Poissa silmistä, poissa mielestä

H.G. Wellsin 1800-luvulla kirjoittama tarina näkymättömäksi muuttuvasta miehestä on elänyt tuoreena tähän päivään asti, ja miksipä ei olisi, sillä Wellsin tarina oli paitsi aikansa huippuluokan tieteisviihdettä myös varsin vertauskuvallinen tarina. Näkymättömyyttä on monta lajia, ja moni ihminen voi vajota täysin muitten näköpiiristä ja olla seurassakin aina yksin. Fyysisempi näkymättömyys tai ainakin näköpiiristä poissa pysyminen on puolestaan vakoilu- ja tiedustelupalveluiden märkä unelma.

Kirjailija H.F. Saint teki jälkimmäisen ajatuksen pohjalta romaanin Memoirs Of An Invisible Man, joka sai inspiraationsa Wellsin teoksesta mutta heittäytyi estoitta toiminta- ja jännitysviihteen pariin. Saintin tarinassa pörssianalyytikko Nick Halloway päätyy onnettomuuteen ja muuttuu näkymättömäksi, jonka jälkeen sotilastiedustelupalvelu vainoaa häntä halutessaan saada hänen lahjansa isänmaan käyttöön.

Memoirs of an Invisible ManMenestyneestä kirjasta seuraa usein elokuvafilmatisointi, eikä Saintin romaani ollut poikkeus. Elokuvan pääosaan palkattiin räävittömistä komediarooleistaan tunnettu koomikkolegenda Chevy Chase ja käsikirjoitusta muokattiin romanttis-humoristisempaan suuntaan.

Tuottajien ja Chasen käsitykset menivät kuitenkin hieman ristiin, sillä Chase olisi halunnut kerrankin tehdä vähän vakavamman ja sankarillisemman roolin, kun taas tuottajat olisivat halunneet miehen jatkavan vanhojen komedioidensa hupailuhengessä. Kompromissihan siitä sitten lopulta tuli, sillä Chasen esittämä Halloway on muutamista komediallisista kohtauksistaan huolimatta melko perinteinen sankarihahmo, jolla on lupsakasta asenteestaan huolimatta myös reilusti toimintakohtauksia.

Memoirs of an Invisible ManVeijarimaiset, itseironisemmat sankarit eivät ole mahdoton yhtälö, senhän on todistanut muun muassa Roger Moore omissa Bond-tulkinnoissaan. Chasekin heittäytyy tosissaan rooliinsa, mutta jää ontuvan käsikirjoituksen vangiksi. Käsikirjoituksen olisi pitänyt selkeämmin valita suuntaviivansa eikä poukkoilla vakavampien teemojen ja naurukohtauksien välillä niin paljon. On hieman ristiriitaista, kun välillä nauretaan näkymättömän miehen toilailuille ja välillä lennätetään ihmisiä katolta kuolemaansa.

Joskus hyvä ohjaaja saa hieman huterastakin käsikirjoituksesta paljon irti ja tekee tarinasta omanlaisensa. John Carpenterilla on tähän sinänsä kykyä, sillä erityisesti kauhun saralla Carpenter on luonut omanlaisensa kuvaston ja tyylin. Valitettavasti tässä teoksessa Carpenter on mukana täysin automaattivaihteella ja rutiininomaisena keikkatyöläisenä. Kyllä mies työnsä hoitaa pätevän ammattilaisen tavoin, mutta mitään persoonallista ja henkilökohtaista otetta ei Carpenterilla tähän ohjaukseensa ole.

Memoirs of an Invisible ManPäällisin puolin tarina kulkee silti suht kevyesti ja sukkelaan, ja Chasen tietyille kohtauksille tulee ainakin hymähdeltyä, jos ei varsinaisesti naurettua. Pari yksittäistä kohtausta tuntuivat heti tutuilta, vaikka elokuvan edellisestä näkemiskerrasta on kulunut vähintään yli vuosikymmen, joten omat jälkensä teos jättää. Myös napakka elokuvan kesto toimii tarinan eduksi, sillä turhia rönsyjä tai tarinakuvioiden venyttämisiä ei juuri ole. Vaikka kokonaiskuva onkin vähän pliisu, niin Näkymättömän miehen muistelmiin voi tarttua siinä missä muihinkin kevyen letkeisiin veijarikomedioihin. Vaikka sitten kerran vuosikymmenessä.

* *
Arvostelukäytännöt