Superman valkokangas

Klassinen Superman eli Teräsmies (1978) lupasi, että katsojat uskovat miehen voivan lentää. Uuden Supermanin myötä katsojat uskovat, että törkyinen loanheitto voi liata maapallon pyyteettömimmän ja hyväntahtoisimmankin sankarin maineen samalla, kun miljarditason imperiumia pyörittävät vallanhimoiset, narsistiset ja ahneet mulkerot haluavat aina vain lisää. Mutta tämänhän jo tiesimmekin.

Todellisessa maailmassa kaikille hyvää tahtovat ja kaikista hyvää ajattelevat olennot ovat harvassa, onneksi fiktiopuolella on sentään Teris. Ei hänkään ihminen ole, mutta hyväksi ihmiseksi kasvatettu. Ja hyvin käsikirjoitettuna paljon kiinnostavampi henkilöhahmo kuin ylimaallisen voimakkaasta supersankarista voisi ajatella. Teriksellä on muitakin heikkouksia kuin kryptoniitti.

James Gunnin uusi tulkinta kaikkien aikojen suurimmasta supersankarista paitsi aloittaa DCEU-leffauniversumin jälkeisen DCU-leffauniversumin taipaleen, myös pohtii tosissaan teemaa kasvatus vastaan perimä. Gunn muuttaa suht radikaalisti Teriksen (David Corenswet) kryptonilaisten vanhempien ajatusmaailmaa. Gunn korostaa merkittävästi Teräsmiehen oikean minän eli Clark Kentin kasvattivanhempien roolia siinä, millainen persoona Kal-Eliksi syntynyt mutta Clarkina kasvanut Teris on. Corenswet on kelpo valinta rooliin ja tulkitsee Kentin eri minuuksia uskottavaksi.

Toinen Gunnin vahva painopiste Supermanissa on paitsi Lex Luthorin (Nicholas Hoult) kaltaisten narsististen isorikkaiden roistojen korruptoitunut ja koskematon asema myös näiden vaikutusvaltaisten ihmisten loanheitto. Sosiaalinen media saa Gunnilta täyslaidallisen tyylikkäästi. Luthor käyttää kirjaimellisesti apinoita kirjoittamaan jatkuvalla syötöllä saastaa sosiaaliseen mediaan. Apinoiden trollitehdas on niin vahva, että se uhkaa vetää lokaan jopa Teräsmiehen maineen. Gunnilla on henkilökohtaista kokemusta some-vainon vaikutuksista uraansa hänen ikivanhojen nettivitsiensä esiin noston myötä.

Yllä olevat teemat kuulostavat perin vakavilta, mutta niiden käsittelytapa ja elokuvan yleislinja ei sitä ole. Superman on huomattavasti tunnelmaltaan kevyempi ja optimistisempi kuin taannoinen Man of Steel -synkistely (2013), jossa painotettiin Teräsmiehenkin elämän olevan niin kovin raskasta ja synkkää.

Man of Steelillä oli hyvät puolensa, enemmän kuin mitä sillä niitä yleisesti myönnettiin olevan, mutta Teräsmiehen ei hahmona kuulu olla pitkään synkkä ja mattasävyinen. Gunnin ote on myös humoristinen ja vahvasti sarjakuvamainen sanan viihteellisessä merkityksessä. Teos on tehty tosissaan, muttei tosikkomaisesti.

Teräsmies-elokuvaa ei aloiteta pakollisella syntytarinalla vaan Clark on ehtinyt seikkailla jo vuosia ja saanut kollegoita. Myös kollega Lois Lanesta (Rachel Brosnahan) on tullut tasaveroinen naisystävä, joka tietää kuka Clark oikeasti on. Hyvä, että nykyisenä TikTok-lyhytkestomuistin aikakautenakin luotetaan siihen, että katsojat tietävät Teräsmiehen alkukuviot riittävän hyvin. Vastahan hahmo on vaikuttanut populaarikulttuuriin 87 vuotta.

Teräsmiehen elämää ja elokuvan kerronnan kulkua elävöittävät myös muut supersankarit. Gunn on ollut parhaimmillaan hyödyntäessään hahmoja, jotka ovat suurelle yleisölle tuntemattomampia. Pelivaraa on enemmän, ja fanitkin pysyvät tyytyväisinä, jos hahmoja kohdellaan oikein. Supermanissa esiintyvä Oikeuden Puolustajien hirtehisesti nimetty esimuoto Oikeusjengi tuo merkittävän lisän tarinaan.

Haukkatytön rooliksi jää läimiä konnia nuijalla päähän, mutta Vihreä Lyhty Guy Gardner (Nathan Fillion) sekä Mister Terrific (Edi Gathegi) varastavat kohtauksensa. Erityisesti pottatukkainen, omahyväinen mutta viime kädessä oikeudentuntoinen Gardner on Fillionilta omistautunutta ja onnistunutta näyttelijätyötä. Vihreitä Lyhtyjä on useita, mutta Gardner on heistä ehdottomasti persoonallisin.

Supermanin paras ja karvaisin valttikortti on kuitenkin Teräskoira Krypto. Villi ja vallaton superkoira ei ole parhaiten kasvatettu, mikä aiheuttaa monenmoista melskettä hyvässä ja pahassa. Koiramainen huumori on niin hyväntahtoista, että toimii jopa kissaihmiseen. Aivan ässä hihassa Krypto ei ole, sillä Ässä Lepakkokoira on Batmanin salainen naamiolemmikki. Ässän näytelmäelokuvadebyyttiä odotellessa.

Superman ei ole Christopher Reeven kahden ensimmäisen Teräsmies-klassikon veroinen, eikä yhtä ylevä kuin niille messiaanisesti kunniaa tehnyt Bryan Singerin Superman Returns (2006), mutta James Gunnin Superman on ensiluokkainen seikkailuelokuva, jossa humoristinen ja lämminhenkinen tunnelma yhdistyy luontevasti taustalla oleviin vakavampiin teemoihin. Sujuva, viihdyttävä ja sarjakuvahistoriastaan itsetietoinen teos avaa DCU:n positiivisella vireellä, jota nykymaailma tarvitsee.

DCU saa jatkoa myöhemmin Teriksen serkun Terästytön omalla elokuvalla. Jatko herättää arveluksia sen lyhyen kohtauksen perusteella, jolla Terästyttö Supermanissa esitellään. Hahmo ja tuleva elokuva nojaavat vahvasti Tom Kingin teokseen Supergirl: Woman of Tomorrow. King on supersankarisarjakuvien keisari ilman vaatteita, jonka muka modernit näkemykset supersankaruudesta ovat yhtä luonnevioissa ja alhaisuudessa rypemistä. Kingin tarinoissa tutut hahmot loataan ja heistä tehdään murhaajia tai vähintäänkin moniongelmaisia. Kingin näkemys Terästytöstä on planeettojen välinen bilettävä juoppo, jota myös Gunnin elokuvan loppu tukee.