Goal! kotikatsomo

Yhdysvaltojen ulkopuolella urheilulajien kuningas on itseoikeutetusti jalkapallo. Sitä seuraa viikoittain kaksi miljardia ihmistä, joista monelle pallo on tärkeämpi kuin elämä tai kuolema. Jalkapallon vuoksi aktiivisimmat penkkiurheilijat ovat valmiita vaikka pieksemään vastapuolen kannattajia. Pelaajat voivat pahimmillaan olla kansakunnan pettureita, parhaimmillaan seksisymboleita, jumalia ja haluttuja mannekiineja mille tahansa tuotteelle. Eipä siis ihme, että jalkapalloilijan urasta unelmoi moni isokin poika.

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka asuvat huviloissa ja niitä, jotka leikkaavat huviloiden omistajien nurmikot. Elokuvan Goal! päähenkilö Santiago Munez (Kuno Becker) unelmoi kuulumisesta ensin mainittuun porukkaan. Pojan palloilukyvyt ovat hänen tikettinsä vauraaseen elämään. Tuhkimotarina kuljettaa Santiagon Los Angelesin laittomien maahanmuuttajien liigasta suoraan Newcastle Unitedin tähdeksi.

Käsikirjoitus ei ole tuore eikä yllättävä. Se on rakennettu klassisella sankarin matkan kaavalla: päähenkilö pyrkii päämääräänsä, mutta tavoitteen eteen asettuu jos jonkinlaisia esteitä, joiden voittamiseen sankari tarvitsee apujoukkoja. Katsojaa esteiden kasaantuminen rasittaa. Voiko yhdellä ihmisellä olla riesanaan kaikki mahdolliset ongelmat? Kun yksi vaikeus voitetaan, toinen jo ilmestyy. Vähävaraisuus ja lannistava isäsuhde ovat vasta alkua. Lopulta itse jalkapallomaailmakin paljastaa tulokkaalle kääntöpuolensa, jossa maine ja mammona nousevat kuuluisuuksille päähän eikä työmoraali ole korkealla.

Mistä tahansa elokuvan teemasta olisi voinut työstää koko illan draaman, mutta Goalissa maininnoiksi jäävät niin pakolliset perhesuhteet kuin pakolliset ystävyys- ja rakkaustarinatkin. Kiinnostavaa kulttuurien välistä kuilua katsoja joutuu itse kaivamaan. Santiagon pitää elämässään totuttautua kaksikin kertaa uuteen kulttuuriin, pienenä meksikolaispoikana Yhdysvalloissa ja jenkkinä Englannin jalkapallokentillä. Tämän luulisi olevan ahdistavaa.

Toinen elokuvassa vilautettu kuilu on sukupolvien välinen. Isä uskoo rehelliseen työhön ja perheen elättämiseen, Santiago puolestaan jahtaa unelmaa. Ristiriita rikkoo perhesuhteet. Kolmannen kuilun luo Santiagon rakastuminen sairaanhoitajattareen, joka suhtautuu jalkapalloilijoihin epäluuloisesti. Mihinkään näistä ristiriidoista ei kuitenkaan syvennytä tämän tarkemmin. Santiagon elämä tuntuukin koostuvan alustavista ehdotelmista siitä, mitä kaikkea päähenkilölle olisi mahdollista tapahtua. Valitettavasti kaikki ilmaan heitetyt ideat on ympätty mukaan elokuvaan. Pelokkaana tässä odotteleekin, millaista materiaalia seuraaviin elokuviin on enää mahtanut jäädä, Goal! kun on vasta avausosa tuhkimotrilogiassa.

Goalin pelastaa pyöriminen pallon ympärillä. CSI-sarjasta tuttu ohjaaja Danny Cannon onnistuu tekemään jalkapallosta viihdyttävän keskipisteen elokuvalle. Realistisen oloiset fanit juovat pubissa kaljaa ja elävät täysillä mukana joukkueensa peleissä. Maaleja suitsutetaan sekä kentällä että tuopin ääressä. Toisaalta hikiset miehet lenkkeilevät vesisateessa ja rypevät mudassa, mikä sekään ei ihme kyllä näytä ällöltä. Hehkuttava kuvaus toimii. Lisäglamouria tuovat oikeat jalkapallotähdet, joita vilahtelee David Beckhamista Milan Barosiin. Sami Hyypiänkin voi tarkkasilmäinen bongata kentältä. Joillekin näistä miehistä tuhkimotarina voi jopa olla täyttä totta. Siten tähdet kiinnittävät elokuvan oikeaan palloelämään.

Elokuvan ekstroissa odottaisi tapaavansa lisää pikkupoikien idoleita ja näkevänsä mahtavia maaleja. Eikä futisfani joudu pettymään. Saksan mm-kisalippu taskussa on helppo hymyillä maireasti FIFA:n tervetulotoivotuksille, mutta menneiden matsien maalit maistuvat makeilta varmasti kaikista jalkapallon ystävistä. Munezin all star -valintoja arvioidessa intoutuu miettimään omaakin kaikkien aikojen unelmajoukkuetta. Santiago on luultavasti ainoa valitsija, jonka kentälliseen mahtuu hänen isoäitinsä…