Balladi Cable Hoguesta kotikatsomo

Hollywoodin 1960- ja 70-luvun kauhukakara Sam Peckinpah teki lopullisen läpimurtonsa lännen elokuvan lajityyppiä repineen Hurjan joukon myötä. Ohjaajan seuraavalta työltä odotettiin siksi paljon ja osa yleisöstä ja kriitikoista toivoi varmasti samankaltaista jatkoa. Ohjaaja kyllä alkoi työstää vanhan tekijäkaartinsa turvin uutta länkkäriä, mutta tällä kertaa hän höysti sitä vahvoilla komedian aineksilla.

Kuvausolosuhteet olivat tavanomaisen kaoottiset, kun henkilökemiat menivät usein pahasti ristiin ja huonon sään yllättämän tekijäporukan ryyppyputket venyivät pitkiksi. Varsin haastavista lähtökohdistaan huolimatta Balladi Cable Hoguesta oli valmistuttuaan hyvin ehjä kokonaisuus. Yleisön ja kriitikoiden hämmentäminen oli silti kaupallisesti riskialtista. Rohkea kokeilu sai ilmestyessään hyvin vähäistä huomiota osakseen ja elokuva saavutti tulevina vuosina välityön maineen. Nykyisin sen arvostus on ollut syystäkin nousussa. Balladi Cable Hoguesta on hyvä todiste Peckinpah'n lahjakkuuden monimuotoisuudesta. Maailmankatsomukseltaan elokuva erottuu selvästi niistä nihilistisistä ja väkivaltaisista ihmisluonnon tutkielmista, joista Peckinpah on ensisijaisesti tunnettu.

Tarinan alku lupaa hyvin tavanomaisilla koston elementeillä varustettua länkkäriä. Vanha kullankaivaja Cable Hogue joutuu toveriensa pettämäksi ja hänet hylätään ilman vesileiliä aavikolle kuolemaan. Cablen kohtalo näyttää jo varmistetulta, mutta jumalalta vettä pyytävä syntinen saa tällä kertaa armon ja luoja ohjaa hänet aavikolla virkistävän lähteen luo. Hengen säästämisen lisäksi kohtalo tarjoaa sankarille mahdollisuuden myös aineelliseen menestykseen.

Lähimmässä kaupungissa kukaan ei aluksi usko, että lukutaidoton, haiseva konkari olisi törmännyt solisevaan kultaan rutikuivan erämaan osassa, josta kukaan ei ole toistaiseksi löytänyt muuta kuin valtamerellisen hiekkaa. Uskossaan vahvana pysyvä Cable Hogue lunastaa kuitenkin itselleen pari eekkeriä ja perustaa vankkurireitin varteen juotto- ja huoltopaikan. Hän törmää muutamaan toiseen elämän ja onnen etsijään, kuten hieman päästään vinksahtaneeseen pastori Joshua Sloaniniin (David Warner) ja prostituoitu Hildyyn (Stella Stevens). Elämä näyttää asettuvan uomiinsa ja sankarimme pieni liikeyritys kukoistaa. Kun Hildy vielä muuttaa yhteen Cablen kanssa ja tähtilippu liehuu pihan laidassa, muuttuu koko elokuva lähes Hurjan joukon antiteesiksi, vaikka se omalla tyylillään oli pieksemässä vanhaa villin lännen mytologiaa rusinaksi.

Peckinpah jalostaa ohjaustyössään karnevalistisia ja pikkuporvallista makua pilkkaavia kohtauksia, jotka olivat toki olleet vahvasti esillä aikaisemmissa ohjaustöissä. Nyt kerronnan tyyli on vain hillitympää ja rennompaa. Komediaa kevennetään ajoittain jopa musikaalin piirteillä. Veristä toimintaa ei nähdä juuri lainkaan. Täysin väkivallattomasti ei juonen kulku etene, mutta yksittäiset välien selvittelyt ovat kuin juonta häiritseviä sivuepisodeja.

Oman analyysinsä ansaitsevat tarinan uskonnolliset piirteet, jotka ovat itse asiassa niin selviä, että kokonaisuudessaan elokuva on kuin ateistin rukous. Cable Hogue pesee vähitellen vedellä pois aikaisemmat syntinsä, joista ryyppääminen ja huorissa käyminen lienevät listan kärjessä. Hän antaa jopa vihollisilleen anteeksi. Koko perusasetelmasta huokuu selvä ilkikurisen moralistin asenne. Cablen ja pastori Joshuan hulvattoman dialogin seuraaminen on nautittavaa seurattavaa. Prostituoidun Hildyn rinnalla Cable ja Joshua ovat kuin kaksi rakastettavaa nahjusta, jotka ovat tosin vauhdilla parantamassa tapojaan.

Balladi Cable Hoguesta on Peckinpah'n lempein ja humaanein elokuva. Kontrastia syventää edelleen ohjaajan täysmittainen paluu väkivallan tutkielmaan seuraavana vuonna julkaistussa Olkikoirissa. Joidenkin lähteiden mukaan Peckinpah itse piti elokuvaa yhtenä parhaistaan. Ehkä kyynisen ja elämään väsyneen miehen vaikeudet niin yksityiselämässä kuin kamerankin takana saattoivat vaikuttaa arvioon. Hän sai lisäksi tehdä työnsä melko puhtaasti omilla ehdoillaan. Joka tapauksessa Cable Hoguen karnevalistista elämäntyyliä seuratessa voi elokuvan todella nähdä herkästi ohjaajan omana itsetutkiskeluna.

Monille väkivaltaisemman peckinpahilaisen tyylin ystäville Balladi Cable Hoguesta voi olla hämmentävä pettymys. Oli niin tai näin, työ on eheä ja ansaitsee siksi hyvin paikkansa nyt uudelleenjulkaistussa dvd-sarjassa. Lisämateriaaleista mukana on muun muassa informatiivinen asiantuntijoiden kommenttiraita ja Stella Stevensin tähdittämä lyhyt dokumentti. Huvittavalla tavalla asiantuntijatkin tuntuvat hienovaraisesti käsittelevän elokuvaa Peckinpah'n tuotannon kummajaisena. Toivoin että materiaalia olisi ollut enemmänkin, mutta menettelevä paketti tälläkin kokonaisuudella on saatu aikaan.