Kohteena banaali

Amerikkalaisen romantikon Jessen (Ethan Hawke) ja ranskalaisen piikittelijän Celinen (Julie Delpyn) vuonna 1995 alkanut valkokangasromanssi on elokuvahistorian kauneimpia ja monimuotoisimpia. Yhdeksän vuoden välein ilmestyneet jatkokertomukset yhden yön rakkaudelle ovat pitäneet konseptin, mutta muuttaneet luonnettaan harmaiden hiusten lisääntyessä ja uurteiden syventyessä.

Before MidnightRakkautta ennen auringonnousua (Before Sunrise, 1995) on elokuva mahdollisuudesta, Rakkautta ennen auringonlaskua (Before Sunset, 2004) toiveista ja pettymyksistä ja Rakkautta ennen keskiyötä (Before Midnight, 2013) arjesta. Lapset eivät varasta valkokangasta, mutta he ovat rosvonneet päähenkilöiden kuvitelmat ja unelmat. Romantiikalle ja höpsöilylle on vaikea löytää aikaa. Tämä on elämää. Se ei ole täydellistä, mutta se on aitoa.

Richard Linklater tavoittaa arjen immersion sellaisella koomisuutta ja tuskaa yhdistävällä tavalla, joka riisuu ennakkoluulot, haaveet ja surut. Elokuva asettaa murheet ja ilot arkiseen kontekstiinsa, josta pakeneminen ei ole sen enempää aidosti mahdollista kuin hyödyllistäkään. Tunnelmassa on vahvaa tämä on nyt tässä -henkeä. Kyse on enää siitä, mitä tekee annetuilla palasilla.

Before MidnightVuosien ja vuosikymmenten saatossa Jesse ja Celine ovat kasvaneet ja ennen muuta heidän yksityisyytensä ympärillä ollut kupla on puhkaistu tavalla, joka on häivyttänyt elokuvamaisen romantiikan sarjasta ja korvannut sen sillä, mitä suurin osa meistä kutsuu jokapäiväiseksi elämäksi.

Siinä missä Pariisin yössä suutelijat eivät olleet vastuussa edes itselleen, on liikkumatila osa osalta pienentynyt. Sittemminkään vaihtelun ja spontaaniuden kaipuu ei ole kuollut, mutta niiden toteuttaminen on muuttunut vaivalloiseksi. Aikaa käytetään enemmän itsereflektointiin ja murehtimiseen kuin toimintaan.

Rakkautta ennen keskiyötä ei ole silti surullinen elokuva. Rankka se kuitenkin on. Linklaterin yhdessä Delpyn ja Hawken kanssa kirjoittama antautumista vaativa kasvutarina astuu kalenterikuukauden pienten ilojen ja toistuvan monotonisuuden kuvauksessaan vain harvoin harhaan. Ainoastaan pitkänpuoleinen päivälliskohtaus Kreikan suvessa puhuu turhan selkokielisesti kasasta teemoja, jotka muutoin joko käsitellään paremmin huomaamattomasti tai jäävät kokonaan unholaan.

Before MidnightWoody Allenin elokuvien tapaan Rakkautta-turinoiden helpoin tarttumapinta on aina ollut niiden dialogi ja ennen muuta sen luontevuus. Luistavuudessaan improvisaation mieleen tuova puheensorina on kuitenkin tuntikausien hionnan ja harjoittelun tulos. Käsikirjoitusta seurattiin kuvauksissa fundamentalistisella tarkkuudella.

Mikä tekee Rakkautta-trilogiasta niin poikkeuksellisen elämyksen, on sen kyky esitellä kaksi ihmistä, joille vilpittömästi toivoo onnellista tulevaisuutta. Kun pariskunta riitelee, niin räväkän hauskat letkautukset hymyilyttävät, jopa naurattavat, mutta samalla takaraivossa tykyttää pelko siitä, että äkkipikaisuuksissaan jompikumpi tekee jotain, jota ei enää voikaan antaa anteeksi. Rakkaus kestää kaiken, mutta vain saduissa. Jessen ja Celinen yhteinen elämä ei ole satu.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 11 henkilöä


Powered by Preview Networks