The Soloist kotikatsomo

Los Angeles Timesin toimittaja Steve Lopez kohtaa kodittoman katusoittajan, jolla on viulussaan vain kaksi kieltä mutta joka tuntuu tietävän yllättävän paljon klassisesta musiikista. Lopez ryhtyy selvittämään miehen menneisyyttä ja kirjoittaa tästä kolumnin.

Aikaisemmin muun muassa Oscar-ehdokkuuksia keränneen Sovitus-elokuvan ohjanneen Joe Wrightin The Soloist perustuu tositarinaan musiikillisesti poikkeuksellisen lahjakkaasta Nathaniel Anthony Ayersista, jonka ura katkesi skitsofrenian puhkeamiseen. Elokuvan lähtökohtana on käytetty Steve Lopezin Ayersista kirjoittamia kolumneja.

The Soloist rakentuu Lopezin ja Ayersin kehittyvän ystävyyden ympärille. Pyöräilyonnettomuudesta toipuva Lopez etsii suuntaa elämälleen ja vaikuttuu Ayersin omistautumisesta musiikille. Kaduilla ja maantietunneleissa soittava Ayers onnistuu olosuhteista huolimatta tuomaan musiikin avulla järjestystä ja kauneutta maailman kaaokseen. Kiehtovimmillaan elokuva onkin kuvatessaan taiteen kykyä luoda mielekkyyttä köyhyyden, mielisairauden ja elämän arvaamattomuuden keskellä. Musiikkiin keskittyessään Ayers pystyy hallitsemaan mielensä sisäisiä ääniä. Lopezille Ayers tarjoaa esimerkin inhimillisen luovuuden voimasta.

Mielekkään elämän ja hallitsemattoman maailman ristiriita heijastuu myös kuvakerronnassa. Los Angeles Timesin toimituksessa välähtelevät kuvat muun muassa Katrina-hurrikaanin aiheuttamista tuhoista ja terrorismin vastaisesta sodasta. Lopezin mukana vaelletaan läpi Los Angelsin köyhien ja kodittomien alueiden Ayersia etsien. Ayersin musiikin avulla noustaan tunneleista ja syrjäkujilta taivaalle.

Toimivasta kuvakerronnasta ja kiehtovasta asetelmasta huolimatta The Soloist jää kokonaisuutena kaavamaiseksi. Erityisesti elokuvan loppupuolella jännitteet perustuvat varsin kuluneisiin käänteisiin. Samalla elokuvan alussa hyvin toiminut rytmitys hidastuu liiankin maalailevaksi. Rytmitystä rikkovat myös pääjuonen oheen sirotellut, Ayersin menneisyyttä valottavat takaumat. Ne jäävät kokonaisuuteen nähden irrallisiksi, eivätkä onnistu tuomaan tarinaan mitään uutta.

Kerronnan rytmittymisen lisäksi elokuvaa vaivaa päähenkilöiden ystävyyden jääminen epätasapainoiseksi. Vaikka Ayersin täyteen pakattuja ostoskärryjä raahataan yhteistuumin, miesten ystävyys ei syvene elokuvahistorian poikkeuksellisten ystävyyksien joukkoon. Robert Downey Jr. tekee perusvarman suorituksen Lopezina, mutta Jamie Foxx ei onnistu kohottamaan rääsyistä Ayersia poikkeuksellisen kiehtovaksi neroksi. Kun klassisen musiikin ja kuluneiden huomioliivien ristiriita on ammennettu tyhjiin, Ayersin hahmosta jää valitettavan vähän jäljelle. Liian monissa kohtauksissa Ayers vain etäisesti höpöttää satunnaisia ajatuskulkujaan Beethovenista, musiikista ja Jumalasta.

Epätasaisuudesta huolimatta The Soloistin asetelma jätteiden ja köyhyyden keskellä sinfonioita soittavasta nerosta jaksaa kantaa elokuvan loppuun asti. Kuvat vilkkaasti liikennöidyn maantien laidalla soittavasta Ayersista ja vieressä kuuntelevasta Lopezista jäävät mieleen. Emme ehkä voi estää hurrikaaneja tai maanjäristyksiä, mutta voimme omistaa elämämme jollekin niiden välissä.