Luokkakokous valkokangas

Heikosti alkaa vuosi kotimaisten komedioiden osalta. Taneli Mustosen ohjaama Luokkakokous on kolmella kovanimisellä tähdellä ryyditetty kaveruskomedia miehistä, jotka lähtevät Naantalissa järjestettävään lukion luokkatapaamiseen. Elokuva on sovitus vuonna 2011 ilmestyneestä tanskalaisesta komediasta Klassefesten.

Niklas (Aku Hirviniemi) on perheen arjessa sammaloitunut kolmikymppinen, jota pyydetään pitämään puhe tulevassa luokkakokouksessa. Antin (Sami Hedberg) elämä on lässähtänyt hänen menetettyään vaimonsa nuorelle parisuhdeterapeutille. Tuomas (Jaajo Linnonmaa) on menestyksekäs rock-muusikko, jonka villin seksielämän taustalla painavat epäilykset omasta miehisyydestä. Luokkatapaaminen tarjoaa kolmikolle mahdollisuuden revitellä vanhuuden kriisit irti vauhdikkaan viikonlopun aikana.

Luokkakokous on tanskalaiselle huumorille ominaista hyvän maun rajojen kolkuttelua sekoitettuna Kauhea kankkunen -elokuvasarjan lapsellisiin mieshahmoihin. Huumoriarvo lepää alapäävitseissä ja yhden illan suhteiden maanisessa metsästyksessä. Läpänheiton lähdemateriaalina toimivat kolmikon keinotekoinen nuoruuden tavoittelu, naikkosten perään kuolaaminen ja armoton jyystäminen.

Seksi on elokuvassa tavoitteellinen päämäärä, ja tämän vuoksi irtosuhteet ja miesraiskaukset ovat myös elokuvalle lähinnä hyvää läpändeerausta. Kaveruskomedioiden tapaan teos tihkuu karkeaa seksismiä, jossa naiset kuvataan kävelevinä rintavakoina ja keikkuvina takapuolina.

Roisin mauttomuuden viljely on taitolaji, jossa harvoin onnistutaan. Luokkakokous pyrkii asettumaan komediana sovinnaisuuden rajojen ulkopuolelle, mutta tekee tämän matalaotsaisuudella ja uuvuttavalla keskenkasvuisuudella. Tunne on vähän sama kuin kuuntelisi henkilöä, joka kertoo tunnin verran pissa-kakka-vitsejä heittäen lopulta mukaan yhden insestiläpän.

Tällaisen huumorin mielekkyys vaihtelee katsojaposition mukaan, mutta parhaimmillaankin Luokkakokous näyttää vain väkinäiseltä epäonnistumiselta, jossa komiikka ei virity oikealle taajuudelle. Ehdoton teos kyllä on, eikä pyytele anteeksi omaa typeryyttään vaan seisoo selkä suorassa vitsiensä takana. Asennetta voi arvostaa, mutta lopputulosta ei niinkään. Epätoivoisesti nauruja lypsävä idioottifarssi syleilee lopulta itseään mutta ei yleisöään.

Infantiilin huumorinsa lisäksi elokuvalla kun ei ole tarjottavana mitään. Se on dramaturgisesti yhdentekevä kokonaisuus, joka ei onnistu tuomaan mitään muutosta pääkolmikon ongelmiin. Konfliktien yli toki päästään, mutta vain jotta voidaan palata takaisin lähtötilanteeseen. Kaveribondaamista koetetaan lopussa jotenkin korostaa, mutta miksi ihmeessä? Eivätpä ilotikut pystyssä lyllertävät kundit tunnu toisistaan hirveästi elokuvassa muutenkaan välittävän.

Esiintyjäkolmikon heittäytyminen on rohkeaa, mutta laatutaso vaihtelee. Aku Hirviniemen Niklas on elokuvan sätkynukke, jonka fyysisestä ja psyykkisestä kärsimyksestä rakennetaan elokuvan suurimmat vitsit. Hirviniemi on koominen suorittaja, joka selviytyy roolistaan suhteellisen siedettävästi. Sami Hedberg taituroi yksiulotteisilla stand-up maneereilla, kun taas Jaajo Linnonmaa tyytyy karismaleijumaan elokuvan ”straight manina”.

Teknisesti Luokkakokous on lakonisesti leikattu ja innottomasti kuvattu. Mustonen viipyilee kohtauksissa ja vitseissä yli kestorajojen saaden kerronnan laahaamaan. Teos tuntuu turhauttavan ylipitkältä, mikä vaikuttaa järjenvastaiselta ottaen huomioon alle puolentoista tunnin keston.

Lopussa ruutuun iskeytyy sarja pieleen menneitä otoksia, jossa kikattavat näyttelijät antavat kuvan siitä, kuinka hulvatonta kuvauksissa onkaan ollut. Sisäänpäin lämpiävää naureskelua katsellessa tunnelma on kiusallisen ristiriitainen. Tunne se on kait myötähäpeäkin.