Valkoinen joutsen, musta joutsen

Psyyke, pelko, perfektionismi. Näihin kolmeen sanaan voi kiteyttää balettimaailmaan sijoittuvan elokuvan Black Swan (2010), jossa ohjaaja Darren Aronofsky ja pääosanesittäjä Natalie Portman tekevät uransa parhaat työt.

Joutsenlampi on Pjotr Tšaikovskin baletti prinssistä, joka rakastuu joutseneksi lumottuun naiseen Odetteen. Taian voi purkaa ainoastaan lupaus ikuisesta rakkaudesta. Näin tapahtuukin, mutta mies kosii vahingossa lammelle saapunutta Odilea, Odettelta näyttävää pahaa kaksoisolentoa. Vaikka prinssi saa erehdyksensä Odettelta anteeksi, on naisen kuoltava lumouksen mukaisesti.

KaksoisBlack Swanolennon teema toistuu niin lavalla kuin baletille omistautuneen Nina Sayersin (Natalie Portman) elämässäkin. Kun Thomas Leroyn (Vincent Cassel) Joutsenlammen uudelleensovitus avaa New Yorkin kaupunginbaletin kauden, on äidin suojelevien siipien alla kasvanut hauras kaunotar kuin luotu valkoiseksi joutseneksi. Sen sijaan mustan joutsenen laskelmoiva viettelevyys tuottaa ongelmia. Ylisuojellun lapsuuden vuoksi hänestä on kehittynyt seksuaalisesti epävarma neurootikko.

Joutsenlammen kuningattaren rooliin on antauduttava koko keholla, elettävä hahmo jokaiseen soluun ja hengenvetoon asti. Paineiden ja omaan asemaan liittyvän epävarmuuden vuoksi se on kuitenkin vaikeaa. Asiaa ei auta, että baletin edellinen tähti Beth (Winona Ryder) siirrettiin Ninan tieltä syrjään vastoin tahtoaan. Vainoharhojen ja hallusinaatioiden keskellä musta joutsen alkaa näyttää sekä pelottavalta että houkuttelevalta hahmolta.

Black SwanNinan psyyken hajoamista kuvaava tarina tuo mieleen Roman Polanskin parhaat elokuvat, etenkin vuonna 1965 valmistuneen Inhon. Siinä Catherine Deneuven esittämän Carolen mieli järkkyy tukahdutetun seksuaalisuuden vuoksi. Ninan neuroosit johtuvat osittain samasta syystä, mutta niihin yhdistyy myös lähes mielipuolisuutta hipova täydellisyydentavoittelu. Lopputulos on sama: hiljaa hiipivä mielen pirstoutuminen. Sehän on tuttua jo Aronofskyn aiemmista elokuvista, kuten Unelmien sielunmessusta (2000).

Seuraa kysymys kertojan luotettavuudesta, siitä mikä on totta ja mikä sairaan mielen kuvitelmaa. Ninaa kutsutaan frigidiksi ja äiti kohtelee häntä kuin 12-vuotiasta lasta. Äidin ja tyttären välinen suhde onkin helppo nähdä yksiulotteisena matriarkan ja alistetun jälkikasvun välisenä kamppailuna, mutta epäluotettavan todistajanlausunnon vuoksi on vaikea erottaa, missä kulkee raja lapsen suojelun ja äidin unelmiin liittyvän itsekkyyden välillä.

Black SwanBlack Swania on kiinnostavaa verrata myös Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin balettielokuvien klassikkoon Punaiset kengät (1948). Molemmat ammentavat aineksia antiikin ajan klassisista tragedioista. Hans Christian Anderssenin teokseen perustuva Punaiset kengät toimii silti ensisijaisesti sadun logiikalla, kun taas Black Swanin fantastiset elementit selittyvät yksilön traumoihin ja täydellisyydentavoitteluun liittyvällä inhimillisellä murhenäytelmällä. Visuaalisesti molemmat ovat hyvin vaikuttavia elokuvia.

Black Swan on ehjä ja teknisesti moitteeton elokuva, josta tosin puuttuu ripaus Polanskin elokuville ominaista hienovaraisuutta. Toiminnan paikoittaisesta suoraviivaisuudesta huolimatta juoni etenee hallitusti eteenpäin, mistä voitaneen jakaa kunniaa melko kokemattomalle käsikirjoituskolmikolle. Näyttelijät hoitavat työnsä laadukkaasti, mutta lopulta kyse on vain ja ainoastaan Natalie Portmanin show'sta.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,8 / 16 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com