Voitko muuttaa tulevaa menneisyyttäsi?

Looperin katsominen on hieman kuin äänestäminen. Jos et käy katsomassa ja sitä kautta tukemassa elokuvaa, menetät oikeutesi valittaa blockbuster-elokuvien kehnosta jamasta ja siitä, miten nykyään tehdään vain supersankarielokuvia ja adaptaatioita.

LooperJos taas käyt katsomassa Looperin, onnittelut. Toivon, että pidit kokemuksesta. Sillä kokemus se on. Rian Johnsonin ideoima, ohjaama ja käsikirjoittama elokuva tasapainoilee onnistuneesti elämää suurempien scifi-ideoiden ja tunnetasolla kolahtavan tarinan välillä, on ennalta arvaamaton ja jokaiselta yksityiskohdaltaan kiinnostava. Toimintaa ja väkivaltaa unohtamatta – toiminta on näyttävää ja väkivalta välillä hahmoillekin inhottavaa, asia, mikä pitää tehdä saadakseen haluamansa.

Johnson on aiemmin ohjannut Brickin, joka oli erittäin toimiva film noir - elokuva high school -ympäristössä, sekä Brothers Bloomin, huijaritarinan, jossa oli monia hetkiä mutta joka ei kokonaisuutena aivan toiminut. Niistä sekä Looperista huokuu Johnsonin kiinnostus elokuvaa ja etenkin genre-elokuvaa kohtaan. Brickistä huomasi, että Johnson tietää, mitä haluaa. Brothers Bloomin aikaan Johnson puhui innostuneesti mahdollisesti joskus toteutuvasta scifiprojekti Looperista.

Projekti toteutui lopulta onnellisten tähtien alla. Pääosaa näyttelee kovassa nousussa oleva Joseph Gordon-Levitt, joka oli pääosassa myös Brickissä ja joka nähdään elokuvassa Bruce Willis -proteesit päällä. Muissa osissa nähdään muun muassa Bruce Willis, Emily Blunt ja Jeff Daniels. Tärkeintä on, että kaikki sopivat rooleihinsa täysin, ja lisäbonusta tuo se, että Willisin kaltaiset tähdet antavat elokuvalle nostetta.

LooperToisena bonuksena Emily Bluntin hahmo on jotain aivan muuta ja paljon enemmän kuin pelkkä päähahmon romanttisen kiinnostuksen kohde. Jokainen merkittävä hahmo tuntuu kolmiulotteiselta ja elävältä. Välillä show’n kaappaa esimerkiksi loopereita metsästävä Kid Blue, joka on jatkuvasti epävarma itsestään ja jolla on pakonomainen näyttämisen tarve Jeff Danielsin näyttelemälle rikollispomolle.

Elokuva tapahtuu enimmäkseen vuodessa 2044. Paljoakaan sen ajan yhteiskunnasta ei kerrota, paitsi että asiat eivät ole hyvin. Pienet yksityiskohdat, kuten vanhoihin autoihin pinta-asennetut uudet moottorit, tekevät maailmasta elävän. Kautta linjan elokuva onnistuukin myymään tulevaisuuden maailmansa sujuvasti.

Gordon-Levitt näyttelee palkkatappaja Joea, joka on yksi monista loopereista. Vuonna 2074 aikamatkustus on keksitty ja heti lailla kielletty, mutta rikollisjärjestöt käyttävät sitä hankkiutuakseen eroon haluamistaan henkilöistä. Persona non grata lähetetään vuoteen 2044. Looper ampuu väkipyssyllä nirrin pois, kerää palkkionsa ruumiista ja lopulta hankkiutuu siitä eroon.

LooperMiinuspuolena eläköityminen tapahtuu rytäkällä. Jossain vaiheessa looper saa ammuttavakseen 30 vuotta vanhemman itsensä – tästä tulee ammattikunnan nimitys, itsensä ampumalla sulkee luupin. Looper saa mojovan palkkion ja tietää, että elinaikaa on 30 vuotta. Jos epäröi ja päästää itsensä karkuun, on loopereita pyörittävällä organisaatiolla keinonsa saada hannari takaisin ruotuun. Sekavaa? Ei pelkoa, Looper ohjaa katsojan lempeästi omaan maailmaansa ja opettaa sen säännöt huomaamatta.

Looper on niin sanottu korkean konseptin elokuva. Usein tätä termiä käytetään negatiivisessa merkityksessä ja usein myös hyvästä syystä. Mutta näissä tapauksissa se tarkoittaa vain sitä, että yhdellä lauseella kerrottavaa ja välittömästi koukuttavaa ideaa ei ole osattu käsikirjoituksessa muuttaa toimivaksi rakenteeksi. Idea yksinään ei kannattele elokuvaa alkua pitemmälle. Looperin lähtötilanne on yksinkertainen: mitä tapahtuu, jos et ammukaan tulevaisuuden itseäsi silloin kun pitäisi? Looperissa idea on myös osattu purkaa toimivaksi elokuvaksi, mikä toimii sekä teeman että tunteen tasolla.

LooperKun nuori Joe mokaa ja päästää vanhan Joen (Willis) karkuun, on se vain alku tarinalle, joka syleilee aikamatkustuksen avaamia mahdollisuuksia. Aikamatkustus fiktiossa on väistämättä sotkuista puuhaa, ja se on suuri osa alagenren viehätystä. Joskus aikamatkustuksen sääntöjä ja paradokseja ei pidä miettiä liikaa – joko siksi, että huomaa, ettei tarina enää toimikaan tai siksi, että lopputuloksena on vain päänsärky itselle.

Elokuvan sanomaton implikaatio on se, että tähän asti nuori Joe on aina tappanut vanhan Joen. Voiko asiaa muuttaa? Muuttaisitko elämääsi, jos vanhempi itsesi käskisi vai haluatko kokea asiat siten kuin itse haluat? Asialla on myös isompi vaikutus vuoden 2044 tulevaisuuden kannalta, mutta ei siitä sen enempää. Elokuvasta ei kannata lukea etukäteen liikaa.

Kun vanha Joe tiuskaisee nuorelle Joelle, ettei jaksa märehtiä aikamatkustuksen perusteita enempää, tuntuu se ensi alkuun elokuvan tekijöiden silmäniskulta – älkää miettikö liikaa, nauttikaa menosta. Elokuvan jälkeen tajuaa, ettei asia olekaan niin. Looper kertoo, miten sen maailma toimii ja mitkä säännöt ovat. Sen jälkeen se ryntää päistikkaa näiden sääntöjen luomiin paradokseihin ja ongelmiin. Tärkeää on se, ettei elokuva missään vaiheessa unohda tai riko omia sääntöjään.

Tärkeintä on kuitenkin se, ettei Looper perustu kikkailuun ja äkkivääriin juonenkäänteisiin, mitkä vetävät maton katsojan alta. Tässä mielessä elokuva on hyvin klassinen. Alkupuolella esitellyt asiat käännetään päälaelleen loppupuolella ja asiat ratkeavat samalla sekä odottamattomalla että vääjäämättömällä tavalla. Hahmot tuntuvat eläviltä, eivät vain palasilta juonikuviossa. Loppujen lopuksi elokuva onkin suurista ideoista ja toiminnasta huolimatta täysin hahmovetoinen, ja kokonaisuus toimii hienosti.

Yksi elokuvan useista onnistumisista on se, että kukaan hahmoista ei ole paha. Genrescifiltä voisi odottaa yksiulotteista pahista, mutta Looper asettaa riman korkealle. Kaikilla on hyvä, ymmärrettävä motivaatio siihen, mitä he tekevät. Kun on viimeisen näytöksen yhteenoton aika, tajuaa ymmärtävänsä jokaisen osapuolen toimintaa ja pystyvänsä empatisoimaan jokaista.

Christopher Nolan olisi luultavasti saanut tarinasta aikaan kellopelin tapaan toimivan insinöörimäisen työnäytteen, joka varmasti olisi ollut myös mielenkiintoinen. Rian Johnsonin versiossa tarinalla on kuitenkin suuri sydän, minkä vuoksi se on niin toimiva kokemus.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 11 henkilöä


Powered by Preview Networks