Kultainen Land Rover

Monestikohan Michael Douglas on esittänyt ns. yhteiskunnan hyväosaista, joka joutuu yllättäen vaikeuksiin? Kertoja on ilmeisesti liian monta, sillä jos on nähnyt loistavan The Gamen (1997) ja huikean The Fatal Attractionin (1987), ei tarvitse lotkauttaa korviaan tälle tyypilliselle jännärille, jonka ansiot lepäävät ihan muualla kuin Douglasin tutuissa maneereissa. Mieshän ajaa kullanväristä maasturia ja on vielä psykiatri, herra jumala!

Kiitospäivän aattona kallonkutistajakollega (Oliver Platt) soittaa, että olisi mielenkiintoinen tapaus: 18-vuotias sulkeutunut tyttö, joka pitäisi saada avautumaan. Ei mene kuin pari minuuttia kun Douglasin psykiatri Conrad huomaa, että tyttöhän näyttelee. Tällä nuorella naisella on aivoissaan kuusinumeroinen luku, jonka vakiokonna Sean Beanin Coster haluaa tietää, vaikka kidnappauksen avulla.

© 2001 20th Century FoxÄlä sano sanaakaan on ison rahan kliininen trilleri, jonka pohjatarinasta olisi saanut paljon kiihottavamman, jos siihen ei olisi kiinnitetty niin paljon ns. niminäyttelijöitä. Elokuva nimittäin perustuu yhdessä Andrew Vachssin ja Jeffery Deaverin kanssa Amerikan parhaan jännityskirjailijan viittaa kantavan Andrew Klavanin tarinaan, joita mm. Clint Eastwood on ansiokkaasti hyväkseen käyttänyt (True Crime, 1999). Elokuvan epäonnistunein hankinta on Spin City -sarjan sihteerikkönä tutuksi tullut Jennifer Esposito, joka jeparietsivänä yrittää ehtiä Douglasin ja Beanin kyytiin koko elokuvan ajan. Uskottavuus nolla.

Älä sano sanaakaan on taas eräs elokuva, jossa ökyperheen idyllinen kotirauha rikkoutuu ja perheen päästä, monien mukavien vuosien veltostamasta isistä, löytyy joitain piileviä voimavaroja traumoja kohtaamaan. Minä Tarzan, sinä Jane, joopa joo.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2 /3 henkilöä