Vastatuuleen kusijat

Jokainen kaksilahje lienee joskus tuuminut onnistuuko reippaaseen vastatuuleen kuseminen. Useimmat meistä ovat jättänet asian kokeilematta, koska käsille kuseminen ei ole kivaa. Nyt tämäkin dilemma on testattu empiirisesti, kiitos jackassien. Bam Margera yrittää pissiä suihkumoottorin synnyttämään vastatuuleen, ja niinhän siinä käy, että kustaa on käsillä ja vähän muuallakin.

Eritteet ovat olleet aina keskeisessä roolissa Jackasseissa. Kolmannessa elokuvassa ne varastavat miltei jo pääosan. Vai mitä pitäisi sanoa kakkatulivuoresta tai siitä, että Steve-O juo lasillisen Prestonin persvaosta kerättyä hikeä? Jälkimmäisen kohdalla sai oikeasi taistella oksennusrefleksiä vastaan. Kuvaustiimissä kaikki eivät tässä taistelussa onnistuneet.

Jackass 3DPojat ovat poikia ja eritehuumorilla on aina sijansa. Kun Steve-O tekee benji-hypyn kakkaa tulvillaan olevassa bajamajassa, typeryydelle ei voi kuin nauraa. Extreme-tyyppinen pilailu ja sekoilu ovat eritteiden kanssa ottaneet vallan. Tämä näkyi jo jackassien toisessa elokuvassa ja linja on entistä selkeämpi kolmannessa rainassa.

Jackass 3DRoiseja nauruja irtoaa edelleenkin mutta kenties kiinnostavin anti eli näytetään porvareille persettä -asenne on laantunut. Mainio "paha pappa" -hahmokin on yhtä vesitetty kuin kakkososassa. Vaikka ensimmäinen elokuva on tempuiltaan ja sekoiluiltaan jatko-osiaan kesympi, sen asenne on edelleen häiritsevämpi – tuolloin vastatuuleen kustiin myös sisällön saralla. Sama ilmiö kiusaa muutakin kuvallista kulttuuria. Tärkeimmäksi on tullut mahdollisimman suuri näyttävyys, vaikka todellinen vaikuttavuus kumpuaisikin sisällöstä, kuvan konteksteista ja motiiveista, ei itse kuvasta.

Kolmiulotteisena Jackass 3D on silkka mainostemppu. Alkutekstien osuutta lukuun ottamatta tehostetta ei hyödynnetä juuri mitenkään. Monissa piloissa se olisi kyllä saattanut toimia, mutta tämä olisi edellyttänyt asian huomioimista jo kuvauksissa. Jälkityönä kolmiulotteisuus on tyystin turha tehoste, mistä niin moni 3d-elokuva on ollut ikävän tylsä esimerkki.

Jackass 3DSuomalaisittain kolmas Jackass-elokuva on tietysti hirmuisen tärkeä, koska omat duudsonimme välähtävät mukana yhden tempun verran. Temppumaakarien kööri lienee jossain Lapissa ja joulupukiksi sonnustautunut Knoxville kiipeää Duudson-Jukan kanssa männyn latvaan ja yksipeukaloinen Jarppi kaataa puun moottorisahalla. Vaikea sanoa kumpi oli naurettavampaa, itse temppu vai se, ettei Jarppi oikein osannut koko puunkaatoa. Onhan se toki ymmärrettävää, kun Jarpilla ei peukalo voi olla keskellä kämmentä eikä peltolakeuksien Pohjanmaalla kasva edes metsää, jossa miesten töitä olisi päässyt harjoittelemaan.

Joka tapauksessa Jackass tarjoaa jälleen vapautunutta typeryydelle nauramista monen teennäisen komedian edestä. Kaikkihan eivät tätä tietystikään ymmärrä. Pikkuporvarilliset kulttuuriperseet ja muut kukkahattutädit pitäisikin pakottaa katsomaan Jackassia kellopeliappelsiini-laite päässä. Ja ilman oksennuspussia.

* *
Arvostelukäytännöt