Hanna valkokangas

Aikuisuuteen astuminen on eräänlainen eronteko perheestä. Vanhempien tehtävä on suojella ja varustaa jälkikasvunsa kohtaamaan tulevaisuuden haasteet, mutta nuoren tulee selvitä taisteluistaan itse. Hannassa tämä ajatus konkretisoituu nuoren tytön kohdalla, joka on opetettu näkemään maailma vihollisena. Yhteiskuntaan astuminen on luultua vaikeampaa, kun ainaiseen uhkaan opettaminen ei ole suonut hänelle kykyä luottaa ihmisiin.

Hanna on koko elämänsä asunut Kuusamon erämetsissä kahdestaan isänsä kanssa. Valmistautuminen tulevaan vaaraan on arkipäivää ja tieto tulevasta tehtävästä on kirkastettu tytön mieleen. Opetus on tehnyt hänestä ekspertin lähitaistelussa, selviytymisessä ja kielissä, mutta tosielämään se ei ole häntä valmistanut. Kun koittaa päivä, jolloin hän astuu muiden ihmisten ilmoille, saa Hanna huomata, että kaikkeen ei erityksissä voi valmistua.

Hanna onnistuu siinä, missä Anton Corbijnin The American kompuroi. Se pystyy yhdistämään kauniin kuvauksen ja identiteettiään etsivän päähenkilön dynaamiseen toimintaelokuvaan tekemättä kompromisseja. Näppärien toimintakohtausten välistä löytyy koskettava tarina aikuisuuden kynnyksellä olevasta teinitytöstä. Elämän tosiasiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin kirjat opettavat ja esimerkiksi musiikin tai sähkön kohtaaminen ensikertaa voi olla pelottavampaa kuin ainainen uhkaan varautuminen. Identiteettiongelmien kanssa painivan teinin elämä ei ole lainkaan niin kuivaa kuin keski-ikäisen palkkamurhaajan ikäkriisi The Americanissa.

Saoirse Ronan tekee monisärmäisen roolityön Hannan hahmossa. Tytölle, joka ei pysty sopeutumaan normaalin teini-ikäisen elämään, helpotusta tuovat tilanteet, joihin häntä on koulutettu pienestä pitäen. Välähdyksen toisenlaisesta elämästä tuo englantilainen karavaanariperhe, jonka Hanna tapaa matkallaan. Upea näyttelijäkaarti onkin yksi elokuvan vahvuuksista. Pienillä yksityiskohdilla henkilöistä on saatu moniulotteisia hahmoja oli sitten kyse kylmäverisistä tappajista tai perhelomalla olevista turisteista.

Hannassa nousee esiin ohjaaja Joe Wrightin hieno ja yksilöllinen tyyli. Upeat, eteeriset luontokuvaukset ja pitkät hienosti suunnitellut kuvat ovat jo muuttuneet Wrightin tavaramerkiksi. Yksi elokuvan upeimmista toimintakohtauksista, yhdellä kuvalla toteutettu taistelu Berliinin metroasemalla, on osoitus ohjaajan ammattitaidosta ja kekseliäisyydestä. Toisin kuin Sovituksen (2007) hiottu visuaalisuus on Hannassa selkeästi haettu rosoisempaa kuvallista maailmaa ja tiettyä realismia. The Chemical Brothersin komea musiikki on sulautettu hienosti elokuvan visuaaliseen maailmaan.

Hanna on hieno osoitus Joe Wrightin kyvyistä ja kertoo hänen pystyvän muuhunkin kuin vain historiallisten draamojen tekemiseen. Hanna ei jää vain kesätoimintaelokuvaksi vaan se on kunnianhimoisesti tehty ja huoliteltu kokonaisuus.