Kusum valkokangas

Kusum on suomalainen kuva intialaiseen mentaliteettiin kuuluvasta uskosta maallista korkeampiin voimiin sekä niiden leijailuun arkipäivän varjoissa. Kiinnostavat lähtökohdat eivät petä odotuksia. Jouko Aaltosen dokumentti on tasokasta ja pohdintaa herättävää elokuvaa, kaikkine janoiseksi tekevine harmaine hetkineenkin.

Aaltonen kuvaa 14-vuotiasta, perheineen Delhissä asuvaa Kusum-nimistä tyttöä, joka kärsii oudosta sairaudesta. Kusum ei juuri puhu ja hän saa hysteerisiä kohtauksia. Hän kuvailee kipujaan: ihan kuin liekit polttaisivat hänen vatsaansa ja kurkkuaan. Lääkärit eivät kykene valaisevaan diagnoosiin, joten Kusumin isä vie tytön rauhallisen, henkimaailmaan erikoistuneen parantajan luo, "muuan miehelle näkyvän ja näkymättömän välissä".

Katsojan vierasmaalainen näkökulma nostaa Kusumin tapauksessa esiin sanan mielisairaus. Tytön uskonnollinen parantaja Bhagat puolestaan kertoo pahojen henkien vallanneen koko Kusumin perheen. Alkaa tuonpuoleisten voimien manaaminen. Bhagatin parannusmetodeista merkittävimpänä näyttäytyy transsi, järjetön tila, johon potilaita ajetaan jumalapalvontaan perustuvilla seremonioilla.

Mistä on kyse? Korkeammista voimista? Herkkäuskoisuuden poikimasta prosessista? Psykiatrian kautta käsitettävästä mielenterveysongelmasta? Aaltonen on lahjomattomasti taltioinut palasen maailmaa, joka tarjotessaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia kiehtoo huolimatta vastaanottajan ja kuvattavien välisestä kulttuurillisesta kuilusta. Kusum on ammattilaisen kädenjälkeä, väkevästi kerrottu, hyviin kuvallisiin keinoihin ja vangitsevaan äänimaisemaan panostava teos, mutta ennen kaikkea myös humaani filmi, joka ihmisten eleiden ja kommunikaation kautta hahmottaa laajan tunteiden kirjon. Aaltosen kuvaamina Kusumin ja hänen perheensä kasvoja katselisi kauemminkin.