Aviva Ihmemaassa

Todd Solondz (Onni 1998, Storytelling 2001) tunnetaan terävän kriittisenä ja ehdottoman omaperäisenä elokuvantekijänä. Solondzin vinksahtaneen huumorin siivittämät elokuvat porautuvat amerikkalaisen yhteiskunnan arimpiin kohtiin osuen samalla laajemminkin läntisten kulttuurien kipupisteisiin. Huippuunsa Solondzin kirpeä ilmaisu hioutui äärimmäisen ironisesti onnen tavoittelua kuvanneessa elokuvassa Onni.

Wellspring MediaPalindromesissa Solondz palaa läpimurtoelokuvansa Tervetuloa nukketaloon (1995) maailmaan. Palindromesin alussa elokuvan dynaaminen päähenkilö, 13-vuotias Aviva (mm. Jennifer Jason Leigh), itkee hädissään äidilleen, ettei missään tapauksessa halua tulla samanlaiseksi kuin Nukketalosta tuttu Dawn Wiener.

Dawn Wieneriksi tulemisen sijaan nuori Aviva haluaa tulla äidiksi. Hän haluaa lapsen, jotta hänellä olisi aina joku jota rakastaa ja joka rakastaisi häntä. Elokuvan maailma onkin taattuun Solondz-tyyliin jälleen mukavasti vino. Sen henkilöt ovat ongelmallisia ja vastenmielisiäkin, kuten aggressiiviset abortinvastustajat nimittäessään Avivaa lempeästi lapsiportoksi.

Wellspring MediaPalindromes on Avivan kasvutarina. Tyttö joutuu epäsovinnaisen toiveensa vuoksi vaikeuksiin ja päätyy lopulta karkaamaan kotoaan. Seuraa nyrjähtänyt Liisa Ihmemaassa -seikkailu tämän päivän Yhdysvaltojen syrjäseuduilla. Elokuva on filosofinen ja poliittinen road movie, jossa käsitellään teiniseksiä, pedofiliaa, aborttia, vammaisuutta ja vanhemmuutta erittäin provokatiivisella ja epäsovinnaisella tavalla. Solondz onkin paljastanut, että hän rahoitti elokuvan henkilökohtaisilla säästöillään, sillä yksikään iso studio ei lähtenyt mukaan rohkeaan projektiin.

Avivan roolissa nähdään kymmenen eri näköistä, kokoista ja ikäistä näyttelijää. On vaikea sanoa, miltä tämä yhtäkkiä yllättäen olisi tuntunut, mutta etukäteen tiedossa olleena ratkaisu on rohkea ja toimiva. Ulkoisesti alati muuttuva, palindrominimeä kantava päähenkilö kiteyttää elokuvan ydinajatuksen siitä, että ihminen on aina sama, vaikka hän lihoisi tai laihtuisi, vaihtaisi kampaustaan, sukupuoltaan tai vanhenisi.

Wellspring MediaUseat eri Avivat kuvaavat hyvin sitä, kuinka toiset ihmiset näkevät meidät kovinkin erilaisina tilanteesta riippuen, vaikka sisimmältämme pysymmekin aina samana. Alun kömpelö mutta päättäväinen Aviva (Emani Sledge) vaihtuu oman tahdon vahvistuessa nuorta Sissy Spacekia muistuttavaksi voimakastahtoiseksi punapääksi (Rachel Corr). Kotoa karattuaan Avivasta kasvaa tavattoman suuri, tummaihoinen Liisa (Will Denton) erilaista äitiyttä toteuttavan Mama Sunshinen Ihmemaahan. Elokuvan lopussa hurjien kokemusten kypsyttämää, mutta yhä 13-vuotiasta Avivaa esittää nelikymppinen Jennifer Jason Leigh.

Mielenkiintoisesta aiheestaan ja omaperäisestä lähestymistavastaan huolimatta Palindromes on valitettavan raskas katselukokemus. Katsoja etäännytetään tehokkaasti elokuvan maailmasta. Tähän ei niinkään ole syynä päähenkilön kirjaimellinen monimuotoisuus, vaan elokuvan filosofisuudessaan lähes teoreettinen tapa tuoda esiin sinänsä yksinkertainen viesti ihmisen ytimen samana pysymisestä. Myös elokuvan kyynisyyteen asti kriittinen suhtautuminen kaikkea mahdollista kohtaan on lopulta uuvuttaa innokkaimmankin katsojan.

Siinä missä mestarillisen Onnen hahmot olivat ristiriitaisuudessaan sympaattisia ja rankkojakin asioita käsiteltiin poliittisesti virkistävän epäkorrektilla, pikimustalla huumorilla, Palindromesin hahmoista sympaattinen ja syvä on ainoastaan Aviva. Ja hänetkin valjastetaan murhaavan kritiikin esittämisen välineeksi.

Ongelmistaan huolimatta Palindromes on tavattoman kiinnostava ja sanomaltaan ilahduttavan humaani elokuva.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 4 henkilöä