Hella W valkokangas

Suomalaisista suurmiehistä riittää elokuvia, eivätkä sen saamiseksi vaadittujen meriittien tarvitse edes olla suuria. Vaikka kansakuntamme historiasta löytyy paljon ansioituneita naisia, ei heitä usein ole elokuvien pääosissa nähty. Lukuun ottamatta Jörn Donnerin Kerttu Nuortevasta kertovaa Kuulustelua (2009) viime vuosien todelliset naiset ovat saaneet paikkansa ainoastaan miesten varjossa. Hella W astuukin kunnianhimoisesti täyttämään tämän tyhjiön.

Hella Wuolijoen nousu suomalaisten seurapiirien vaikuttajahahmoksi oli nopea, ja vaikutusvaltainen aviomies sekä loistava bisnesäly pitivät huolen siitä, että hänet varmasti huomioitiin. Kun pörssikurssit New Yorkissa sitten romahtivat, täytyi Hellan kääntää uransa bisnesnaisena täysin toiseen suuntaan. Hän saavuttikin pian uuden menestyksen voittoisana näytelmäkirjailijana. Hellan sosialistiset ajatukset olivat herättäneet kiinnostusta valtiollisessa poliisissa jo ennen sotaa. Tukalaksi tilanne kävi vasta jatkosodan aikana, jolloin Hellan kytkökset desantti Kerttu Nuortevaan toivat hänelle maanpetossyytteen.

Hella W keskittyy Wuolijoen elämän keskivaiheille. Se on onnistuneesti rajannut kirjailijan elämää, eikä esimerkiksi käsittele lainkaan hänen kansanedustajan tai Yleisradion pääjohtajan työtään. Silti tarina rönsyilee joka suuntaan, eikä oikein löydä uomiaan. Näyttelijöitä juoksutetaan kameran edessä, ilman mitään ilmeistä syytä ja ainoaksi vahvaksi hahmoksi jää Tiina Weckströmin Wuolijoki.

Sekavasta kokonaisuudesta nousee yhdeksi avainteemaksi kansallisuus. Syntyperältään virolainen Hella käytti kaiken aikansa tullakseen korvaamattomaksi Suomelle. Jopa oman perheensä kustannuksella. Hän osallistui niin politiikkaan, talouselämään kuin myös kulttuuriseen työhön. Epäily maanpetoksesta tai edes ajatus kansallisuuden kyseenalaistamisesta oli kuin isku vasten kasvoja. Weckströmin Wuolijoki on hillitty, mutta pinnan alla kytevä jano tulla kunnioitetuksi käy ilmi jokaisesta katseesta. Suomelle tehdyt uhraukset ovat jättäneet hänet yksin ilman toivottua asemaa.

Elokuva ei ota suoraan kantaa Wuolijoen osallistumiseen Kerttu Nuortevan tapaukseen. Oliko kyseessä oikeasti maanpetos vai ei, jää katsojan määriteltäväksi. Myös Hellan poliittiset mielipiteet esitetään välillä ristiriitaisessa valossa. Kirjailijasta muodostuu eräänlainen femme fatale, joka on yhdistelmä fiktiota ja faktaa. Hella W:n visuaalinen puoli tukee ajatusta synkällä ja savuisella kuvauksella, joka rakentaa mysteerin tuntumaa tarinalle. Upeita puitteita ei elokuvalta puutu ja sen korkeaa teknistä tasoa laskeekin ainoastaan dialogin harmillinen hukkuminen musiikin alle.

Hella W on suurieleinen elokuva, joka selkeästi suuntaa kohti globaaleja filmimarkkinoita. Lopputulos on kaunis, mutta hämmentävä. Tapahtumarikkaan elämän tiivistäminen alle puoleentoista tuntiin on tehnyt elokuvasta uuvuttavan ja paikoin rikkonaisen kokonaisuuden. Vertailu Donnerin riisuttuun Kuulusteluun on väistämätön. Moniäänisyys voi tuoda uusia näkökulmia, mutta vain kun niille antaa tilaa hengittää.