The General kotikatsomo

Buster Keaton oli Hollywood-komedian mykkäkauden suurista nimistä parhaiten perinteisen taiteilijanerotarinan ilmentymä. Hän syntyi vaudeville-esiintyjien perheeseen ja nousi 1920-luvun elokuvakomedian suureksi nimeksi kunnes menetti taiteellisen vapautensa. Hän päätyi lopulta mykkäkomedialle ja sen mestarille suorastaan irvaileviin television olut- ja närästyslääkemainoksiin, ja sinnekin vain pelastavan muusan ansiosta. Tarina ei todellisuudessa tietenkään ole näin yksioikoinen.

Keatonin uran lakipisteenä ja käännekohtana on pitkään pidetty elokuvahistorian perusteoksiin kuuluvaksi katsottua elokuvaa Kenraali, jossa mykkäelokuvan kerrontakeinot ovat kehittyneet huippuunsa juuri ennen äänielokuvan tuloa. Aikanaan nihkeitä arvioita saaneen ja lähes unohdetun Kenraalin nousu elokuvakaanonien kärkeen alkoi vasta 1950-luvulla, kun siitä julkaistiin uusi levitysversio. Sight & Sound -lehden ensimmäisellä maailman parhaiden elokuvien listalla 1952 sitä ei vielä näy, mutta kymmenen vuotta myöhemmin se on 20. sijalla ja vuonna 1972 korkeimmillaan peräti kahdeksantena.

Junista innostunut Buster Keaton halusi filmata lukemaansa kirjaan perustuvan tositarinan Yhdysvaltain sisällissodan ajoilta pohjoisvaltion agenttien Atlantan liepeillä kaappaamasta Kenraali-nimisestä veturista, joka pyrki matkallaan pohjoiseen tuhoamaan rautateitä ja lennätinlinjoja niin paljon kuin mahdollista. Etelävaltion joukot ajoivat junaa takaa toista sataa kilometriä, osin Texas-nimisellä veturilla. Komediaelokuvaan alkuperäistä Kenraalia ei annettu ja elokuva kuvattiin kesällä 1926 Oregonissa, josta löytyi säilynyt kapearaiteinen rautatie ja sopivat veturit.

Kenraaliin käytettiin paljon rahaa, minkä mahdollisti julkaisijayhtiö United Artistin uusi johtaja ja tekijävaje D. W. Griffithin lähdön jälkeen. Keatonista odotettiin firman pelastajaa. Yhtiössä suuriin budjetteihin ja vapaasti huseeraaviin tekijöihin oli totuttu, mutta Keatonin varsin huonosti menestyneen elokuvan jälkeen meno muuttui. Keaton kun otti tilanteesta kaiken irti, rakennutti siltoja, palkkasi suuren määrän avustajia ja teki filmiinsä mykkäkauden kalleimman otoksen, veturin putoamisen palavalta sillalta jokeen.

Pyrkimys historialliseen tarkkuuteen ajankuvassa on tehnyt Kenraalista elokuvan, jota on katsottu kuin dokumenttina sisällissodan ajoista. Itse tarinaan on kuitenkin tehty muutoksia. Keatonin tunnettu pyrkimys symmetriaan näkyy lähes koko elokuvan keston kulkevan takaa-ajon suunnan muuttumisena puolivälissä toiseen suuntaan, kun Keatonin esittämän veturimies Johnnie Gray saa aiemmin Texasilla takaa-ajamansa Kenraalin ja elämänsä toisen suuren rakkauden, pohjoisvaltiolaisten vangiksi joutuneen Annabellen haltuunsa. Häntä ajavat nyt takaa Texasilla etelään päin pohjoisvaltiolaiset.

Suurimman muutoksen pohjalla olevaan kirjaan nähden Keaton teki muuttaessaan sen pohjoisvaltiolaisen näkökulman esittämänsä etelän miehen sankaruudeksi. Buster Keatonin mukaan etelävaltiolaisista ei saa tarinaan konnia mutta pohjoisvaltiolaisista aina saa. Hänen sankariveturinkuljettajansa on etelän asialla, mitä hänen mielitiettynsäkin häneltä lähtökohtaisesti vaatii. Etelän asia taas oli viime kädessä orjuuden puolustus. Elokuvan ainoat afroamerikkalaiset hahmot vilahtavat sen alussa juuri ennen sodan syttymistä. Etelävaltiolaisten kuvaaminen sankareina Hollywood-elokuvissa ei sinänsä ole Keatonin keksintö, vaan se on ollut pikemminkin sääntö.

Elokuva on merkittävä ennen kaikkea siksi, että se yhdistää kerronnassaan liki täydellisesti elokuvan kaksi perusaluetta, kertomisen ja näyttämisen. Sen juoni on elokuvan alkuajoilta periytyvä perustyyppi, takaa-ajo miltei modernistisesti pelkistettynä konkreettisesti Keatonin kuljettamaksi veturiksi, joka vetää tarinaa. Esitykset ja erilaiset gagit puolestaan ovat liki kokonaan alisteisia juonelle ja kuljettavat sitä eteenpäin hyvin poikkeavasti mykkäkomedian aikaisempiin vaiheisiin ja varsinkin varhaiseen äänielokuvaan verrattuna.

Tuloksena oli huikea junaelokuva, joka ei ehkä ole niin hauska kuin tekijänsä aiemmat työt, mutta jossa jokainen otos on juuri oikean pituinen ja jokainen kuvakulma juuri oikea. Tuotannossa kaikki tuntuu olevan kohdallaan ja jopa Keatonin isä Joe on mukana kenraalin roolissa. Syntyy vahva vaikutelma, että tekijät ovat tienneet tekevänsä tulevaa klassikkoa. Buster Keatonin hiottu esitys vahvistaa elokuvan kellontarkkaa, jopa mekanistista vaikutelmaa. Kenraalin paikka taiteenlajinsa perusteoksena on edelleen perusteltu. Julkaisun Cohen Film Collectionin restauroinnissa on Carl Davisin säveltämä ja johtama musiikki.