Man on the Moon valkokangas

Ohjaajaveteraani Milos Forman (Yksi lensi yli käenpesän, Otetaan hatkat, Hair) jatkaa amerikkalaista yhteiskuntaa ravistelleiden törkyturpien parissa. Forman osoitti viimeksi pornokeisari Larry Flyntin elämäntarinan avulla olevansa yhä suhteellisen vitaalissa vedossa. Nyt pistetään vielä paremmaksi. Koomikkolegenda Andy Kaufmanin (Jim Carrey) elämästä kertova Man on the Moon on ilkikurinen ja ovela elämäkerta. Kohteensa näköinen elokuva siis.

Kaufman (1949-1984) tuli amerikkalaiselle televisioyleisölle tutuksi mediaa suvereenisti hyödyntäneillä piloillaan. Andy oli kärkäs riidanhaastaja, joka järjesti vapaapainiotteluita itsensä ja naispuolisten yleisön jäsenten välille. Julistipa mies itsensä "Inter-gender wrestlingin" maailmanmestariksikin. Kaufman viskoi kahvia Late Night with David Lettermanissa. Hän rakasti yleisön jättämistä epätietoiseksi. Hän loi fiktiivisiä persoonallisuuksia ja kuvitteellisia kriisejä eikä antanut esityksissään vihjeen puolikastaan siitä, oliko tosissaan vai ei. Varsinaisena tv-koomikkona Kaufman oli eniten ihailtu ja vihattu Saturday Night Liven ja Taxin ansiosta.

Totta vai tarua

Man on the Moonin katsominen on varmasti amerikkalaiselle tv-kansalle hyvin toisenlainen kokemus kuin suomalaiselle. Kaufman ei ole Suomessa koko kansan legenda. Katsojalle tuntemattomien elämänvaiheiden kiireinen läpijuokseminen voi välillä tuntua turhan hektiseltä. En silti pidä ongelmaa kovin suurena. Elokuvan kuvaamien tempausten pöhköys saa kyllä haukkomaan henkeä riippumatta siitä, ovatko ne tuttuja tai siitä naurattaako Kaufmanin huumori. En tiedä, onko Carrey roolissaan "aito", mutta koskettavan sekopään hän luo. Kaufman rakasti illuusioita, ja miehen tarinaan perehtymätön katsoja on ainakin avoin astumaan yhteen uuteen illuusioon - elokuvan luomaan.

Man on the Moon välttää hienosti elämäkertaelokuville ominaisen psykologisoinnin, vaikka kaikki ainekset nyyhkyilyyn uran traagisine laskuineen olisivat olemassa. Kaufman ja hänen tarinansa ovat pelkkää lukemattomiin suuntiin heijastelevaa pintaa, juuri niin kuin mies itse halusi. Koomikon tempauksiin on lisätty kierroksia hämmentämällä mukaan julkkiksia esittämässä itseään, julkkiksia esittämässä toisia julkkiksia sekä muuttamalla tapahtumien aikajärjestystä. Katsojalle ei ole aina selvää, mikä on Andyn maailmassa "totta" ja mikä vedätystä.

Aivan kuten Larry Flyntissä, on Courtney Lovelle (miksiköhän...) annettu sankari-marttyyrin puolison osa, josta hän aivan kunnialla myös selviää. Loven esittämälle Lynne Marguliesille on varattu elokuvan avainrepliikki: "Todellista Andya ei ole olemassakaan." Sellainen tunne filmistä jää, että tässä sanotaan jotakin oleellista - jos nyt ei niin uutta - julkimoiden elämästä myös yleisemmällä tasolla.