Onnistunut kohokas

Nuori kokkilupaus Jacky Bennot (Michaël Youn) kaipaa tilaisuutta päästä näyttämään taitonsa ravintolamaailman huipulla. Tyttöystävä on kuitenkin raskaana, ja rahaa täytyy saada vaikka sitten hanttihommista maalarina. Jackyn tilaisuus kuitenkin koittaa, kun hänen idolinsa, arvostettu keittiömestari Alexandre Vauclair (Jean Reno) pestaa Jackyn apulaisekseen.

Le Chef – rakkaudesta ruokaanElokuvassa perinteet ja uudistusvimma joutuvat törmäyskurssille, ja moderneille hömpötyksille hymyillään vinosti suupielestä. Alexandrelta uhkaa mennä työ ja koti alta, mikäli hän menettää yhden kolmesta Michelin-tähdestään. Ravintolan uusi niljakas pomo yrittää kammeta vanhan sotaratsun pois tieltä, sillä hän tahtoo tarjota asiakkaille uusinta uutta molekyyligastronomian muodossa, eikä vanha huippukokki tunnu enää muodikkaalta, vaikka asiakkaat rakastavat hänen ruokiaan.

Le Chef – rakkaudesta ruokaanRanskalaiset taitavat paitsi ranskalaisen keittiön salat ja ruuasta ja viinistä nauttimisen, myös tämän kaltaisten hömppäelokuvien teon. Menestysresepti on tuttu ja turvallinen, moneen kertaan kokeiltu ja lopputulos maukas. Ja miksi muuttaakaan vanhaa hyvää reseptiä, kun se kerran toimii? Le chef – rakkaudesta ruokaan näet toimii kuin pyttipannu. Sopivasti romantiikkaa, huumoria joka ei loukkaa ketään, hienot näyttelijäsuoritukset, toimiva tarina, ilkiöt saavat palkkansa ja loppu on onnellinen. Elokuva on lisäksi virkistävän lyhyt ja ytimekäs, yrittämättä olla yhtään enempää kuin mihin rahkeet riittävät.

Elokuva on sisällöltään tietenkin sieltä kevyemmästä päästä, kuin kauniisti noussut kohokas. Kokonaisuus soljuu vaivattomasti eteenpäin kuin Straussin valssi, ja jättää suuhun hyvän ja viipyilevän jälkimaun. Elokuvateattrista poistuessaan huomaa viheltelevänsä tunnussävelmää, ja tuntuu kuin olisi ollut minilomalla marraskuuta paossa.

Le Chef – rakkaudesta ruokaanKatsojan on helppo olla takertumatta pieniin kauneusvirheisiin, kuten siihen että Jackyn tyttöystävä käy synnyttämässä esikoisensa tuossa tuokiossa, vaihtamatta edes vaatteita ja näyttäen heti synnytyksen jälkeen kuin juuri shoppailemasta tulleelta. Ehkä ranskattaret vain ovat aina tyylikkäitä, meikit ja asusteet tip-top? Myös ranskalaisten hanakkuus lähteä auton rattiin reippaiden viininmaistajaisten jälkeen hieman ihmetyttää, vaikka tuhkimotarinoissa arkirealismi ei saakaan haitata liikaa menoa.

Jos jotain pohdittavaa haluaa elokuvasta löytää, voi vaikka miettiä modernin huippugastronomian ja modernin taiteen yhtymäkohtia: perustuvatko molemmat olettamukselle, että jossain on joku meitä viisaampi, joka ymmärtää jotain niiden tarjoamista nautinnoista – jopa niin paljon että hinnoittelu saadaan kohdilleen? Vanha totuus keisarin vaatteista on syytä pitää visusti mielessä, kun astelee trendikkääseen gourmet-ravintolaan Barcelonassa tai Pariisissa. Joskus lihapulla on vain lihapulla, ihan hyvä, tarpeellinen ja täydellinen sellaisenaan.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks