Aronofskyn inferno

Olin hädin tuskin täyttänyt 13 vuotta, kun näin Darren Aronofskyn Unelmien sielunmessun ensimmäisen kerran. Humaani ja ahdistava addiktiodraama antoi nuorelle leffaharrastajan alulle tärkeän opetuksen siitä, että elokuvien jälkeen voi tuntua aivan hirveältäkin. Nyt Aronofsky on tehnyt elokuvan, jossa tämä esittelee ennennäkemättömiä järkytystyökalujaan. Mutta onko sillä mitään väliä?

Mother!Mother! sijoittuu vanhaan kartanoon, josta nainen (Jennifer Lawrence) haluaa remontoida unelmiensa kodin. Uutta teostaan työstävä runoilijamies (Javier Bardem) huokailee talon kuistilla haikeana, sillä inspiraation lähteitä ei vain tunnu löytyvän. Kyllä niitä pian varmasti tulee, nainen rohkaisee.

Pian taloon saapuu lääkäriksi esittäytyvä mies (Ed Harris), joka tekee olonsa häiritsevän kotoisaksi heti ovesta astuttuaan. Nainen ja runoilijamies eivät ehdi edes keskustella asiasta kunnolla, kun sisään jo lappaa vieras nainen (Michelle Pfeiffer). Hahmoilla ei ole nimiä. On vain nainen, runoilijamies ja vierailijoita. Oikeastaan kyse on tunkeilijoista, ja niitä piisaa pian kauhuksi asti.

Mother!Mother! on puisevan Noahin (2014) jälkeen Aronofskyn paluu tuttuun ruotuun. Asteittain paheneva klaustrofobia on rakennettu taidolla, ja etenkin kartanon raskas äänimaisema on ensiluokkaista jälkeä. Paletissa on paljon samaa kuin Black Swanissa (2010). Fokus pysyttelee ison osan elokuvasta täysin Jennifer Lawrencessa jopa hieman holokaustidraama Son of Saulin (2015) tapaan. Alkupuoliskolla tyylissä on myös vaikeasti paikannettavia Lars von Trier -kaikuja.

Ongelmana on, että päällisin puolin kiinnostava ja suhteellisen lupaavasti alkava Mother! on myös Aronofskyn käsikirjoittama elokuva. Elokuva on suurellisissa vertauskuvissaan kärsimysnäytelmä luomisen tuskasta, tai jotain sinne päin. Kartanoon virtaa jatkuvalla syötöllä muukalaisia, joiden ideoista ja tarinoista inspiroitunut runoilijamies on täpinöissään. Nainen ei tätä ymmärrä, eikä runoilijamies ymmärrä, miksei nainen ymmärrä.

Mother!Runoilijamies saa teoksensa valmiiksi, mutta piina ei lakkaa. Päinvastoin, nyt kunnon kreiseily- ja ahdistusfestarit vasta alkavatkin. Mother! alkaa ryydittää kuviin sen sortin kurjuuskekkereitä, että oksat alimpaan helvettiin. Kuvittele Children of Menin (2006) sotaisa loppunäytös, mutta yhden talon sisällä ja sodomiakertoimella sata.

Kärsimysepisodi on teknisenä suorituksena vaikuttava, mutta mitä rajummaksi se vääntyy, sitä vähemmän sen alta paljastuu yhtään mitään. Luomisen tuskasta on jäljellä enää pelkkää tuskaa, jota Aronofsky maksimalismipäissään roiskii seinille, kun ei tiedä, mitä muutakaan sillä tekisi. Viimeistään tässä vaiheessa käy selväksi, että Aronofsky on parempi ohjaajana kuin kirjoittajana.

Mother!Uuvuttava tapa, jolla Mother! verhoaa metaforia ympärilleen, ei ole ainoastaan teennäinen, vaan myös ärsyttävä. Jos katsoja ei pidä näkemästään (ja sellaisia yleisöreaktioita tulee olemaan luultavasti paljon) tai ei ole siitä edes kiinnostunut, tämän sortin elokuvalla on temperamenttinen vastalause jo valmiiksi ladattuna: kuinka voisitkaan ymmärtää!

Huutomerkin kera.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 4 henkilöä