Odottamaton ehdotus kotikatsomo

Elokuvayleisö rakastaa, kriitikot itkevät ja leffantekijät nauravat matkalla pankkiin. Siinä Odottamattoman ehdotuksen ei-niin-odottamaton lopputulema. Se oli kenties odottamatonta, että varsin perinteisistä aineksista romanttisen komediansa rakentanut ohjaaja Anne Fletcher sai teokselleen niinkin huiman nosteen. 40 miljoonan budjetilla tehty teos tuotti lippuluukuilla yli 314 miljoonaa dollaria, ja dvd-myynti mukaan laskettuna elokuva on tuonut panokset miltei kymmenkertaisesti takaisin. Siinä sitä Avatareillekin tekemistä.

Puhtaasti ja selvästi niin sanottujen viihteellisten elokuvien merkitystä ja arvolatausta ei ole syytä väheksyä ja vähätellä myöskään elokuvakritiikissä. Joka elokuvan ei tarvitse olla monitahoisen syvällinen yhteiskuntaa luotaava analyysi tai käänteentekevä, eikä romanttista komediaa tarvitse analysoida ”korkeamman elokuvataiteen” kriteerein sen enempää kuin nerokkaan oivaltavia Fingerpori-sarjakuvastrippejä kannattaa arvottaa juutalaisten holokaustista kertovaan Art Spiegelmanin sarjakuvaromaaniin Maus. Vertailussa ei ole juuri mieltä kenenkään eduksi.

Odottamattoman ehdotuksenkin paras vertailupohja on sen sijoittuminen saman genren muihin elokuviin ja traditioihin sekä yksinkertaisesti viihtymiskerroin, aivot-narikkaan-faktori. Teos menestyy tässä vertailussa keskinkertaista paremmin, ensisijaisesti rennon letkeästi näyttelevien pääosanäyttelijöidensä ja sivuosassa herkuttelevan ikinuoren Betty Whiten roolisuoritusten ansiosta.

Juonihan on napattu mukaellen suoraan Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään -näytelmästä. Topakkaa, takakireää ja tylyä naisjohtajaa Margaretia (Sandra Bullock) uhkaa kanadalaisena karkotus Yhdysvalloista ja hyvästä työpaikasta, mutta Margaret keksii keinon päästä pälkähästä kihlautumalla nuoremman apulaisensa Andrewin (Ryan Reynolds) kanssa. Andrew pistää kuitenkin puumanaiselleen kampoihin, ja paljastuu totta kai rikkaan perheen vesaksi ja saa Margaretin avautumaan perheen asuinkartanossa.

Kahden näennäisesti epäsopivan ja toisiaan näennäisesti inhoavien ihmisten rakastuminen hulppeissa puitteissa ei ole siis vain elokuvien klassisinta aineistoa, se on koko ihmiskunnan kertomataiteen perusaineistoa. Rakkaustarinat voivat vaikuttaa kliseisiltä ja usein sitä ovatkin, mutta niiden perustalla olevat ainekset ovat ihmisten kulttuurien arkkityyppejä joka puolella maailmaa. Kliseisyyden ja traditionaalisuuden ero onkin lähinnä aiheen käsittelytavassa, ei sisällössä.

Odottamattoman ehdotuksen lämminhenkisyys ja huumori toimivat piristävästi, ja paikoin hieman kankeat juonenkäänteet ohitetaan sujuvalla ohjauksella, hyvällä rytmityksellä sekä pääparin vetovoimaisella nokittelulla. Tosielämässähän aniharva pomojensa pompottelema alainen haluaisi nähdä ikääntyviä ja kesto-PMS:stä kärsiviä management-by-perkele -naispomoja alasti muualla kuin patologin pöydällä, mutta 45-vuotiaan Bullockin karisma ja hehkeä naapurintyttömäisyys saavat uskomaan ihmeisiin.