Vallan terällä kotikatsomo

Yhteiskunnallisia ja virkakoneiston moraalia kyseenalaistavia poliisielokuvia ei 2000-luvulla ole juuri nähty Training Dayn (2001) ja Dark Bluen (2002) lisäksi. Toisin oli 1970-luvulla ja 80-luvun alussa niin sanotun Uuden Hollywoodin aikakaudella, jolloin yhteiskunnallisuus oli elokuvien keskiössä aivan eri vakavuudella.

Kovaotteisten miesten (1971) ja Serpicon (1973) kaltaisissa poliisi- ja rikoselokuvissa rikosjärjestöjen toiminta, korruptio ja poliisien toimintatavat olivat keskeisiä teemoja. Elokuvilla oli usein myös selkeät juuret ympäröivään todellisuuteen ja niiden kriittinen suhtautumistapa heijasteli silloin vallinnutta yhteiskuntarakenteen ja ilmapiirin muutosta.

Sydney Lumetin ohjaama Vallan terällä edustaa ryhdikkäästi tämän aikakauden elokuvaa. Perustana on Robert Daleyn todellisiin tapahtumiin pohjaavaa kirja. Treat Williamsin impulsiivisesti tulkitsema Danny Cicello joutuu puntaroimaan monitahoisesti valintojaan ja moraaliaan ryhtyessään paljastamaan New Yorkin poliisikorruptiota, jossa itse on ollut mukana. Kestoltaan pitkä ja aihekäsittelyltään perusteellinen elokuva valottaa kiinnostavasti poliisien työskentelyä ja lojaaliutta suhteessa moraaliin ja oikeuskoneiston toimintaan.

Vallan terällä ei aikalaisineen kritisoi niinkään poliisien toimia, vaan pyrkii läpivalaisemaan oikeuden toteuttamisen eri keinoja ja niihin liittyviä ristiriitaisuuksia. Kritiikki kohdistuu erityisesti lainsäädännön ja lain toteuttamisen ongelmiin. Tässä suhteessa Vallan terällä ei ole aihesisällöltään tippaakaan vanhentunut, vaan kykenee pitämään kiinnostavuutensa yllä, vaikka kuivan asialliseksi luonnehdittava visuaalinen kerronta on väistämättä kauhtuneen oloinen.

Lumetin elokuvista Vallan terällä tuo väistämättä mieleen Serpicon. Elokuvien yhtäläisyys häiritsi aikanaan ainakin Al Pacinoa. Danny Cicellon rooli oli alkujaan suunniteltu hänelle, mutta Pacino kieltäytyi roolista, koska se oli niin lähellä Frank Serpicon hahmoa.

Lumetin koruton kerronta on toiminut monen Kovan lain kaltaisen poliisisarjan perustana. Elokuvan puolella kyyninen poliisimaailma kuihtui pois 80-luvulla, vaikka virkakoneiston toiminta lain väärällä puolella on ollut amerikkalaisen elokuvan kestoaiheita. Kovapintaisten poliisielokuvien voi sanoa kokeneen joutsenlaulunsa William Friedkinin mestarillisen Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985) myötä. Sittemmin yhteiskuntakoneiston raadollisuutta ei ole Hollywoodissa käsitelty kuin harvojen yksittäistapausten toimesta.