Onni valkokangas

Vaikka Amerikassa kaikki on suurta, osataan sielläkin iloita elämän pienistä asioista. Joskus pelkkä ystävällinen hymy voi muuttaa sateisen päivän aurinkoiseksi.

Onni on kehräävä kissanpentu. Onni on kuppi höyryävää kaakaota kylmänä talvipäivänä lumitöiden jälkeen. Onni on äidin omenapiirakka. Ja varsinkin nyt onni on iso popcorn-astia, pahvimukillinen coca colaa ja arka ensisuudelma elokuvateatterin hämärässä samalla, kun valkokankaalla pyörii hulvattoman hauska mutta myös surumielisen liikuttava romanttinen komedia, Todd Solondzin ohjaama Onni.

Onni kertoo rennolla otteella sekä tavallisten että vähemmän tavallisten amerikkalaisten ihmisten seikkailuista ja toilailuista arjen ihmeiden maailmassa. Solondz kuljettaa luontevasti rinnakkain useita toisiinsa limittyviä tarinoita, joiden välisenä yhdistävänä säikeenä toimii hyväntuulinen sisarkolmikko Joy (Jane Adams), Helen (Lara Flynn Boyle) ja Trish (Cynthia Stevenson).

Dylan Baker tekee upean roolisuorituksen omiin konnankoukkuihinsa sotkeutuvana psykiatri-isänä. Pikkuvanhaa ja nasevaa Billy-poikaa esittävä Rufus Read näyttelee niinikään loistavasti. Oma lukunsa on kuitenkin Philp Seymour Hoffmanin tulkitsema Allen, joka lopullisesti vakiinnuttaa kyseisen näyttelijän aseman yhtenä kaikkien aikojen hienoimmista elokuvakoomikoista.

Perheen yhtenäisyys on elinehto lähestulkoon kaikille Onni-elokuvan henkilöhahmoille. Ihmiset puhuvat toistensa kanssa, kuuntelevat toisiaan, jakavat keskenään sekä ilot että surut, sanalla sanoen välittävät toisistaan. Isä ja poika voivat keskustella myös vaikeista asioista. Jos perheenjäsenet pitävät yhtä, ei mikään voi heitä vahingoittaa.

Mutta ei elämä Onni-elokuvassakaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Perheen perustaminen edellyttää myös vastuunottoa. Erilaiset mielipiteiden, toiveiden ja pelkojen ristiriidat kuuluvat luonnollisena osana kestävään parisuhteeseen. Riitelyn tehtävä on pöyhiä pinnan alla kyteviä eripuraisuuden siemeniä - jurottava vaitiolo voi pahimmillaan merkitä jopa parisuhteen loppua.

Onni käsittelee koskettavasti myös monia muita ihmiselämän jokapäiväisiä ongelmia: yksinäisyyttä, vanhenemista, kasvukipuja, vaikeuksia työpaikalla, ja niin edelleen. Billy Wilder -henkinen melankolia on tuttua myös Solondzin maailman henkilöille. Kuitenkin positiivinen perusvire vie voiton, ja katsojalle jää hyvä mieli vielä pitkäksi aikaa elokuvateatterista poistumisen jälkeenkin.

Onni jatkaa amerikkalaisen skrewball-komedian parasta perinnettä, mutta myös muuttaa ja uusintaa sitä ennakkoluulottomasti ja tuoreesti. Daniel Clowesin ja Tristan A. Farnonin sarjakuvista tuttu hykerryttävä sanailu tuodaan luultavasti ensi kertaa valkokankaalle yhtä vastaansanomattomassa muodossa. Onni sopii siis kaikenikäisille ja -kokoisille katsojille, joskin perheen pienimmät voivat ehkä pitää joitakin kohtauksia vähän liian jännittävinä. Erityisesti Onni on oivallinen valinta ensitreffeille. Tämä elokuva on todellakin ohjattu onnellisten tähtien alla!