Sex Is Comedy valkokangas

Kriitikko on hämmentynyt. Hän on nähnyt ohjaajan edelliset elokuvat ja pitänyt niistä - no oikeastaan ei ihan kaikista. Mutta edellisestä kyllä. Kriitikko myös pitää noin yleisesti ottaen ranskalaisesta elokuvasta, sen tunnetusti älykkäästä keskustelusta. Mutta nähtyään tämän kehutun ranskalaisen, älykkääksi ja hauskaksi sanotun elokuvan kriitikko on silti hämmentynyt. Elokuvasta sanotaan paljon, mutta mikä siitä kaikesta on totta?

Catherine Breillatin uusimman elokuvan Sex Is Comedyn sanotaan ensinnäkin kertovan elokuvan tekemisestä. No kriitikon mielestä se oikeastaan kertoo siitä, kuinka kiemuraista on erään nimenomaisen ohjaajan työ, kun pitäisi purkittaa elokuvan tärkein kohtaus - seksikohtaus.

Elokuvassa Sex Is Comedy tehdään elokuvaa, joka on Breillatin edellinen elokuva Sisarelleni (Á ma soeur!, 2000). Siispä Anne Parillaudin esittämä ohjaaja Jeanne on ohjaaja Breillatin alter ego. Tämä kuulostaa kriitikon mielestä narsistiselta. Hän on epäluuloinen. Hän huomaa pian, että elokuvan muut hahmot hyvinkin jäävät ohjaajan kaikennielevän taiteellisen tahdon varjoon. Ashley Wanninger on kärsivällinen oikea käsi Leo, jonka tehtävänä on kuunnella ohjaajan loputonta tilitystä. (Hän on itse asiassa aika hyvä roolissaan, kriitikko toteaa.)

Seksikohtauksen näyttelijöitä näyttelevät Grégoire Colin ja Sisarelleni-elokuvassa samaista "todellista" kohtausta näytellyt Roxane Mesquida. "Näyttelijä ovat ohjaajan materiaalia" sanoo Parillaud eräässä kohtauksessa. Tämä kyllä näyttää pitävän paikkansa. Parillaudin näyttelemällä ohjaajalla on ohjakset käsissään. Elokuvaa tekevän joukkion katseet kiinnittyvät häneen, hän on kaiken toiminnan keskipiste. Onko se siis Parillaudia ohjaavan ohjaajan itseironiaa?

On sinänsä kiinnostavaa ja kekseliästä tehdä elokuva siitä millaista oli tehdä edellistä elokuvaansa, kriitikko ajattelee, mutta onko itse elokuva kiinnostava ja kekseliäs? Loppujen lopuksihan idea on aika vastenmielisen itseriittoinen, tuhahtaa kriitikko.

Nyt palataankin ytimeen. Kriitikko uskoo löytäneensä avainsanan. Elokuvan on nimittäin sanottu olevan ironinen. Tämä ei vielä riitä. Kukapa älykäs ohjaaja lähtisi tekemään elokuvaa itsestään ja omasta ohjaustyöstään ilman että sanoisi sen olevan ironinen? Hänethän tuomittaisiin heti narsistiksi.

Enimmäkseen kamera tarkkailee Parillaudia - siis Breillat tavallaan itseään. Kriitikko kiemurtelee. On kiusallista katsoa kuinka aikuinen nainen käyttäytyy kuin oikutteleva ja itsekäs pikkulapsi ja pelaa kummallista emotionaalista peliä työtovereidensa kanssa. Vaikka kuvaakin elokuvakohtauksen kuvauksia, elokuva keskittyy ohjaajan mielenailahtelujen seurailemiseen. Kriitikko tutustuu pakkomielteiseen, itsestään puhuvaan yliherkkään Taiteilijaan. (En halua tuntea häntä, kriitikko huudahtaa, mutta kukaan ei kuule.) Elokuvan sisällä olevan elokuvan päänäyttelijä kiehnää ohjaajaa kuin mikäkin himokas kolli, nainen taas leikkii nuorukaisella. "Väitetään että minulla on suhde kaikkien avustajieni kanssa, mutta se ei ole totta", Parillaud heittää. No mutta kyllähän se näyttäisi nimenomaan olevan totta, kriitikko älähtää. Onko tässä taas sitä mainittua itseironiaa?

Kriitikon mielestä elokuva on pateettinen ja lisäksi teennäinen. Kohtaukset elokuvakuvausten ulkopuolella ovat teatraalisia. Ei kukaan puhu noin, kriitikko ajattelee. (Ehkä Ranskassa puhutaan noin hän ajattelee heti perään.)

Tämä saa kriitikon väistämättä ajattelemaan erästä toista seksiin obsessoitunutta keski-ikäistä ranskatarta, Catherine Milletiä, jonka esikoisen, Catherine M:n seksuaalielämän Wsoy suomensi keväällä. Kirja on romaanin asuun puettu kertomus holtittomasti ympäriinsä naiskentelevasta naisesta - todellisuudessa se kertoo kirjoittajan omasta nuoruudesta.

Catherine Millet kävi Suomessa markkinoimassa kirjaansa ja puhui muun muassa siitä, miten esimerkiksi Suomessa hänen saamansa vastaanotto on ollut hyvää, muttei kovinkaan älyllistä. Onko seksi siis älyllisyyttä vai seksiä, kriitikko huomaa ajattelevansa. Breillat on kyllä Milletiä hauskempi, kriitikko ajattelee, mutta hänenkin komediansa taitaa olla liian älyllistä ollakseen hauskaa.