Carnage kotikatsomo

Roman Polanskin aina yhtä hartaasti odotettu uutuus Carnage eli suomeksi verilöyly kuvaa kahden keski-ikäisen, hyvin toimeentulevan pariskunnan kohtaamisen poikiensa pihatappelun tiimoilta. Elokuva perustuu Yazmina Rezan näytelmään Vihan jumala, jonka pohjalta Polanski ja Reza ovat yhdessä muokanneet käsikirjoituksen. Elokuva onkin hyvin näytelmällinen ja tapahtumat on sijoitettu yhteen huoneistoon, joka Polanskille epätyypillisesti ei ole klaustrofobinen loukko vaan hieno ja valoisa porvarisasunto.

Alussa molemmat pariskunnat yrittävät ratkoa hyvityksen ja rangaistuksen ongelmaansa sivistyneessä konsensushengessä asetellen sanansa niin, ettei kenenkään kunniaa loukattaisi ja että kaikki voisivat tuntea tulleensa kuulluiksi. Sivistyksen ohut kuori alkaa kuitenkin pian rakoilla, kun tunteet alkavat kuumeta puolin ja toisin. Mitä pidemmälle edetään, sitä enemmän myös pariskuntien sisäinen yhtenäisyys alkaa rakoilla, ja kaunat, pettymyksen tunteet ja suoranainen viha ja halveksunta löytävät purkautumiskanavan. Porvariston hillitty charmi asetetaan elokuvassa naurunalaiseksi, ja lopulta revitään riekaleiksi. Alta paljastuu naurettavan tavallisia ihmisiä.

Polanski on ennenkin tutkinut elokuvissaan ihmisluonnon pimeitä puolia, jotka usein kietoutuvat rakkaudeksi kutsumamme ilmiön ympärille. Carnagessa ei kuitenkaan ole kyse vanhempien rakkaudesta lapsiaan kohtaan vaan ennen kaikkea loukatusta ylpeydestä sekä pariskuntien sisäisestä hajaannuksesta, rakkauden puutteesta. Poikien sivistymätön ja eläimellinen tapa hoitaa keskinäiset suhteensa väkivallan avulla lyö kiilaa rahan avulla luotuun ja ylläpidettyyn valheellisen pikkusievään porvarilliseen perheidylliin. Parisuhteeksi kutsuttu korttitalo on valmis romahtamaan pienestäkin töytäisystä tai vastoinkäymisestä, kuvastaen näin osuvasti ajassamme vallitsevaa huonon itsetunnon ja täydellisyyden vaatimuksen räjähdysherkkää kombinaatiota.

Elokuvassa puhutaan paljon ja asetellaan sanoja taiten aina vihanpurkausten välissä, mutta pariskunnat sanovat loppujen lopuksi tuskin mitään toisilleen. Kukaan ei oikeastaan haluaisi olla tilanteessa, mutta lähteminenkin tuntuu mahdottomalta. Ainoastaan toisen perheen isä loistaa henkisellä poissaolollaan puhuessaan koko ajan puhelimeen.

Kaikesta raadollisuudestaan huolimatta Carnage jättää jälkeensä hieman valjun jälkimaun. Näyttelijät tekevät kyllä hienosti työnsä, ja varsinkin yleensä niin hillittyä Jodie Fosteria on mukava katsoa kerrankin raivoamassa. Sekä Foster että Kate Winslet saivat Golden Globe -ehdokkuudet rooleistaan. Elokuva jää harmittavaisesti puolitiehen, eikä nouse sellaiseksi mestarilliseksi julmuuden, sadismin ja pakkomielteisen rakkauden kuvaukseksi kuin vaikkapa Katkera kuu (Bitter Moon, 1992). Tuntuu hieman siltä kuin käsikirjoitus olisi rajoittanut liikaa ohjaajaa, jonka välitöissäkin näkyy kuitenkin aina mestarin leima.