Brooklyn’s Finest valkokangas

Antoine Fuqua tuntuu ohjaamissaan elokuvissa viihtyvän parhaiten konfliktitilanteissa, joissa hyvän ja pahan ero, oikean ja väärän kirkas kontrasti on vain etäinen muisto elokuvan päähenkilöiden mielessä. Näyttämönä on usein sota tai urbaani viidakko, kuten Fuquan mestariteoksessa Training Day (2001), josta sen molemmat miespääosan esittäjät kuittasivat Oscarin: Ethan Hawke palkittiin sivuosan esittäjän kategoriassa, Denzel Washington parhaan miespääosan kategoriassa.

Myös Fuquan uusimmassa ohjattavakseen valitsemassa käsikirjoituksessa kaikki tärkeimmät roolit on varattu miehille, ja elokuvaan onkin saatu erinomainen miehitys. Erityisen ilahduttavaa on nähdä yhä edelleen valovoimainen Richard Gere pitkästä aikaa roolissa, jossa tämän karisma pääsee oikeuksiinsa jonain muunakin kuin naisia naurattavana ikääntyvänä playboyna.

Brooklyn’s Finest kertoo kolmen poliisin tarinan, näyttämönä New Yorkin Brooklyn, sen kadut ja ghetot. Eddie (Richard Gere) on täydet 22 vuotta palvellut, kaiken nähnyt katujen veteraani, Sal (Ethan Hawke) likaisen rahan houkutuksia vastaan kamppaileva huumepoliisi ja Tango (Don Cheadle) illuusionsa menettänyt ja lojaliteettiensa kanssa painiskeleva, jengimaailmaan syvälle soluttautunut etsivä. Naiset ovat elokuvassa joko äitejä, huoria, uhreja tai sitten kaikkein kovimpia jätkiä, kuten Ellen Barkinin esittämä kiveäkin kovempi huumekyttä.

Päällisin puolin tarkasteltuna saattaisi näyttää siltä, että Brooklyn’s Finest kokoaa yhteen kaikki kovaksikeitetyn kyttäelokuvan kliseet ja arkkityypit. Elokuvan roolit ovat kuitenkin tarpeeksi uskottavasti rakennettuja, jotta ne kantavat paikka paikoin hieman liiankin runsaan ja rönsyilevän materiaalin kunnialla loppuun saakka. Loppuratkaisua voi pitää joko kaiken sattumanvaraisuutta alleviivaavana tai sitten moraalisena kannanottona. Kukin tehköön omat päätelmänsä, omista lähtökohdistaan, omilla moraalisilla työkaluillaan.

Ainakin itseäni on vaivannut usein poliiseja ja näiden moraalia ja keskinäistä lojaalisuutta, tai sen puutetta, käsittelevien elokuvien kohdalla samaistumisen tunteen puuttuminen, etäännyttävä viileys, yhdentekevyyden ilmapiiri, ja sitä kautta pettymys. Antoine Fuqua tuntuu löytävän ne käsikirjoitukset, jotka ainakin kovaksikeitettyjen kyttäfilmien lajityypissä koskettavat allekirjoittanutta. Brooklyn’s Finest asettaa kysymykset moraalisista valinnoista pohdittavaksi yleisellä tasolla pakottaen katsojan tekemään omat valintansa.

Elokuva näyttää päähenkilöidensä kautta uskottavasti sen, mitä poliisina työskentely amerikkalaisessa suurkaupungissa voi olla, millaisen veron se vaatii ja miten palkitsee. Poliisilta vaaditaan jatkuvaa henkensä alttiiksi panemista, mutta palkalla ei pysty pääsemään osaksi amerikkalaista unelmaa, samaan aikaan kun huumeparonit ja yhteiskunnan ylin eliitti käärivät kerman päältä. Tällaisessa tilanteessa vaatii yli-inhimillisiä ponnistuksia pysyä moraaliltaan puhtaana, säilyttää lapsen usko oikeaan ja väärään. Brooklyn’s Finest muistuttaa, että kaikesta huolimatta moni jaksaa vielä yrittää toimia oikein.