1 puhelu tullut kotikatsomo

Kuinka monelle meistä on tapahtunut niin, että kännykkä pärähtää soimaan pelottaen puolikuoliaaksi? Ainakin niin tapahtui käsikirjoittaja Yasushi Akimotolle. Arkinen, tuiki tavallinen esine on tällä kertaa ohjaaja Takashi Miiken kauhun keskiössä elokuvassa 1 puhelu tullut. Miike muistetaan sadistista väkivaltaa tihkuvista elokuvistaan, kuten Audition (1999) ja Ichi the Killer (2001). Edellisten kanssa samoihin aikoihin valmistunut Dead or Alive -trilogia mässäilee ohjaajalle tyypillisellä yakuza -väkivallalla.

Yumin (Kou Shibashaki, Battle Royale) ystäväpiiri saa outoja puheluita. Käy ilmi, että ääni vastaajassa on puhelimen omistajan – parin päivän päästä tulevaisuudesta. Vielä oudompia ja kammottavampia alkavat olla myös ystävien kohtalot. Yumi tajuaa olevansa seuraavana tulilinjalla ja hän alkaa selvittämään soittajaa. Hänelle paljastuu kiemurainen, mutta traaginen tarina täynnä väkivaltaa ja surua. Jälleen kerran taistelu alkaa aikaa ja yliluonnollista uhkaa vastaan. Selvittääkö hän mysteerin ennen kuin karmea kohtalo osuu hänenkin kohdalleen?

Hideo Nakatan Ringun (1998) ja Takashi Shimizun Ju-Onin (2000) jälkeen valmistunut 1 puhelu tullut ei räjäytä pankkia teknologiakauhun genren suhteen. Keskeistä on kuitenkin Miiken tapa käsitellä aihetta. Hän näyttää keskittyvän pieniin yksityiskohtiin, sisällöllisiin omituisuuksiin sekä visuaalisiin täkyihin mielenkiintoisella tavalla. Toisaalta kummittelevat lapsukaiset, kiemurtelevat hiukset ja urbaanilegendat eivät vain jaksa enää sytyttää.

1 puhelu tullut on helpommin sulatettavaa Miikeä. Suhteellisen tyypillinen juoni, viehättävät näyttelijät ja "pehmeämpi" kuvasto takaavat hyväksyvämmän vastaanoton. Aikaisempien elokuvien groteskiuden ja ahdistuksen kuvat sekä vaikeasti aukeava mustanpuhuva huumori ovat edellytyksiä kulttiklassikkojen syntymiseksi. Miiken elokuvissa kidutetaan ja kärsitään. Sadistisuuden takaa paljastuu surullisia ihmiskohtaloita, jotka jatkavat väkivallan viitoittamalla tiellä.

Jos on pitänyt aikaisemmista Miiken ohjauksista, saattaa ehkä pettyä kuvaston ja juonen köyhyyteen. Valitettavasti kauhun kokemuskin rakentuu tyypillisiin säpsähtelyihin. Aikaisemmin kasvava jännite ja pahoinvoinnin herättely tuottivat takuuvarmaa Miikeä. Nyt sekava juoni ja hidas tempo vievät terää teokselta. Viehtymys irtojäseniin ja epätavallisiin kuolemiin luonnollisesti jatkuu, mutta suuremman yleisön kosiskelu pakottaa tiettyihin myönnytyksiin.