovat. Näin koska vain puoli minuuttia aikaisemmin kaikki on selvitetty hänelle elokuvan prologissa - mikä on kai raivostuttavin tapa, jolla elokuva koskaan voi alkaa. Katsojan omaan päättelykykyyn ei jatkossakaan liiemmälti luoteta, vaan elokuvan perusidea selitetään hänelle tuskastuttavan moneen otteeseen. Pimeän kaupungin asukkaita hallitsevat Muukalaiset ovat sukupuuttoon kuolemassa oleva avaruusrotu, joka jatkuvuutensa taatakseen haluaa selvittää ihmisen sielun salaisuuden. Epämääräisen saksalaisittain murtava tohtori Schreber (Kiefer Sutherland) auttaa Muukalaisia ihmiskokeissa ja hänellä on myös hallussaan ase Muukalaisten kukistamiseksi. Avukseen hän tarvitsee John Murdochia, joka jostain syystä on muuttunut immuuniksi Muukalaisten mystisille voimille.

Alex Proyasin edellinen elokuva, goottilainen satu The Crow (1994) nauttii jo kulttimainetta, eikä vähiten elokuvan kuvauksissa tapahtuneen oudon onnettomuuden takia, joka koitui pääosanesittäjä Brandon Leen kohtaloksi. Kuitenkin myös The Crow’n mahtipontisessa synkistelyssä oli jotain, mikä antoi odottaa paljon Dark Cityltä. Tämän takia oli ikävä huomata, että siinä missä Dark Cityssä visuaalinen loistokkuus on kasvanut kymmenenteen potenssiin jopa The Crow’hin verrattuna, myös ongelmat, jotka jo The Crow’ssa liittyivät tarinaan ja käsikirjoitukseen, ovat niin ikään lisääntyneet eksponentiaalisesti. Dark Cityn tarina ei millään ota ilmaa alleen: liian usein toiminta pysähtyy ja henkilöt ryhtyvät käymään haukotuttavan pseudeointellektuaalisia keskusteluja scifi-elokuvien kestoteemoista, todellisuuden näennäisyydestä, muistista ja sen merkityksestä ihmisen identiteetille. Mielenkiintoisia teemoja kaikki, mutta jo Ridley Scottin Blade Runnerissa niitä käsiteltiin huomattavasti kiinnostavammin ilman turhaa alleviivausta.

Valkokankaalla Dark Cityn kenties pelastaa sen luoma visuaalisesti henkeäsalpaava visio maailmasta, jossa ihmiset elävät näkymättömän koneiston armoilla. Proyasin mikrokosmos tuo mieleen valkokangasmaailmat mm. Terry Gilliamin Brazilista, Jeunet’n ja Caron Kadonneitten lasten kaupungista ja miksei myös Fritz Langin Metropoliksesta. Kohtaukset, joissa John Murdoch turhaan pyrkii pakoon painajaismaisen aukottomasta pimeyden kaupungista muistuttavat Truman Shown asetelmia. Eri asia kuitenkin on, miten visuaaliset erikoisefektit ja mustanpuhuva estetiikka toimivat videoformaatissa. Valoisana kesäiltana Dark City näyttää turhan usein pelkältä pimeältä ruudulta.

ks. ensi-ilta