Johnny English kotikatsomo

Komedian voi sanoa olevan todella epäonnistunut, kun henkilöiden edesottamukset eivät naurata juurikaan, vaan ainoat naurut irtoavat tekijöiden typeryyden vuoksi. Johnny English on agenttiparodia, jonka anti muutenkin jo kovin koluttuun genreen on olematon. Sen sijaan katsoja vääntelehtii kiusaantuneena tuolissaan enemmän kuin ennalta arvattavien vitsien piinapenkissä.

Hömelö salainen agentti Johnny English oli alunperin luottokorttimainoksen hahmo. Sellaiseksi se olisi saanut jäädäkin, mutta Austin Powersin imussa oli ilmeisesti liian houkuttelevaa paisuttaa se elokuvaksi. Puolihuolimattomasti käsikirjoitettu elokuva kertoo tilanteesta, jossa kaikki Englannin agentit ovat kuolleet ja English on pakko laittaa selvittämään kruununjalokivien ryöstöä. Bond-tyttöä vastaavan Lornan kanssa English ryhtyy jahtaamaan Pascal Sauvagea, hullua ranskalaista, joka on päättänyt ryhtyä Englannin kuninkaaksi. Pahis pääsee helpolla - voi vain seurata, kun agentti pilaa itse omat projektinsa kerta kerran jälkeen.

Agenttiparodiat ovat oiva genre - parhaimmillaan huumori, jännitys ja eksotiikka yhdistyvät ainutlaatuiseksi tunnelmaksi. Johnny English ei jännitystä tunne, katsojalle on oikeastaan aivan sama miten tarinassa käy. English on tohelo ja typerys, muttei sillä äärimmäisen sympaattisella tavalla kuin vaikkapa Vaaleanpunaisten pantterien komisario Jacques Clouseau. Elokuvassa kerrataan kaikki puhkikuluneet vitsit kravatin tarttumisesta liukuhihnaan ja tekonaaman repimisestä kun kyseessä on oikea naama. Edes Englishin katastrofaaliset teot ja idioottimaiset ideat puhumattakaan onnettoman huonosta tuurista eivät naurata kuin kuivan hymähdyksen verran.

Elokuvan hauskin osa on ensimmäiset pari sekuntia, jossa Rowan Atkinsonin ilmeikäs naama ilmaantuu pensaikosta. Reaktio johtuu mainioiden tv-sarjojen Mustan kyyn ja Mr. Beanin aktivoitumisesta muistissa. Atkinsonin erikoinen naamavärkkikään ei riitä pelastamaan tekelettä ja hauska vaikutelma haihtuukin nopeasti.

Vanha viha-rakkaussuhde Englannin ja Ranskan välillä näkyy jälleen kerran ja seuralaiseni näki elokuvassa jopa EU-symboliikkaa. Hyvällä tahdolla elokuvan voi tietysti nähdä kannanottona Englannin, vanhan suurvallan mahdin hiipumiseen EU-aikoina, mutta kun ottaa huomioon, ettei elokuvaa ole mietitty edes komediana alkua pidemmälle, tuntuvat syvemmät symboliikat hyvin epäuskottavilta.