Jackass: The Movie valkokangas

Ei voi kuin onnitella kavereita, jotka ovat onnistuneet hankkimaan perstaskuihinsa paksun tukun tuohta kaljahönössä tehdyillä älyttömyyksillä. Sievistelijöiden mielestä tällainen on tietysti aivan kamalaa ja vain alikehittyneimmät moukat kykenevät nauramaan typerille piloille. Mutta voiko typeryydelle nauraa tunnistamatta itse typeryyttä. Tunnistaakseen typeryyden on tunnistettava myös fiksuus, ja tällöin typeryyksille naurajat eivät yksiselitteisesti voi olla vain tyhmiä houkkia.

Moni pila ei itsessään ole hauska, vaan vasta pilan typeryyden tunnistaminen synnyttää naurun. Usein keskivertokomedioissa nauretaan itse sketseille ja tapahtumille, ei niiden motiiveille, koska ne eivät ole mitenkään hauskoja. Jackassin kaltaisissa tapauksissa itse pilat eivät ole hauskoja, mutta niiden motiivit ovat. Kumpi on sitten kehittyneempää, kliinisille sketseille vai typeryydelle nauraminen?

Jackass on pyörinyt vuosia Music-Tv:llä sarjana ja on sitä nähty jonkin verran myös Nelosen törkytorstai-iltoina. Parhaimmillaan jackassien pilat ovat silloin, kun niiden tarkoitus on järkyttää keskiluokkaista harmoniaa. Huonoimmillaan pilat ovat itseään toistavia seinää päin juoksemisia. Jackassissa pannaan myös halvalla surutta erilaisia ihmisryhmiä. Huononkin maun kannalta mauttomuuden raja kulkee jossakin. Ihmiset ovat tuskin koskaan niin viattomia, etteikö kaksijalkaisiin voisi kohdistaa edes jotain nöyryytystä. Mauttomuuden raja kulkeekin mielestäni siinä, että eläimiä käytetään typeryyksien toteuttamiseen. Tämä on Jackassinkin heikoin lenkki.

Televisiosarjasta tehty elokuvateatteriversio ei ole elokuva. Hommassa ei ole juonta saati edes kehystarinaa. Kyseessä on puhtaasti tv-piloista kursittu kokonaisuus, joka ei luonnollisestikaan toimi kovin sujuvasti puolitoistatuntisena. Jackass-elokuvaa ei siis voi arvostella tahi tähdittää tavanomaisin perustein - tai jos niin tekisi, olisi kyseessä puhtaasti yhden tähden roskaa, jonka motiiveiksi on paha keksiä muita syitä kuin rahantekemisen ja sen, että nyt pojat ovat saaneet kirosanoja käyttää ja persettä näyttää.

Keskiluokkaisen arvomaailman järkyttäminen on mielestäni Jackassin punainen lanka. MTV:llä tämä hienous ei aina ole päässyt oikeuksiinsa, koska amerikkalainen sensuuri sallii kyllä kaikenlaisen pieksennän ja muun väkivallan, mutta vähäinenkin työmiehenvaon vilahtaminen pakottaa kuvan sumentamiseen. Kun elokuvissa ei persesensuuria ole, ovat jackassit ottaneet asiasta kaiken irti ja perse reikineen on typeryyksien eräs merkittävimmistä nimittäjistä, jopa siinä määrin, että fanaattisimpiakin anaalifaneja saattaa alkaa jo tympiä. Mutta, kukapa ei olisi joskus miettinyt millaista olisi paskoa rautakaupassa näytteillä olevaan pyttyyn.

Jackass-elokuva tarjoaa monta naurunpaikkaa, mutta myös monta puuduttavaa suvantokohtaa, joissa fanitkaan tuskin jaksavat liiemmälti hihkua. Typeryys ja keskivertotavisten järkyttäminen on tekeleessä kuitenkin siksi antoisaa, että nauramisen arvoinen tämä kokonaisuudessaan on. Herkimmille katsojille olisi kenties paikallaan teatterinovella jakaa oksennuspusseja, sillä popcornit saattavat helposti nousta ylös, kun isolla kankaalla komeilee ehtaa paskaa.