The People vs. Larry Flynt kotikatsomo

Milos Forman oli jo kannuksensa ansainnut kaksinkertainen Oscar-voittaja, kun hän päätti tarttua Larry Flyntin, Hustler-lehden perustajan elämäntarinaan. Larry Flynt – Minulla on oikeus (1997) -elokuvan lukuisissa oikeuskäsittelyissä kyse ei ole pelkästä pornosta vaan yksilönvapauksista sanan laajemmassa merkityksessä.

”Jos perustuslaki suojelee minun kaltaistani kusipäätä, se suojelee myös teitä”, Woody Harrelsonin esittämä Flynt tiivistää osuvasti. Ja tässä on elokuvan ydin: oli Flyntista, hänen julkaisustaan tai sen mauttomien pilakuvien ”satiirista” mitä mieltä tahansa, Formanin mielestä on lähtökohtaisesti hyvä juttu, että Flyntilla – ja kaikilla muillakin – on oikeus julkaista sellaista materiaalia. Tämä on taiteilijan kannanotto sensuuria vastaan.

Flynt (Woody Harrelson) kuvataan vapaudenjanoisena ja moraalittomana kapitalistina, joka haluaa ansaita elantonsa niin kuin itse parhaaksi näkee. Persoona alustetaan nopeasti alun takaumassa, jonka lopussa nuori Flynt heittää isäänsä pontikkapurnukalla, koska isä on juonut Larryn ja hänen veljensä myyntiin keittämää tavaraa. Myöhemmin Flyntista tulee miljonääri, kun hänen tissibaariaan mainostavasta Hustler-lehdestään tulee sattumalta baaria parempi tulonlähde.

Flyntin ongelma on kuitenkin siinä, että hän ei liiemmin välitä siitä, mitä muut – mukaan lukien tuomarit tai valamiehet – hänestä ajattelevat. Hän kerjää ikävyyksiä. Tämä häiritsee eniten Flyntin nuorta asianajajaa (Edward Norton), joka tietää kykenevänsä puolustamaan Flyntia, jos tämä vain pitäisi suuren suunsa kiinni.

Elokuvan pääroolissa nähdään valitettavan harvoin päärooleissa esiintyvä mutta tuottelias Woody Harrelson. Harrelsonin anarkistinen roolisuoritus yhdistelee vapautuneesti mutta sujuvasti Flyntin elämän koomisia ja traagisia elementtejä toisiinsa, vertautuen jopa Jack Nicholsonin parhaisiin kapinamielialalla ladattuihin suorituksiin. Oscar-ehdokkuus tästä oli todellakin ansaittu.

Vaikka Larry Flyntin persoona tuodaankin onnistuneesti esille, mukaan otettu uskoon tuleminen jää häiritsevän irralliseksi episodiksi törkyjulkaisijan pitkässä elämässä. Forman ei onnistu selittämään hetkellistä uskoon tulemista yhtään sen vakuuttavammin kuin Flynt itse, joka aikanaan mainosti sitä mielellään mediassa. Flyntin arvostelijat pitivät herätystä huijauksena, jolla Flynt yritti pienentää mahdollista vankilatuomiotaan. Forman päättää kuitenkin kuvata Flyntin hengellistä herätystä todellisena muutoksena ja epäonnistuu, koska hän ja näyttelijä Harrelson eivät pysty kuvaamaan epäuskottavaa todellisuutta elokuvan maailmassa yhtään vakuuttavammin.

Näyttelijäsuoritukset ovat täydellisiä, koska niiden on pakko olla. Flyntin ja Althean (Courtney Love) välinen suhde voisi jonkun heikomman ohjaajan tai huonompien näyttelijöiden tulkitsemana olla elokuvan kompastuskivi. Sitä se ei ole, sillä romanssista tulee elokuvan vahvuus.

Flynt ja Althea ovat aviopari, jolle avioliitto ei merkitse sitoutumista vaan erityisen aseman tunnustamista, ja heidän suhteensa kestääkin Flyntin halvaantumisen ja uskoontulon lisäksi myös Althean lääkeriippuvuuden ja aidsin. Woody Harrelson on vakuuttavan inhottava ja suorasanainen törkykauppias Larry Flyntina; hahmona, josta ei tarvitse pitää, vaikka hänen viestinsä onkin täyttä asiaa.

Muusikkona paremmin tunnettu Courtney Love on roolitettu onnistuneesti, sillä rock-laulajan päihdetausta tuo hänen hahmonsa rappioon kaivattua syvyyttä. Yhdessä nämä näyttelijät tuovat esiin toistensa parhaat puolet sekoittamalla komediaa ja draamaa keskenään sujuvasti ilman tarpeetonta melodraamaa tai paatosta.