Hyväksikäytettyjen maailma

Meksikolaisohjaaja Alejandro González Iñárritu on kolmella elokuvallaan Amores Perros (2000), 21 grammaa (2003) ja Babel (2006) noussut 2000-luvun yhdeksi merkittävimmäksi ohjaajaksi. Joillekin Iñárritun elokuvaa uudistanut fragmentaarinen kerrontatapa on ollut liikaa. Silti nämä elokuvataiteelliset mestariteokset ovat löytäneet yleisönsä, eivätkä Iñárritun elokuvat ole haasteellisuudestaan huolimatta päätyneet taide-elokuville tyypilliseen marginaaliin.

BiutifulHarkitun muotokielen ja kerronnan rinnalla Iñárritun elokuvien vahvuus on ollut tavassa käsitellä ihmisyyttä syvällisesti ja monitahoisesti ilman saarnaavuuden painolastia tai sortumista sentimentaalisuuteen. Tarinoiden arkisten henkilöhahmojen tarttumapinnat ovat monitahoisia ja sitä kautta laaja-alaisesti koskettavia. Syvän ja aidon emootion yhdistäminen elokuvallisesti kunnianhimoiseen ja onnistuneeseen estetiikkaan ei ole helppoa. Elokuvataiteessa näin tapahtuu vain harvoin. Iñárritu on pystynyt tähän jokaisessa pitkässä elokuvassaan, nyt myös Biutifulissa.

Biutiful on Iñárritun ensimmäinen pitkä elokuva, joka on kerronnaltaan lineaarinen. Silti ohjaajalle tyypilliset kerronnan elementit ovat läsnä, ja tarina aukeaa palasissa ja kokonaisuus hahmottuu vasta vähitellen. Kaksi ja puolituntinen elokuva on raskas, sillä tarinan temaattinen painolasti on valtava ja lineaarisesti kuljetettu tarina passivoi katsomisintensiteettiä herkemmin kuin fragmentaarinen kerronta, jonka haastavuus ylläpitää kerronnan seuraamista edellyttävää keskittymistä. Nyt vaarana on herpaantuminen, sillä temaattisesti Biutiful vaatii katsojaltaan paljon.

BiutifulJavier Bardemin vaikuttavasti esittämä Uxbal on syövän riuduttama perheenisä, joka hankkii elantonsa välittämällä laittomia maahanmuuttajia erilaisiin töihin. Lapsistaan tunnollisesti huolehtivan ja vääjäämättömästä kuolemastaan vaikenevan miehen ammatissa kuvastuu eurooppalaisen moraalin rappio ja kaksinaamaisuus. Vaikka siirtomaa-aika on historiaa, eurooppalaisten yltäkylläinen hyvinvointi juontaa juurensa edelleen heikommassa asemassa olevien sortoon ja hyväksikäyttöön.

Uxbal tuntuu olevan kiusallisen tietoinen tästä todellisuudesta ja vaikka hänen toimenkuvansa antaisi olettaa muuta, miehen moraali on monia muita korkeammalla. Humaani ihminen välittää, on hänen roolinsa mikä tahansa. Uxbalin hahmon moniulotteisuus yhdistää elokuvan käsittelemät teemat tarinalliseksi kokonaisuudeksi, jossa ihmisyyden puolia tarkastellaan perheen, yhteiskunnan ja kuolemaan valmistautumisen kautta. Kuoleman käsittely linkittää Biutifulin temaattisesti myös Iñárritun aiempiin elokuviin, joita on pidetty kuolemaa käsittelevänä triptyykkinä.

BiutifulBiutifulissa kuolema piirtyy niin raadollisena kuin levollisena tilintekona elämästä. Elämä ei pääty kuolemaan, sillä elämä jatkuu lapsissa ja läheisissä. Tämä lohdullisuuden sanoma konkretisoituu vasta, kun kykenee näkemään ohi elokuvan kuvaaman ankeuden, joka käy päälle lähes jokaisesta kuvasta. Iñárritu on luottokuvaajansa Rodrigo Prieton kanssa taltioinut Barcelonan turisteille näkymättömistä kaduista ja kortteleista hyvin toisenlaisen kuvan, mihin Välimeren auringon kuulaamasta maasta ja sen värikkäistä ihmisistä on totuttu.

Biutiful on sosiaalipoliittisesti ja yhteiskunnallisesti sekä ennen kaikkea ihmisyyden tulkintana pysäyttävimpiä elokuvia sitten Cristian Mungiun mestariteoksen 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2007). Mungiun tavoin Iñárritu ei päästä katsojaa helpolla vaan pakottaa kohtaamaan elokuvassa koruttomasti esitetyt asiat niin todellisina kuin taide ne voi vain näyttää.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 9 henkilöä




Film trailers by Filmtrailer.com