Heaven valkokangas

Mitä tehdä kun laki ja oikeudenmukaisuus ei kohtaa toisiaan? Jos yhteiskunta ei osaa puhkaista mätäpaiseita, voiko lain ottaa omiin käsiinsä? Oikeuttaako hyvä tarkoitus pahat keinot? Näillä aatoksilla alkaa Heaven. Se on kertomus naisesta, Philippasta, joka turvautuu äärimmäisiin keinoihin hyvässä tarkoituksessa, mutta suunnitelmat menevät pahasti pieleen, kun viattomia kuolee ja naista pidetään terroristina. Se on myös kertomus miehestä, Filipposta, joka rakastuu tähän naiseen ja riskeeraa oman elämänsä pelastaakseen rakastettunsa.

Heaven on taitavaa työtä kiitos saksalaisen ohjaajan Tom Tykwerin. Juokse Lola! (1998) oli dynaaminen pakkaus, jossa Tom Tykwer leikitteli melkein kaikilla mahdollisilla efekteillä, mutta Heaven on rauhallinen, hillitty ja tyylikäs. Suuret tunteet mylläävät sangen eleettömästi lohduttoman pianon säestäessä epätoivoa ja ylistäessä rakkautta.

Heavenin käsikirjoitti edesmennyt Krzyztof Kieslowski yhdessä Krzysztof Piesiewiczin kanssa. Heaven on ensimmäinen osa Kieslowskin suunnittelemasta Heaven, Hell ja Purgatory -trilogiasta. Elokuva onkin kieslowskimaisen kiinnostava kuvaus kohtalon leikittelystä. Toisaalta päähenkilöiden kohtalot kietoutuvat mysteerisesti yhteen, mutta kuitenkin kumpikin pyrkii sanelemaan itse oman ja myös toisten kohtalon. Tämä ei kuitenkaan ole Kieslowski-elokuva. Jos sitä lähtee vertailemaan Veronikan kaksoiselämään ja Väri-trilogiaan, tulee pettymään pahasti.

Suurinpiirtein keskivaiheilla tunnelma vaihtuu. Kun alkuosassa pohditaan moraalisia ratkaisuja karibinieerien kuulustellessa Philippaa jännityksen kevyesti kihelmöidessä, loppuosassa käännytään ulkoisesta maailmasta sisäiseen keskittyen Philippan ja Filippon suhteeseen. Cate Blanchett ja Giovanni Ribisi ovat kohdanneet valkokankaalla aikaisemmin elokuvassa Enne (2000). Kaksikon kemia toimii loistavasti toisiaan täydentäen. Huolimatta pakkaslukemia nostattavasta ulkonäöstään Blanchett osaa loimuttaa tunteitaan. Herkän ja haavoittuvan koiranpennun näköinen Ribisi sopii hyvin myös jäykän ja hallitun karibinieerin rooliin.

Kun elokuvan alussa Philippa ja Filippo ovat vastapuolilla, lopussa he ovat kuin yksi ja sama ihminen. Heistä tulee melkein kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa. Pakenemalla yhdessä epäoikeudenmukaista lain kouraa, he pelastavat toinen toisensa ja ikään kuin syntyvät uudelleen yhteisessä rakkaudessaan. Alussa korostetaan Filippon herkkyyttä ja tarvetta antaa rakkautta, mikä on hyvin feminiinistä, kun taas Philippan halu tuhota ja tarve totaaliseen ratkaisuun on maskuliinistä. Mutta elokuvan loppuosassa feminiinisyys ja maskuliinisuus sekoittuvat neutraaliksi androgyyniydeksi ja rauhallinen hymy ilmestyy kummankin kasvoille.

Heaven on nautittava kokemus, kuin vilpoinen sade kesähelteellä. Kuitenkin siitä puuttuu tärkeä "se jokin", mikä todella säväyttäisi ja tulisi uniin asti. Elokuva kaipaa rohkeampaa otetta ja uskallusta tutkailla syvemmin sen kolmea teemaa: moraalia, kohtaloa ja rakkautta.