Johnny English valkokangas

Koomikkona lähes legendaariseen maineeseen noussut Rowan Atkinsonia on 1990-luvulta lähtien näkynyt yhä enemmän myös valkokankaalla. Mainetta ja mammonaan on miehelle kasautunut, mutta laatu on toistaiseksi ollut tasaisen huonoa. Agenttiparodia Johnny English jatkaa samaa tuttua kaavaa eikä lopputulosta voida parhaalla tahdollakaan pitää kuin korkeintaan välttävänä.

Elokuvan juoni on äärimmilleen viety 007-elokuvien klisee. Johnny English (Rowan Atkinson) on salaisen palvelun agentti, joka selvittelee Britanniaa riivaavaa kriisiä. Kruununjalokivet on varastettu ja pähkähullu ranskalainen pohatta Pascal Sauvage (John Malkovitch) suunnittelee maan valtaistuimen kaappausta. Luonnollisesti monarkian pelastustehtävässä Johnnyn omat tumpeloinnin nousevat katastrofaalisiin mittasuhteisiin.

Oltiin Rowan Atkinsonin ja John Malkovichin kyvykkyydestä mitä mieltä tahansa niin tämän elokuvan toteutustavassa mennään kyllä todella pahasti metsään. Sketsien käänteet ovat helposti arvattavissa ja naurattavat vain poikkeustapauksissa. Britannian kuningashuonetta pilkataan kyllä mennen tullen, mutta pilkan sävy pysyy lattean tasapaksuna. Loppukohtauksen anarkistisissa käänteissä on jo selvästi turhaa laskelmoinnin makua. Pascalin Britannian valloitussuunnitelmat ovat olevinaan huvittavan pähkähulluja, mutta yliampuva esitys saa katsojan lähinnä kiemurtelemaan kiusaantuneena. Sketsien halpahintaisuudesta näkee myös mille ikäryhmälle tämä agenttiparodia on suunnattu. Tästä syystä mukaan on viskelty vielä aina yhtä toimivaa ruumiineritehuumoria, mutta onneksi kakkavirtaa ei päästetä vuotamaan aivan valtoimenaan.

Atkinsonin masentavaa esitystä katsellessa vanhan kunnon Mustan kyyn lumovoima tuntuu katoavan jonnekin hamaan kaukaisuuteen. Muutamaa hyvää kohtausta lukuun ottamatta paatoksellinen ja paikoin umpitylsä toimintakaava tuhoaa katselunautinnon lähes totaalisesti. Johnny English tuo haamun lailla mieleen Atkinsonin taannoisten vuosien järkyttävän rainan Bean - äärimmäinen katastrofielokuva. Jää katsojan arvailtavaksi kumpi elokuva tekee jyrkemmän pohjanoteerauksen. Rowan Atkinsonin viime aikojen toimintaa tarkasteltaessa huomaa, että tälläkään elokuvalla ei ole oikeastaan muuta tarkoitusta kuin kalastaa suuren yleisön rahat parempaan talteen. Vanhalla maineella on aina helppo ratsastaa, mutta selkeän roskan esittämisestä ei lisäpisteitä myönnetä.