Takaa-ajajat kotikatsomo

Rokonarpinen Tommy Lee Jones oli yksinkertaisesti loistava Oscar-roolissaan liittovaltion sheriffi Samuel Gerardina menestyselokuvassa Takaa-ajettu (The Fugitive, 1993) viisi vuotta sitten. Hänen kissa ja hiiri -leikkinsä syyttömänä paenneen Harrison Fordin kanssa toi myös julmetusti rahaa tuotantoyhtiö Warner Brothersille, jolla muutenkin on mennyt vuosikaudet lujaa action-elokuvien saralla (Tappavat aseet 1-4, Likaiset Harryt 1-5).

Kysymykseen, miksi tappaa kultamunia tehtaileva hanhi, yhtiö vastasi ehdottamalla Jonesille yhtä intensiivistä jatko-osaa muhkean palkkiosekin kanssa. Mies suostui, ja nyt jahdataan Wesley Snipesin Mark Robertsia, niin ikään syytöntä miestä. Ainekset hittiin olivat siis olemassa. Valitettavasti sama tuotantoryhmä ei kuitenkaan vielä takaa onnistumista. Takaa-ajajat on vain kalpea varjo ensimmäisen osan tuhdista meiningistä.

© 1998 Warner Bros.

Gerard lähtee jahtaamaan Robertsia, joka jää sattumalta kiinni epäiltynä New Yorkissa tapahtuneesta kaksoismurhasta. Hän onnistuu pakenemaan vankeja kuljettaneesta lentokoneesta, joka tekee pakkolaskun "Con Air" -rymistelyn tyyliin. Gerardin ja hänen työtovereidensa avuksi tuppautuu salaperäinen diplomaattiagentti John Royce (Robert Downey, Jr.), jonka ystävät Roberts New Yorkissa muka tappoi. Omia polkuja kulkeva Gerard ei tunnetusti halua ulkopuolisia tiimiinsä, mutta joutuu liittovaltion viranomaisten painostuksesta ottamaan Roycen mukaan. Julmettu jahti jatkuu ja Gerard piiskaa alaisiaan yhä vaativampiin tehtäviin.

Ei mikään jatko-osa?

Takaa-ajajien tuottajat ovat todenneet, ettei kyseessä ole varsinainen jatko-osa, vaikka samojen henkilöhahmojen parissa liikutaankin. Tätä perusteltiin sillä, että tämä elokuva keskittyy kuvaamaan nimenomaan liittovaltion sheriffintoimiston toimia rikollisen kiinnisaamiseksi. Höpö-höpö. Perustelu on suunnilleen yhtä vakuuttava, jos väittäisi, että Rambojen tapahtumapaikan vaihtuminen Vietnamista Afganistaniin tekisi sarjasta kolmen toisistaan erillään olevan elokuvan paketin.

Takaa-ajajat on nimittäin kyhätty täysin Jonesin ympärille. Hän pelkistää Gerardin öykkäröintiä entisestään ja jättää jopa toimintaelokuvissa hyvin viihtyvän Snipesin melkein täysin statistin osaan. Taannoin huumeongelmista kärsinyt Robert Downey Jr. on ainoa, joka pystyy laittamaan Jonesille kampoihin. Hänen rennon lupsakkaa esiintymistään on hauska katsoa eikä hän hätkähdä Jonesin pahemmistakaan ryppyilyistä.

Takaa-ajajat pääsee kunnolla alkuun vasta puolen tunnin kohdalla, kun ohjaaja Baird näyttää yleisölleen komean pakkolaskun, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Kahlitut vangit veteen pudonneessa rungossa luovat varsin onnistuneen kuvan klaustrofobisesta kauhusta. Ilmakuvat onnettomuuspaikasta ovat visuaalisesti elokuvan parasta antia. Komea lentokoneonnettomuus ja myöhemmin kuvatut jaksot Tennesseen suoalueella osoittavat, että Warner Brothers todella halusi Takaa-ajajille edeltäjänsä kaltaista suosiota. Tuloksena on taattua vauhtia tyylikkäästi toteutettuna, mutta muuten mitäänsanomattomin juonenkääntein. Ainoa asia, joka vuorosanoista jää mieleen, on Jonesin kylmä toteamus Snipesin paon jälkeen: "We got a fugitive". Kuinka omaperäistä!