Järjetöntä ja järjellistä väkivaltaa

Night Visions on samanaikaisesti sekä hyvin ennalta arvattava että yllättävä festivaali. Sitä tietää, mitä saa tai näin ainakin kuvittelee. Parhaimmillaan genre-elokuvan juhla tarjoaa kuitenkin sekä laadullisia että sisällöllisiä yllätyksiä. Täältä löytyvät ne pienellä budjetilla tehdyt, valtavirran ulkopuolelle omasta tahdostaan jäävät tulevaisuuden kulttielokuvat, joita on aivan turha odottaa suurien teattereiden ohjelmistoon.

Yksi Night Visions -festivaalin vuodesta toiseen mielenkiintoisimmista osa-alueista on klassikkotarjonta, joka antaa poikkeuksellisen mahdollisuuden nähdä genre-legendoja valkokankaalla.

Tällä kertaa esillä on esimerkiksi äskettäin menehtyneen slasher-mestari Wes Cravenin peräti seitsemän jatko-osaa ja yhden uudelleenfilmatisoinnin peräänsä saanut Nightmare on Elm Street (1984) ja Stuart Gordonin vuoden 1985 H. P. Lovecraft -filmatisointi Re-Animator. Merkkitapauksena voidaan pitää myös vuonna 1973 alun perin valmistunutta Robin Hardyn The Wicker Mania, josta vuonna 2013 retusoitu niin sanottu final cut nähdään niin ikään festivaalilla. Christopher Leen muistoa kunnioitetaan Horror of Draculan (1958) näytöksellä.

Niin ikään nimiltään helposti tunnistettavaa tarjontaa edustavat Night Visionsissa Suomen ennakkoensi-iltansa saavat elokuvat, joista eritoten Gaspar Nóen Love (2015) tulee varmasti puhuttamaan juhlayleisöä. Tekijänsä mukaan ”aitoa, tunteellista seksiä” sisältävä draama eittämättä jakaa yleisöä Nóen nerokkuutta ylistäviin ja teosta teattereihin eksyneeseen pornoon vertaaviin.

Avajaiselokuvana nähtävä, genre-elokuvan ja valtavirran välillä sukkuloivan Eli Rothin Knock Knock (2015) ja Johnny Deppin gansteri-roolin voimalla monelle katselulistalle päätyvä Scott Cooperin ohjaus Black Mass (2015) edustavat Night Visionsin vuoden 2015 ohjelmiston ehkä kaupallisinta antia.

Kotimaisia elokuvia ohjelmistoon on eksynyt kaksi, eikä niistä kumpikaan todellakaan edusta sitä suomalaisen elokuvan kuluneinta arkkityyppiä eli pääkaupunkiseudulle sijoittuvaa ihmissuhdedraamaa, huumorilla tai ilman. Mika Kaurismäen vuonna 1993 ohjaama The Last Border – Viimeisellä rajalla lainailee Mad Max -kuvastoa.

Oskari Pastilan dokumentti Spandex Sapiens (2015) tuo esille Suomessa vain pienen, mutta vihkiytyneen väen seuraaman show-painin. Dokumentissa seurataan suomessa asuvan Michael ”StarBuck” Majalahden edesottamuksia. Pastila on myös yksi Night Visionsin kuudesta tekijävieraasta.

Pastilan ohella festivaalien vieraskatalogista löytyy muun muassa elokuvanteon monitoimimies Bennett Jones, joka ohjasi, kirjoitti, tuotti ja leikkasi I am a Knife With Legsin (2014). Tekipä hän vielä pääroolinkin ja sävelsi musiikit. Niin ikään vierailulle saapuva norjalainen Pål Øie on onnistunut valamaan itsensä tukevasti norjalaisen kauhuelokuvan kivijalaksi. Hänen töistään nähdään Villmark Asylum (2015), joka on itsenäinen jatko-osa vuoden 2003 Villmarkille.

Night Visionsin erikoisuus on pitkä päätös. Yhtäjaksoinen rupeama alkaa lauantaina klo 13:15, ja lepotauon viimeinen töissä oleva projektori saa vasta sunnuntai-aamuna, jolloin festivaalin päätöselokuva, Woo-Sang Parkin taatusti uniikki Miami Connection (1987) päättyy. Prätkiä, poppia, huumeita ja kamppailulajeja sujuvasti ja köhivästi yhdistelevä elokuva lienee oikein sopivaa katsottavaa niille väsyneille silmäpareille, jotka ovat hereillä pysyen osallistuneet todelliseen kauhun ja kuoleman maratoniin.

Lisätietoja festivaalista ja sen ohjelmistosta: nightvisions.info

Lue myös