Troija valkokangas

Troijan sota ja varsinkin se puuhevonen ovat kaikille historiantunneilta tuttuja. Homeroksen eepoksessaan Ilias kuolemattomiksi kirjoittamat tapahtumat on Troija-elokuvassa tietenkin puhtaasti mukailtu Hollywoodin ihanteisiin sopiviksi. Ongelmia idean alun perin Warner Brothersille kaupanneelle käsikirjoittaja David Benioffille tuottivat esimerkiksi niin antiikin Troijan kaupunki, joka nykymittapuun mukaan muistuttaisi lähinnä kaatopaikkaa, kuin jumaltaruston toogapukuiset juonittelijatkin. Kovasti on siis Iliaan mutkia oiottu matkalla, että on elokuvaan Troija päästy. Puitteet on kaunisteltu sopiviksi Brad Pittin, Eric Banan ja Orlando Bloomin trimmatuille ja öljytyille vartaloille, ja ylimääräinen mytologiahömpötyskin iloisesti heitetty laidan yli Egeanmereen. Tuloksena on suurella rahalla väännetty spektaakkeli, josta ikävä kyllä puuttuu sielu.

Elokuvan alkuosa kuluu pitkälti miesten kiistellessä siitä, kenestä heistä tulee kaikkein kuolemattomin, kenen nimi muistetaan vielä vuosituhansienkin päästä. Vasta kun tämä asia on saatu pohdittua päästään itse taisteluihin. Kamppailujen välillä puhutaan tietysti paljon rakkaudesta ja kunniasta, mutta kyllä tällaisessa spektaakkelissa sotiminen on kuitenkin se pääasia. Troija kertoo siis, kuinka kuvankaunis Helena, Kreikan kuninkaan Agamemnonin veljen vaimo, jättää miehensä ja karkaa Troijan prinssi Parisin mukana. Tästä saa vallanhimoinen Agamemnon hyvän tekosyyn lähteä valloitusretkelle, vaikka pintapuolisesti ollaankin hakemassa kälyä takaisin kotiin. Mukaansa kuningas ottaa maailman suurimman laivaston ja 50 000 soturia, näiden joukossa myös lähes kuolematon Akilles sekä Odysseiassa myöhemmin kuuluisaksi tuleva Odysseus. Troijassa kreikkalaisia vastassa on paljon pienempi armeija, mutta vankkumattomat muurit ja taitava prinssi Hektor joukkion johdossa. Sitten kilvoitellaankin taistelutantereilla hamaan loppuun asti. Ja on siellä tietysti mukana se puuhevonenkin.

Anekdootti kertoo, että myös Homerokselle itselleen Helena ilmestyi eräänä yönä, ja sai vakuutettua runoilijan Iliaan kirjoittamisen tärkeydestä. Homeroksen olemassaolostakin ollaan toki monta mieltä, mutta tarinan on kaiketi tarkoitus todistaa Helenan uskomattomasta kauneudesta ja sen vaikutuksesta miehiin, jopa sokeaan, mitä Homeroksen kerrotaan olleen. Troijan sotahan oli niin merkittävä tapahtuma, että siitä alkoi Kreikan nousu sivistyksen kehdoksi ja se ajatus, että tämä kaikki tehtiin naisen vuoksi, on ennenkuulumatonta aikana, jolloin nainen yleisesti oli lähes orjan asemassa. Historioitsija Roberto Calasso esittääkin, että Iliaan Helena ei kuitenkaan ole varsinaisesti nainen, vaan kyseessä on miehen mielikuva naisesta. Tämä mielikuva on niin voimakas, että se kumoaa luonnonlait ja yhteiskuntarauhankin. Tällä kyettiin itse eepoksessa perustelemaan sotaan lähtö, mutta Troijan Helena on niin mitäänsanomaton statistihahmo, ettei tämän vuoksi kyllä kiihkeinkään mies oikeasti sotisopaansa pukeutuisi. Jumaltarustonkin pudottaminen pois elokuvasta jättää monet syistä ja seurauksista auki, jolloin vetäydytään mahtipontisesti rakkauden ja kunnian kliseisten kaapujen alle.

Ohjaaja Wolfgang Petersen on tuttu elokuvistaan Das Boot, Tulilinjalla ja Air Force One eli eivät miehen aiemmat ansiot nyt ihan huonoimmasta päästä ole. Troijan näyttelijäkastikin on varsin nimekästä, Brad Pitt on Akilles, Eric Bana Hektor, Orlando Bloom Paris, Sean Bean Odysseus ja sokerina pohjalla on Peter O’Toole kuningas Priamoksen roolissa. Lavasteet ovat prameat, miehet komeita, naiset kauniita ja tarinakin klassikko. Silti elokuvalta tuntuu täysin puuttuvan niin into kuin sisältökin. Näyttelijätkin, ehkä Sean Beania ja Peter O’Toolea lukuun ottamatta, lähinnä mutristelevat huuliaan, pullistelevat lihaksiaan ja lausuvat latteuksia, jälkimmäinen tietysti enemmän käsikirjoittajan vikaa kuin itse tähtien. Ongelma onkin ehkä siinä, että aika on ajanut Troijan kaltaisten mahtipontisten spektaakkelien ohi. Kaikki on jo nähty ja kuultu, eikä kliseiden toistamisella pitkälle pötkitä. Visuaalisesti elokuva on toki hienoa työtä, ja saattaahan monen katsojan silmää puolialastomat urootkin miellyttää, mutta herooiset teot eivät kliseiden lomasta enää jaksa kolahtaa.

Ohjaaja Petersenille tarjottiin aikanaan Gladiaattori-elokuvaa, jonka tekemisestä mies kieltäytyi. Nyt, kaiketi tätä tekoaan katuen, Petersen on tarttunut korvikkeeseen, josta on ilmiselvästi yrittänyt luoda edeltäjänsä kaltaista suurmenestystä. Rahaakin tähän projektiin on kulutettu, sillä tuotantobudjetti oli noin 200 miljoonaa dollaria, mikä tekee Troijasta yhden kaikkien aikojen kalleimmista elokuvista. Mutta totuus on, että suuribudjettinen spektaakkeli on harvoin kovin sisältörikasta. Jännityksellä voi siis odottaa, kerääkö Pittin ja muiden muskelien pullistelu tarvittavat lipputulot jatko-osan tekemistä varten. Odysseialle kun petailtiin sopivasti paikkaa Sean Beanin loppulausahduksissakin.