Linnani on kotini

Mel Gibsonin ylle on Hollywoodissa asetettu vanhaa kirkonkiroustakin voimakkaampi panna, nimittäin tuotanto- ja levitysfirmojen panna. Mel kun ei oikein sopeutunut systeemeihin ja teki kohtalokkaan virheen suututtaessaan tiettyjä valtaapitäviä yhteisöjä. Toki Gibson myöhemmin demonstroi myös pimeämpää puoltaan perheensisäisten aggressiivisten välienselvittelyiden muodossa. Se ei tietystikään ollut oikein, mutta ei myöskään mitenkään ainutkertaista Hollywoodin tähtien historiassa.

Get the GringoYhtä kaikki Gibsonista on tullut vanhoissa piireissä persona non grata. Tästä johtuen Gibson ei ole saanut edes sovittuja cameo-rooleja komedioissa eikä hänen tähdittämiään elokuvia ole levitetty kovin kaksisesti. Tämä pätee myös elokuvaan Get the Gringo, jonka ohjasi Gibsonin luottomies Adrian Grunberg ja joka palauttaa Melin vanhaan asemaansa toimintaelokuvan päätähdeksi.

Elokuvan teatterilevitys oli Yhdysvalloissa nollaluokkaa, mutta onneksi vanhat kuviot ovat muuttumassa ja teoksen pääjulkaisukanava rapakon takana oli video-on-demand-julkaisu netin kautta. Onneksi siksi, että Get the Gringo on napakan toimiva, sopivan letkeä ja miljööltään eksoottinen toiminta/vankilatrilleri, joka sopii Gibsonille kuin nenä päähän. Olisi ollut sääli, jos teoksen julkaisu olisi onnistuttu pimittämään tyystin.

Get the GringoGibson esittää nimetöntä ryöstäjää, joka on ryöstänyt isot summat rahaa tahoilta, jotka suhtautuvat ryöstämiseen perin herkästi. Pakoreissulla Gibson kaahaa Meksikon puolelle raja-aidan läpi ja päätyy korruptoituneiden paikallispoliisien toimesta vankilaan nimettömänä ja ilman oikeudenkäyntiä.

Vankila, El Pueblito, ei ole mikä tahansa vankila vaan eräänlainen suljettu ja eristetty kylä, jossa monilla vangeista on mukanaan myös perhe vaimoineen ja lapsineen. El Puebliton yhteisössä vallitsee oma nokkimisjärjestyksensä ja korruptoitunutta systeemiä hallitsee paikallinen rikollisjengi johtajanaan Javi (Daniel Giménez Cacho). Javi tarvitsee maksansiirron, ja ainoa sopiva tarjokas on pieni poika (Kevin Hernandez), joka äiteineen ei pääse poistumaan El Pueblitosta.

Get the GringoGringoksi eli muukalaiseksi kutsuttu Gibsonin hahmo on antisankari, mutta omalla tavallaan moraalinen antisankari, joka vetää rajan lapsiin kohdistuvaan uhkaan. Gringo huomaakin pian päätyneensä auttamaan poikaa samalla, kun hän kohentelee omia asemiaan vankilayhteisössä ja pelaa eri rikollisjengejä toisiaan vastaan. Räväkkä, veijarimainen ja arvaamaton hahmo on samanlainen jokerikortti kuin Tappava ase -sarjan Riggs. Kenties Gibson esittää oman itsensä arkkityyppiä, mutta ainakin hän esittää sen erittäin karismaattisesti ja pilke silmäkulmassa. Gringon rooli onkin parasta Gibsonia aikoihin.

Elokuvan juoni on sinänsä simppeli, mutta toteutus on ytimekäs ja hyvin rytmitetty. Gringon taiteilu kahden eri rikollisryhmittymän välissä on lainattu osin Yojimbosta ja samaa asetelmaahan hyödynsivät myös Kourallinen dollareita ja Last Man Standing. Lainatahan saa, kunhan tekee sen oikein. El Puebliton miljöö on omalaatuinen ja toimivaa vaikutelmaa lisää se, että valtaosa näyttelijöistä on meksikolaisia. Gibson on aidosti el gringo, muukalainen.

Get the GringoGet the Gringo ei mene sen syvemmälle tematiikassaan eikä pohdi jengien hallitsemien vankiloiden, Meksikon ja Yhdysvaltain viranomaiskorruption ja valkokaulusrikollisten johtamien järjestöjen toiminnan syitä ja seurauksia sen enempää. Eikä sen tarvitsekaan, sillä se täyttää mainiosti tarkoitusperänsä perinteisempänä mutta sopivan ilkikurisena toimintaviihteenä. Jos ei Yhdysvalloille enää Mel kelpaa, niin tervetuloa vain seuraavaksi vaikka Eurooppaan tekemään elokuvia.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 4 henkilöä


Powered by Preview Networks