Kaunotar ja hirviö - Juhlajulkaisu valkokangas

Pitkään animaatioelokuvia lähes monopolina hallinnut Disney-yhtiö on viime aikoina saanut kovia kilpailijoita, kun Warner Bros. , Dreamworks ja kumppanit suoltavat valkokankaalle mitä hienoimpia piirros- ja tietokoneanimaatioita. Kun vielä Disneyn viimeisimmät kokoillan piirretyt eivät ole saavuttaneet aivan huippuvuosien tasoa, ovat nokkelat markkinajehut osanneet vetää hatusta sen edellisen kultakauden, 1990-luvun alun, kirkkaimman helmen, editoineet sitä hieman ja paiskanneet levitykseen. Kymmenvuotisjuhlaansa viettävä, ranskalaiseen kansansatuun perustuva Kaunotar ja hirviö todistaa vakuuttavasti, että Disney voi edelleen, niin halutessaan, olla suurin ja kaunein.

Sadun päähenkilönä on prinssi, joka rangaistuksena ylpeydestään on taiottu hirviöksi ja jonka täytyy pelastuakseen odottaa kummituslinnassaan todellista rakkautta. Tarinan avainhahmona taas häärii kaunis lukutoukka Belle, joka elää keksijäisänsä kanssa pienessä ranskalaiskylässä, komean mutta ilkiömäisen Gaston-urhon piirittämänä. Ei mene toviakaan, kun hyväsydäminen kaunotar kohtaa hurjan hirviön, ja linnan hersyvälle "palveluskunnalle" koittavat kutkuttavat ajat heidän seuratessaan rakkaustarinan kehkeytymistä. Asialla on nimittäin kiire, sillä lumoukselle annettu määräaika lähenee loppuaan, ja jollei lempeä saada leiskumaan sitä ennen, joutuvat prinssi ja tämän hovi elämään lopun ikäänsä kirouksen alaisena.

Sadun taikaa ja musiikin lumoa

Elokuvassa on sopivasti sekä romantiikkaa että jännitystä (siis ei seksiä ja väkivaltaa, ainakaan paljon). Alkupuolella tunnelma on jopa goottilainen, ja kun Bellen eksynyt isä astuu hirviölinnan autiuttaan kumpuavaan eteisaulaan, paettuaan sitä ennen verenhimoisia susia, voisi hyvin kuvitella mustaviittaisen kreivin häntä vastaanottamaan... Hersyvästä huumorista kantavat päävastuun keskenään kahnastelevat linnanvouti Könni ja hovimestari Lumiére. Viimemainitun esittämä huikea päivällisnumero, "Vieraamme!", hämmästyttävine astiaspektaakkeleineen on edelleen yksi leffan hienoimmista hetkistä.

Elokuvan erikoisversioon lisätty uusi musiikkinumero, jonka linnan "esineellistynyt" henkilökunta esittää siivotessaan paikkoja juhlakuntoon, on taas kuin uusi versiointi Lumikin "Ain’ laulain työtäs tee"- kohtauksesta. Kaunotar ja hirviö onkin, paitsi yksi Disneyn parhaista animaatioista, myös mainio musikaali - juuri Disneyn filmeissähän tuo elokuvan alalaji säilyi hengissä ennen nykyistä renessanssiaan. Tämä on tuonut haastetta mm. dubbaukseen, joka on sama kuin kymmenen vuotta sitten. Loisteliaista osasuorituksista mainitsen tässä Gastonin roolissa irrottelevan Esa Ruuttusen, yhden parhaista oopperabaritoneistamme (mikä kertoo myös laulujen vaikeustasosta!). Tosin Bellen rooliin olisi kukaties aikoinaan voitu valita joku vähemmän nenäänsä honottava laulajatar...

Waltin valttiässä

Mikä elokuvassa ilahdutti vuosikymmen sitten, ilahduttaa vielä enemmän nyt, kun piirretyt erikseen ja lastenelokuvat yleensä sisältävät enimmäkseen itämaisia taistelulajeja, intertekstuaalisia viittauksia ja parodiaa (ja jotkut toki siinä onnistuen). Disney on kuitenkin ollut aina parhaimmillaan satuklassikkojen kuvittajana, ja Kaunotar ja hirviö on ollut oiva valinta siinäkin suhteessa, että myös alkuperäinen satu päättyy hyvin (toisin kuin esim. Pieni merenneito). Tuntuukin siltä, että "pimun ja pedon" seuraajien Aladdinin (1992) ja Leijonakuninkaan (1994) jälkeen yhtiön leffat ovat onnahtaneet nimenomaan tarinan suhteen. Pocahontasit, notre-damet, herkuleet ja tarzanit kun eivät laadukkaasta toteutuksestaan huolimatta kertakaikkiaan mene alas yökkimättä, varsinkaan jos tuntee alkuperäiset tarinat. Näistä myöhemmistä animaatioista ainoastaan Mulan (1998) ansaitsee tulla kohotetuksi klassikoiden joukkoon.

Kaunotar ja hirviö jatkaa upeasti Disneyn klassisten prinsessasatujen sarjaa, johon kuuluvat mm. Lumikki, Ruusunen ja Tuhkimo. Mutta siinä missä Bellen esiäidit odottelivat passiivisina (osa jopa horroksessa) prinssiään auttamaan, on asetelma nyt toinen: tällä kertaa prinssi odottaa pelastajaansa. Tässä valossa Belle on nykyaikainen, oma-aloitteinen nainen, eikä prinssikään toki ole aivan tavanomainen, onhan hän hirviö! Kokonaan eri juttu taas on, mitä tämä ja muut naittamisklassikot tekevät nuorten tyttöjen identiteetille...