Pako New Yorkista kotikatsomo

Harvoinpa ohi aikansa elänyt elokuva jaksaa innostaa aina vain yhä uudelleen, kuten John Carpenterin Pako New Yorkista. Kahdeksankymmentäluvun kurimukseen suitsittu NBF-scifille tyypillisen lohduton elokuva jakelee edelleen nihilismin kalmeilla kourillaan napakoita vasureita arkoihin paikkoihin. Hallitseva sortovaltahan ei ole kadonnut vielä mihinkään, se on korkeintaan vain uudistanut vertaan ja monet ongelmat ovatkin entisellään, tosin moninkertaistuneina.

Reaganin valtaanastujaisten aikoihin valmistunut Pako New Yorkista profiloi ja profetioi masentavan tarkasti tulevaa oikeistorepublikaanisen konservatismin vuosikymmentä: harvainvalta kiihtyi, rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Luokkajaon kiihkokierteessä alempien yhteiskuntaryhmien vellova pahoinvointi riistäytyi hallinnasta. Ei ollut mikään ihme, että pintaliidon ja kerskakulutuksen jalkoihin murusia kyrsimään jäänet hylkiöparat eksyivät laveaksi viitoitetulle tielle ja yhdeksänkymmentälukua taivallettiinkin kasvavan väkivallan ja rikollisuuden tahdissa.

Carpenterin kahdeksankymmentäluvun lopun Amerikassa rikollisuus on lisääntynyt jo 400 prosenttia. Hallitsemattoman tilanteen hillitsemiseksi tärkätyt vallanpitäjät hätistävät armeijamaisilla poliisivoimillaan kaikki mahdolliset kriminaalit ympäri mannerta omalle saarelleen - muureilla ympäröidylle Manhattanille. Anarkian vallattomuutta tuskin tarvitsee tarkemmin kuvailla kymmenen vuoden aikana alueelle tungetun kolmen miljoonan rikollisen mellestäessä omassa nokkimisjärjestyksessään.

"Get a new president." -Snake Plissken

Kurt Russelin luoma kulttihahmo Snake Plissken astuu tarinaan mukaan vuonna 1997, kun tämä vanha sotasankari on napattu kiinni pankkiryöstöstä ja häntä ollaan marssittamassa kohti Manhattania. Snakelle tarjotaan kuitenkin mahdollisuus ansaita vapaus, sillä hän on ainoa mies, joka pystyy pelastamaan Yhdysvaltojen presidentin Manhattanilta. Amerikan vapausrintaman sotilaat ovat työläisten ja muiden vallanpitäjiin masentuneiden nimissä syökseneet presidentin koneen vankilasaarelle ja kapselissa pelastautunut presidentti pitää saada kaivettua esiin tuiki tärkeine salkkuineen alle kahdessakymmenessäneljässä tunnissa. Taustalla on suursota Neuvostoliiton ja Kiinan kanssa ja presidentin salkussa mahdollisesti häämöttävä maailmanrauha.

Yksinkertaisen ryhdikkäästi rakennettu Pako New Yorkista etenee kivenkovalla toiminnalla, jollaisesta ei yhdeksänkymmentäluvun bodattujen pullamössömammanpoikien aikana ole voitu enää edes haaveilla. Suoraviivaisen toiminnan lomasta hersyää sankarin suusta ne muutamat huumorin häivää tavoittelevat lakoniset lausahdukset, jotka itse asiassa kiteyttävät koko vallitsevan hällävälismin mentaliteetin. Sankarit ovat kuolleet, kuten kaikki elokuvassa luulevat Snakelle käyneenkin, sillä vain häikäilemättömimmät individualistit selviytyvät.

Pako New Yorkista on harvinaisen onnistunut pinnan alle lakaistujen ongelmien kudelma, joka ei ulkoisilta mittasuhteiltaankaan, kuten efekteiltään ja yhdensormen syntikkascoreltakaan, ole vuosien saatossa lainkaan niin haalistunut kuin ohjaajansa ura, joka on lasketellut jyrkkää alamäkeä koko miehen myöhemmän tuotannon ajan. Carpenterin dementoituneesta tyylitajusta kertoo jo sekin, että vuonna 1996 hän yritti lämmittää kulttiohjaajan mainettaan epäonnistuneella uusintarykäyksellään samasta aihiosta. Sillä kertaa paettiin Los Angelesista ilman päätä ja häntää typerryttävässä camp-hengen hirnunnassa, jonka hampaaton hörötys kirvoitti hölmistyneen katsojan käsissä olleet viimeisetkin järjen langat taivaan tuuliin. Onneksi alkuperäisen teoksen, Pako New Yorkista, yhä löytää, jahka video- ja dvd-hyllyjä jaksaa vain tarpeellisella antaumuksella koluta.