Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn valkokangas

Vuonna 2020 ensi-iltaan saapuu joukko isoja naisten ohjaamia supersankarielokuvia, joiden ohjauspuikkoihin naisten on historiallisesti ollut vaikea päästä. Patty Jenkins palaa luotsaamaan DC:n Wonder Woman 1984 -elokuvaa ja Marvelin puolelta ensi-iltansa saa Cate Shortlandin Black Widow sekä Chloé Zhaon Eternals. Ensimmäisenä valkokankaille pääsee kuitenkin Cathy Yanin ohjaama Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn (2020), joka jatkaa Suicide Squadissa (2016) esitellyn Harleyn tarinaa.

Harley Quinnin (Margot Robbie) rakkaustarina Jokerin kanssa on päättynyt surullisesti ja yhtäkkiä myös tyttöystävästatuksen tuoma turva on kadonnut ympäriltä. Harley ryhtyy monialaiseksi rikollisyrittäjäksi, jonka ensimmäinen keikka koskee kadonneen timantin löytämistä ja palauttamista rikollispomo Roman Sionisin (Ewan McGregor) käsiin. Teini-ikäisen taskuvarkaan Cassandra Cainin (Ella Jay Basco) jäljillä tuntuu kuitenkin olevan koko Gothamin kaupunki, kun pienimuotoisessa rikosseikkailussa timanttijahtiin liittyy nopeasti koko alamaailma.

Tarina kerrotaan Harleyn äänellä ja ehdoilla. Hänen käsittelyssään neljäs seinä on vain tehty kaadettavaksi. Uusien hahmojen astuessa tarinaan peruuttaa hän taaksepäin selittääkseen, miten heidän polkunsa ovat risteytyneet. Kovaotteisten naisten, Huntressin (Mary Elizabeth Winstead), Black Canaryn (Jurnee Smollett-Bell) ja Renee Montoyan (Rosie Perez), kanssa voimien yhdistäminen ei kuitenkaan poista valokeilaa Harleyn ympäriltä. Parhaimmillaan elokuva tavoittaa erilaisten naisten yhteistyössä kiinnostavia mahdollisuuksia, mutta yhteiset hetket ovat yllättävän harvassa ja naistiimi jää hyvin pieneen osaan. Onnistuneen Bumblebeen (2018) käsikirjoituksen takana olleen Christina Hodsonin ote näkyy paikoin, mutta Suicide Squadin tyylilliset ratkaisut tuntuvat yhä roikkuvan mukana myös Birds of Preyssä.

Birds of Prey on täynnä kaoottista energiaa, joka purskahtelee räjähdysmäisesti joka suuntaan. Värikkään ja kimmeltävän elokuvan moitteettomasti ohjatut toimintakohtauksen näyttävät hienolta, mutta tuntuvat irrallisilta palikoilta, joita on ladottu peräkkäin. Elokuva harhailee ympäriinsä kuin onnekas Harley, joka putoaa aina jaloilleen. Vaikka Birds of Prey on edeltäjäänsä Suicide Squadia paremmin muotoiltu tarina, ei se tunnu silti olevan täysin selvillä siitä, minkälainen elokuva se haluaa olla ja mitä se haluaa sanoa.

Naisten traumat nousevat Birds of Preyssä avainasemaan. Erilaisista taustoista ponnistavaa naistiimiä yhdistää sisarellinen halu suojella Casandraa asioilta, joita he ovat joutuneet kohtaamaan. Erityisesti Jurnee Smollett-Bellin roolissa on haettu kiinnostavasti vastuullisuuden rajaa, kun Black Canary joutuu seuraamaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja päättämään missä menee raja.

Birds of Prey on ärsykkeiden ristiaallokko. Monipuolista näyttelijäkaartia on mukava seurata ja Ewan McGregorin narsistisessa dandy Sionisissa Harley saa tasapainottavan vastavoiman. Vaikka elokuva on sensorinen hyökkäys, tuntuu lopputulos arastelevalta ja päämäärättömältä. Kuten päähenkilönsä Harley ja hänen exänsä Jokeri, Birds of Prey ei uskalla irrottautua täysin Suicide Squadin maailmasta ja joutuu raahaamaan sen puutteita mukanaan.