Bellevillen kolmoset kotikatsomo

Sylvain Chomet’n pitkä esikoinen Bellevillen kolmoset oli mukana tämän vuoden Oscar-kamppailuissa, jossa se hävisi paras animaatio -kategorian Pixarin tietokoneella toteutetulle Nemoa etsimässä. Disneyismin läpitunkeman kulttuurin huomioon ottaen olisikin ollut outoa, jos eurooppalaisten ja kanadalaisten yhteisvoimin tekemä, perinteisiä keinoja käyttävä ja arvatenkin monin paikoin lapsille käsittämätön piirretty olisi piessyt söpöt, perhekeskeiset kasvutarinat. Frankofonisista piirteistään huolimatta Bellevillen kolmoset on puheenvuoro animaation ylikansallisuudesta. Katsominen kun onnistuu ilman tekstitystä jopa sellaiselta, joka ei ranskaa yhtään ymmärrä. Piirretyn kuvan voimaa on tämän jälkeen vaikeaa enää aliarvioida.

Elokuvaa ei luonnollisesti mitenkään heikennä sen hauska, absurdi ja alleviivaamatta ajatuksia herättävä asenne. Tarinan ytimessä on vanha rouva, joka mummomaisella tarmolla huolehtii Champion-pojasta ja junia maanisella tarmolla haukkuvasta Bruno-koirasta. Mummon hoivissa paksusta pikkupojasta kasvaa riukuvartaloinen huippupyöräilijä. Köyhän valmentajan konstit ovat monet ja elokuvan alkuosa onkin juuri näiden kekseliäiden keinojen ansiosta oivallista katsottavaa. Juttu etenee nopeahkoa vauhtia Ameriikan raitille, joissa italialaisperäiset mafiosot jylläävät. Vanha rouva tutustuu kadonnutta poikaa etsiessään eläkeläiskolmosiin, jotka nuoruudessaan ovat olleet hyvinkin suosittuja kabaree-laulajia.

Ajoittain mustia sävyjä saavan huumorin vastapainoksi Bellevillen kolmosia leimaa outo surumielisyys, lähes suomalaisuutta hipova melankolia. Onnen tavoittelu on epäilemättä yksi elokuvan pääteemoja. Mutta kun se onni kohdalle sattuu, oli se sitten kuinka kitsasta tahansa, niin osaako kukaan ottaa sitä vastaan? Eläkeläiskolmoset näyttävät olevan tyytyväisiä sammakonsyöjiä, mutta pyöräilijöiden rääkki menee välillä ihan liian pitkälle. Mutta niinhän tässä tapauksessa pitääkin, liioittelu on animaation elinehto. Bellevillen kolmosten irvailu amerikkalaisille on ilmiselvää, ranskalaiselle tavoille ja pyöräilyinstituutiolle vinoilu hieman peitellympää. Lempeää käsittelyä ei kuitenkaan kumpikaan osakseen saa.

Dvd-levyn valikoissa toistuu elokuvan tematiikka. Mukava ilmiasu on luotu tosin käytettävyyden kustannuksella: itse alavalikot kun sijoittuvat vasemmalla alakulmassa olevaan avoimeen, luvattoman pieneen kirjaan. Käyttömukavuudesta on kuitenkin valmis tinkimään, sillä ekstroista löytyy mielenkiintoinen "Drawing lesson" -osuus, jossa Chomet kertoo animaation teon perusteista piirtäen samalla. Haastatteluissakin korostuu ihastuttavalla tavalla käsityöläisyys, liekö tietoinen valinta näin uusien tekniikoiden valtakauden sarastaessa?