Kesä Gibsonin kanssa

Pakko se on mainita. Muutama vuosi takaperin Hollywoodin monitoimimies Mel Gibson (Braveheart, Tappavat aseet, Mad Maxit) ajeli kännissä autolla. Ura otti pahasti takapakkia. Ei siksi, että touhussa olisi voinut käydä sivullisille huonosti, vaan siksi, että mies päätti humalassa pilkata juutalaisia. Seurasi armoton medialynkkaus ja paluu pienempiin tuotantoihin, mikä saattoi pöhöttyneen ja vastenmielisen Passion of the Christin (2004) jälkeen olla jopa hyväksi.

Get the GringoAinakin Get the Gringossa Gibson tekee pitkästä aikaa sitä, minkä näyttelijänä parhaiten osaa, machotoimintaa. Elokuva alkaa in medias res, takaa-ajolla Yhdysvaltain rajaseuduilla. Gibsonin esittämän Jack Sandersin rosvokeikka on mennyt pieleen, partneri kuolee takapenkille ja poliisit ovat puskurissa. Rajan yli yritetään päästä, kirjaimellisesti, mutta meksikolaisvankila El Pueblitoon päädytään. Ryöstösaaliin vievät korruptoituneet federalet.

El Pueblitossa vangit elävät vapaasti perheidensä kanssa, rikollispomot Mafiaveljiäkin (1990) leveämmin. Get the Gringon latinovankilakuvaus on mielenkiintoista, paikoin uskottavan rosoista katsottavaa, mutta yhteiskunnalliseksi elokuva ei ryhdy. Ennen kuin tunti on täynnä, on Gibsonin gringo ehtinyt jo piestä useamman linnakundin, vääntää kättä korruptoituneen konsulin (Peter Gerety) kanssa ja hankkia ystävän vankilassa äitinsä kanssa asuvasta 10-vuotiaasta pojasta (Kevin Hernandez). Seuraavaksi pitäisi paeta ja hankkia ryöstörahat takaisin.

Get the GringoGibsonin käsikirjoittama ja tuottama Get the Gringo on miehen itsensä elokuva (esikoisohjaaja Adrian Grunberg on aiemmin työskennellyt apulaisohjaajana Gibsonin kehutussa Apocalpytossa). Gringo on viimeiseen asti Gibsonin antisankari, Mad Maxien tyyliin, ja paljon elokuvan viehätyksestä rakentuu gringon ja pojan poliittisesti epäkorrektille suhteelle. Sujuvaa toimintaa tahdittaa Gibsonin sarkastinen kertojanääni. Monologi ampuu toki pahasti yli, mutta tuo samalla kaivattua huumoria ennalta arvattavaan elokuvaan.

Get the Gringo on myös genre-uskollisesti riittävän lyhyt, mutta aivan loppuun ei sen intensiteetti kestä. Juoni alkaa rönsyillä ja itsetarkoituksellinen väkivalta puuduttaa. Eräässä kohtauksessa Gibson jopa huijaa liikemiehen tapaamiseen imitoimalla Clint Eastwoodia. Mel Gibson on kuitenkin elokuvassa erinomainen. Vuodet alkavat ehkä jo näkyä, mutta miehestä löytyy tarpeeksi karismaa ja särmää vetämään gringoroolin kunnialla läpi.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 4 henkilöä