Ammonite kotikatsomo

Mary Anning oli 1800-luvulla elänyt itseoppinut paleontologi, joka löysi asuinseudultaan Englannin Dorsetista ensimmäisen tunnetun Ichtyosauruksen jäänteet. Mary, hänen äitinsä ja veljensä keräsivät ja myivät löytämiään puhdistettuja ammoniitteja ja belemniittejä, joita esiintyi runsaasti heidän kotiseudullaan Lyme Regisin alueella, saaden näin lisätienestejä niukkaan elantoonsa. Monet varakkaat halusivat ostaa fossiileja niin sanottuihin kuriositeettikabinetteihinsa.

Elämä oli karua ja kovaa tuohon aikaan kaikkialla. Mary Anningin äiti sai haudata kahdeksan lastaan elämänsä aikana, sillä rokotteiden ja sairaanhoidon puuttuessa ainoa lohtu ja turva oli jumala.

Marystä tuli tunnettu niin turistien kuin vierailevien (mies)paleontologienkin parissa, mutta hänen löydöistään ottivat usein kunnian itselleen miehet, joilla oli koulutus ja usein yläluokkainen status. Ei köyhillä tuohon aikaan tietenkään ollut varaakaan käydä kouluja. Eräät aikansa kuuluisat tiedemiehet, kuten Henry de la Beche antoivat kuitenkin tunnustuksen julkisesti todelliselle löytöjen tekijälle.

Anning vietti elämänsä Lyme Regisin seudulla eikä poistunut sieltä kuin kerran, lyhyen Lontoon matkansa ajaksi 1829. Juuri tähän ajankohtaan keskittyy Francis Leen ohjaama Ammonite, joka pohjautuu löyhästi Mary Anningin elämään. Kuinka paljon tarinan totuuspohjalla on pettävää juoksuhiekkaa ja kuinka paljon kovaa maata, jää arvailujen varaan. Kun kyse on historiallisesta ihmisestä, toivoisi hänen elämäänsä perustuvan elokuvan pitäytyvän ainakin pääosin faktoihin, joiden pohjalta draamaa muokataan. Dvd:n ekstroihin olisi voinut lisätä pienen katsauksen Mary Anningin elämään ja lähteisiin, joita elokuvan tarinaa mietittäessä on käytetty.

Ammonite on kuvattu maisemiltaan karun kauniilla Lyme Regisin rannikkoalueella Dorsetissa. Upeasta, värisävyiltään hillitystä kuvauksesta vastaa ranskalainen Stéphane Fontaine, joka tunnetaan muun muassa ankarasta ranskalaisesta vankilaelokuvasta Profeetta (2009), sekä Russell Crowen tähdittämästä, niin ikään alunperin ranskalaisesta elokuvasta tehdyssä uusioversiossa The Next Three Days.

Myös elokuvan puvustus on toteutettu pieteetillä, ja tästä puolesta löytyy myös parin minuutin esittely dvd-levyn muutoin kovin heppoisista ekstroista. Puitteiltaan Ammonite on historialliseksi draamaksi harvinaisen onnistunut, näyttelijätkin vaikuttavat eläviltä ihmisiltä eivätkä vahingossa väärään aikaan tupsahtaneilta, kuten liian usein jäykän patsastelevissa historiallisissa draamoissa käy.

Ohjaaja Francis Leen esikoispitkä, ylistetty God´s Own Coutry (2017) käytti tehokkaasti kerronnan yhtenä elementtinä Yorkshiren karua nummimaisemaa, ja sama luontoa ja sen vaikutusta ihmisiin ymmärtävä kädenjälki näkyy myös Ammonitessa: Dorsetin maisema muokkaa ihmisistä selviytyjiä, jotka ottavat vastaan sen, mitä luonto ja jumala heille suo. Turhaan ei puhuta, tunteita on mutta niistä on parempi vaieta. Ja kun lempi leiskahtaa, se palaa kirkkaalla liekillä.

Myös suru on hiljaista. Mary Anningin äiti (Gemma Jones) on joutunut hautaamaan kahdeksan lastaan, ja se on jättänyt häneen jälkensä. Kun niin paljon rakkautta on otettu pois, ei surua voi käsitellä. Äiti kiillottaakin joka päivä pienet posliinifiguurinsa, ja puhuu niistä pienokaisinaan. Posliiniesineet ovat jotain konkreettista, toisin kuin jumala joka loistaa poissaolollaan.

Tapahtumat käynnistyvät, kun aloitteleva paleontologi Roderick Murchison ja hänen vaimonsa Charlotte saapuvat Dorsetiin. Roderick janoaa saada oppia Mary Anningilta (Kate Winslet) ja toivoo tämän johdattavan hänet alkuun tiedemiehen uralla. Roderick on tuonut mukanaan karulle rannikkoseudulle hermoromahduksen kokeneen nuoren vaimonsa Charlotten (Saoirse Ronan). Mary ja Charlotte ystävystyvät, kuten tekivät oikeassakin elämässä, jossa he aloittivat koko elämänsä mittaisen kirjeenvaihdon.

Elokuvassa ei keskitytä kirjeiden kirjoitteluun, vaan kahden naisen väliseen lyhyeen mutta sitäkin kiihkeämpään seksuaaliseen suhteeseen. Miehet ovat elokuvassa statisteja, ja Charlotten aviomies esitetään huonossa valossa, idioottina joka pitää omaa uraansa vaimoaan tärkeämpänä. Symbolisesti Charlesin ensimmäinen oikea löytö onkin koproliitti, eli kivettynyt kakkakikkare. Sitten koko mies häivytetään elokuvasta, kuten myös latteaksi sivuhahmoksi kutistettu ulkomaalaistaustainen lääkäri, joka koettaa auttaa Charlottea paranemaan siitä, mikä ikinä häntä alussa vaivaakaan. Ohjaaja Lee on kertonut keskittyvänsä aina henkilöihin, mutta valitettavasti mieshahmojen syvyys jää Ammonitessa paperinohueksi, ja se on sääli ottaen huomioon miesten tärkeän aseman tuon ajan yhteiskunnassa.

Seksuaalisen tyydytyksen Charlotte saavuttaa vasta Maryn kanssa. Keskittyessään homoseksuaaliseen suhteeseen elokuvassa hylätään yhteiskunnallinen teema, naisten ja miesten eriarvoisuus 1800-luvulla. Miehet ja naiset toimivat tietenkin tuolloin ajan tapakoodiston ja normien puitteissa pitäen oman aikansa elämää aivan yhtä normaalina ja oikeana kuin me nyt omaa tapaamme elää ja olla, miltei 200 vuotta myöhemmin. Naiset eivät välttämättä olleet tyytyväisiä rooliinsa, vaikka heidän äänensä ei päässytkään kuuluville vielä Mary Anningin elinaikana. Ajat olivat kuitenkin muuttumassa.

Päiväkirjoista on käynyt ilmi, että Mary Anning todellakin tiedosti oman merkityksensä fossiilien löytäjänä ja esiin kaivajana, ja että hän oli myös katkera siitä, että kaiken kunnian ottivat tiedettä vakavissaan harrastavat, hyvin toimeentulevat ihmiset – miehet. On omituista, että elokuvassa Mary ja Charlotte eivät juurikaan tunnu keskustelevan näistä asioista keskenään, vaan keskittyvät suhteeseensa. Elokuvan painopisteen pitäminen kahden naisen välisessä suhteessa on tietenkin ohjaajan valinta, mutta se vie huomion siltä seikalta, että Mary Anning oli todellakin työhönsä ja uraansa vakavasti suhtautuva tieteentekijä.